Privaatissa käynti haaveena
Hei
saimme lapsen heinäkuussa ja siitä lähtien vaimoni kiinnostus seksiin on ollut jotakuinkin nolla. Paineet on kasautuneet ja itselläni on kova tarve piristää erroottista tyhjiötäni jollain tavalla.
Ajattelin mennä lounastunnilla läheiseen Privat Show - paikkaan harmittomalle silmänruoalle. Siis nauttia tiisauksesta kiltisti otamatta mitään lisäpalveluja jos niitä nyt ylipäätään on tarjollakaan.
Vaimolleni en kyllä aikonut kertoa koska hän ottaisi asian varmaan itseensä, mielestäni turhaan.
Jos toteutan haaveeni ja käyn nauttimassa silmänruokaa, onko se mielestänne pettämistä? Entä jos puran paikassa paineet itse, esitystä katsellessani?
Kiitos mielipiteistänne.
Kommentit (67)
Irse raisat olla ruma ja lihava akka, jolla on heikko itsetunto. AP:lle vastaukseksi, että siitä vaan. Mutta ei kanrsi ottaa tavaksi.
Jos seksuaalisuuden eri vivahteista nauttiminen ja itsetyydys on pervoa ja säälittävää, niin joo, olen pervo runkkari ja ylpeä siitä.
Kovin kiitollinen olisin myös asiallisista vastauksistq.
mutta ei ihan reilustikaan tehty, jos tekisit sen salaa ja koska privaatissa toisena osapuolena kuitenkin olisi ihka oikea liveihminen. Kannattaisin enemmän käsitöitä perinteisten lehtien tai filmien avulla, ja ihan ennen kaikkea kunnon juttutuokiota vaimon kanssa siitä miltä tuntuu. Tsemppiä!
Jos vaikka odottaisit rouvasi toipumista, synnytyksestä kuitenkin sen verta vähän aikaa. Menee vähän aikaa ennen ku kroppa toipuu ja tuntuu omalta, lisäksi voisit vaikka hoitaa vauvaa muutamana yönä ja syöttää pullosta. -Rouva saisi nukkua. Saattaisi riittää virtaa muuhunkin.
Kannattaisi varmaan myös keskustella aiheesta. Jos joudut tekemään tommosta salaa niin järkeäkö mennä?!
jos kerrot tuosta etukäteen vaimollesi. Muuten on. Jos tuossa ei ole mielestäsi mitään pahaa, niin toki pystyt sen myös vaimollesi sanomaan.
Eikä siitä tarvitse kertoa. Eihän naisetkaan kerro miehilleen etukäteen jos aikovat mennä masturboimaan.
Miehet yleensä tarvitsevat visuaalista kiihoketta jos fyysistä ei ole saatavilla. Privaatissa käyntiä puoltaa se, että samalla tulee pidettyä yllä tuotakin työpaikkaa. Sieltä on turha odottaakaan mitään enempää henkistä yhteyttä. Esiintyjät ovat ammattilaisia ja hoitavat hommansa vakiokaavalla.
oma mieheni teki tuon, minulla oli erittäin vaikea synnytys josta henkinen toipuminenkin vei sen 4-5kk. Mieheni teki juuri noin, ilmoitti siitä jälkikäten enkä antanut anteeksi. En voinut jatkaa liittoa ihmisen kanssa, joka ei tue minua silloin kun minulla on vaikeaa vaan pettää luottamuksen ja satuttaa kipeimpään mahdolliseen paikkaan- naiseuteen joka oli muutenkin silloin erittäin arka paikka. Vartalo oli ruhjeilla, tikit eivät parantuneet, lapsi itki yötä päivää ja olin hirveän yksin. Olisin tarvinnut vain yhtä halausta, joka olis johtanut sitten muuhun, mutta ei, mies meni pettämään luottamuksen näin.
Miksi tekisit sellaista, joka loukkaaisi vaimoasi todella todella pahasti? Älä puhu paskaa siitä että olisit kotona yrittänyt mitään, tämä on vain tekosyy päästä tekemään jotain vaimosi verukkeella. Ensin kotipesä kuntoon ja jos ei mene kuntoon niin lähde vetämään jolloin saat panna ketä ikinä haluat mutta älä loukkaa toisia itsekkyydelläsi.
