Rosa Meriläinen: Mikä naisia vaivaa?

Tykästyin Rosa Meriläiseen tanssikisan aikana. Nyt luen mieluusti kolumnejaan, tässä niistä yksi.



http://www.hs.fi/juttusarja/merilainen/artikkeli/Mik%C3%A4+naisia+vaiva…



Mikä naisia vaivaa?

8.4.2010 8:30



Kansanedustajana inhosin elämääni kansanedustajana ja inhosin itseäni. Nykyään rakastan elämääni ja siedän itseäni.



Välillä itseviha saa yliotteen ja jään märehtimään omia heikkouksiani ja epäonnistumisiani. Koko aikuisikäni näyttäytyy surkealta sarjalta ammatillisia mahalaskuja, edellinen vuosikymmen nololta kananlennolta.



Voin käyttää samasta päivästä puolet itseruoskintaan, puolet johonkin korskeilevan suuruudenhulluun projektiin. Vaikka, hävettävää myöntää, olen ollut ajoittain työkyvytön mielenterveysongelmieni takia, osaan myös jättää mokat sivuun ja kulkea eteenpäin.



Tunnen valtavaa kiitollisuutta niitä lukuisia ihmisiä kohtaan, jotka antavat minulle uusia mahdollisuuksia ja kannustavat. Tunnen itseni maailman onnekkaimmaksi tytöksi: Kustantaja sen kuin kannustaa, vaikka saatan toimittaa materiaalia, josta itse en kustannustoimittajana tietäisi pitäisikö närkästyä vai nauraa.



Saan harjoitella oikeiden tanssijoiden kanssa produktiossa, joka on kuin lapsuuden haaveuni. Tehtyäni mahaplätsin uimahyppyvalmentajani kysyy lempeästi haluanko yrittää uudestaan. Kaiken kaikkiaan, miten ihmeellistä, monet fiksuina pitäväni ihmiset uskovat minuun ja tarjoavat töitä.



Parhaita lukemiani uraohjeita on Liza Marklundilta. Hän neuvoo kirjassa Helvetissä on erityinen paikka naisille, jotka eivät tue toisiaan jättämään sellaisen työpaikan, jossa sinua ei arvosteta. Jos haluaa eteenpäin, kannattaa etsiä sellainen paikka, jossa se on mahdollista.



Kannustusta, mahdollisuuksia ja hyviä paikkoja ei tunnu kasvavan joka oksalla ja joka naiselle. Tämän viikon kauhu-uutisen mukaan tulevaisuuden yksi eläkepommeista piilee ikäisissäni naisissa, jotka jäävät mielenterveysongelmien takia eläkkeelle parhaassa työiässä.



Mikä meitä naisia vaivaa? Miksi elämän vaikeuksiin reagoidaan juuri masentumalla?



Selitys ei piile ainoastaan ruuhkavuosien ristiriitaisissa paineissa, sillä koskevat ne miehiäkin. Palkitsevan ja kannustavan ilmapiirin puutteessa lienee osansa, sillä en usko, että naisihmisissä on sinänsä jotain sisäsyntyistä tyyppivikaa, jonka takia meillä on vaikeaa.



Mutta ei tämä märehtiminen ja itseruoskinta kenellekään voi hyvää tehdä. Tyttöjä kannustetaan sosiaalisiin taitoihin ja tunneherkkyyteen.



Voiko tämä vahvuus kääntyä myös heikkoudeksi, jos jatkuvasti jää makaamaan tunteisiin tekemisen sijasta? Kaikki asiat eivät analysoimalla ratkea, varsinkin jos analyysi jää kiertämään samaa vanhaa kehää.



Ainakaan en usko, että kipuilevien naisten eläkepommi puretaan sillä, että julkisin varoin kustannetaan viiden vuoden psykoanalyysi jokaiselle, jolla on traumaattinen suhde omiin vanhempiin tai omaan kehoon. Jollakin muulla tavoin pitäisi oppia kestämään omat ja elämän virheet.