Naiset eivät loppujen lopuksi ole mitään vaikeita, muutama pieni toimenpide niin irtoaa, mutta kun miehet ovat nykypäivänä sellaisia että jos reidet ei heti aukea niin seuraavaan kohteeseen! Nössöjä munattomia! Naiset kuitenkin usein, terveinä ja normaalitilanteessa, tekevät miestensä eteen paljon, samaa voisi vaatia miehiltäkin.
Naiselle lapsen saaminen on tuhatkertainen kriisi siihen verrattuna että joudut tumputtamaan hetken. Voit kuvitella paskantavasi melonin ja en jälkeen olisi joku vaatimassa peppuseksiä. Vaikka haluaisit, et VOI!!! Kun sattuu.
Mieti kaksi kertaa jos ylipäätänsä osaat miettiä
Rauhoitu nyt, hyvä ihminen.
Ymmärrän että tässä käsitellään asiaa joka satutti sinua. Mutta kaikki ihmiset eivät ole kuten sinä, eivätkä edes kaikki naiset jaa samoja seksuaalisuuteen liittyviä arvoja kanssasi.
Minun - jopa siitä järjettömän huonosta tuurista huolimatta, että olen mies ja siis syntymästäni asti viallinen ja sairas - on helppo ymmärtää että ehkä useimpia naisia loukkaisi moinen tempaus. Mutta ap ei saa kiukunpurkauksista mitään tukea tai varteenotettavaa perustetta päättää suuntaan eikä toiseen. Jos tuo edellinen olisi hiukan syvällisemmin tarkastellut omaa äkämystymistään ja perustellut muutoinkin käymällä päälle, hänen kokemukseensa olisi syytä suhtautua kunnioituksella.
Mutta mitä ihmettä tuosta saa irti? Muijaan sattui, äijä kävi sivupoluilla, muija suuttui ikiajoiksi ja kantaa nyt vihaa ja katkeruutta. Haukkuu siinä kaikki miehet yksin tein. Eikä mene kuin muutama vuosi, niin todennäköisesti hänkin on siinä kierteessä, mitä näkee paljon esim. chatissa. Panettaa, mutta katkeruuden vuoksi ei voi kohdella miehiä reilusti, vaan pitää äyskiä, käyttäytyä huonosti, pönkittää omaa egoa ja leikkiä jotain ihmeen dominaa :D
ap: älä mene. Esitän toivomuksen. On mahdollista että vaimosi tykkää kyttyrää. Saat tyydytettyä itsesi ihan ilmankin moista palvelua.
Itselläni kun on samantyyppinen kokemus takana...mies tosin ei pettänyt fyysisesti, mutta ihastui jokaiseen vastaantulijaan eikä pitänyt minusta yhtään huolta.
Vaikean synnytyksen (minä+vauva lähellä kuolemaa) lisäksi menetin äitini juuri ennen laskettua aikaa ja stressi ym. oli sietämätöntä. Kun vauva syntyi, halusin vain nukkua useamman päivän putkeen kun maitoakaan ei tullut. Tunsin oloni epäonnistujaksi! Mitä teki mieheni? Huolehti lapsesta, jätti minut yksin. Vauva oli helppo alusta asti ja mm. nukkui täysiä öitä. Mies voivotteli kun lapsi herää "jo" kuudelta eikä hän voi siis valvoa peliensä äärellä edes viikonloppuisin..!
Myöhemmin sain tietää tuosta miehen touhuilusta ympäriä kaupunkia, flirttailusta ystävien kanssa jne. Itkin ja raivosin koko väsyneen sydämeni kyllyydestä, mies katsoi minua surkeasti ja piipitti "mutku sä olit aina niin itkuinen ja vihainen". Siihen paikkaan loppui miessukupuolen ymmärtäminen.
En vihaa enää kaikkia miehiä kuten nuorempana, mutta osaan nyt suhtautua oikein: mies on vaistojensa perässä juokseva eläin, jonka näennäinen matemaattinen älykkyys ei tee hänestä yhtään sen parempaa kuin tunteidensa vallassa elävästä naisesta. Tavallaan molemmat ovat surkimuksia pahimmillaan, toisaalta kukoistavat eri tavoin parhaimmillaan. Nainen kuitenkin näyttää olevan se osapuoli, joka sietää kaiken väkivallasta ja hyväksikäytöstä suoranaiseen systemaattiseen halveksuntaan- ja silti elää pidempään, iloitsee jälkikasvustaan ja tekee töitä kuten miehetkin. Mies joutuu täysin rappiolle, vetää helposti muut perässään (vrt. perhesurmat, "kunnia"murhat yms.) ja syyttää AINA vaikeuksistaan naista.
Takaisin aiheeseen: ap:n ei kuuluisi mennä yhtään mihinkään vaan olla MIES, vastuuntuntoinen perheensä pää, joka kantaa huolta sen jäsenten hyvinvoinnista (sen sijaan että menisi kalunsa perässä). Haluja tulee ja menee- kumppanisi on synnyttänyt sinulle jälkeläisen, tajuatko? Tiedätkö miten iso juttu se on naisen elämässä?? Synnytyksestä toipuvalle tulee antaa aikaa riittävästi, vauvasta huolehtiminen on ensimmäisen vuoden ajan tärkeintä ja sen aikaa voi ukko kuin ukko runkata. Kyllä sitä vaimoakin varmasti panettaa ja tämä näkyy esim. nalkuttamisena (ei tunnista halujaan/vähättelee niitä; joutuu ristiriitaiseen olotilaan ja suuttuu), mutta nainen osaa priorisoida ja ajatella ensin sitä vauvaa. Aikuinen mies varmasti tämän tajuaa!
Pääaihe on siis ap:n tilanne. Ei 11:n tai 13:n katkeruus. Mutta jos haluatte lietsoa sukupuolten välistä eripuraisuutta ja epätasa-arvoa, arvon naiset, niin täältä pesee.
En vihaa enää kaikkia miehiä kuten nuorempana, mutta osaan nyt suhtautua oikein: mies on vaistojensa perässä juokseva eläin, jonka näennäinen matemaattinen älykkyys ei tee hänestä yhtään sen parempaa kuin tunteidensa vallassa elävästä naisesta. Tavallaan molemmat ovat surkimuksia pahimmillaan, toisaalta kukoistavat eri tavoin parhaimmillaan. Nainen kuitenkin näyttää olevan se osapuoli, joka sietää kaiken väkivallasta ja hyväksikäytöstä suoranaiseen systemaattiseen halveksuntaan- ja silti elää pidempään, iloitsee jälkikasvustaan ja tekee töitä kuten miehetkin. Mies joutuu täysin rappiolle, vetää helposti muut perässään (vrt. perhesurmat, "kunnia"murhat yms.) ja syyttää AINA vaikeuksistaan naista.
Takaisin aiheeseen: ap:n ei kuuluisi mennä yhtään mihinkään vaan olla MIES, vastuuntuntoinen perheensä pää, joka kantaa huolta sen jäsenten hyvinvoinnista (sen sijaan että menisi kalunsa perässä). Haluja tulee ja menee- kumppanisi on synnyttänyt sinulle jälkeläisen, tajuatko? Tiedätkö miten iso juttu se on naisen elämässä?? Synnytyksestä toipuvalle tulee antaa aikaa riittävästi, vauvasta huolehtiminen on ensimmäisen vuoden ajan tärkeintä ja sen aikaa voi ukko kuin ukko runkata. Kyllä sitä vaimoakin varmasti panettaa ja tämä näkyy esim. nalkuttamisena (ei tunnista halujaan/vähättelee niitä; joutuu ristiriitaiseen olotilaan ja suuttuu), mutta nainen osaa priorisoida ja ajatella ensin sitä vauvaa. Aikuinen mies varmasti tämän tajuaa!
Vaikutat aika kaksijakoiselta. Ensin paasaat millaisiamiehet ovat ja seuraavaksi käsket ap:n olemaan mies, mutta tällä kertaa se ei olekaan niinkuin sinä ensin määrittelit sen olevan vaan ihan toista. Te naiset vaaditte joskus miehiltä aivan liikoja. Miesten pitäs mukamas muuttua teidän mielihalujen mukaan. Ei se käy!!!
M34
Hei
saimme lapsen heinäkuussa ja siitä lähtien vaimoni kiinnostus seksiin on ollut jotakuinkin nolla. Paineet on kasautuneet ja itselläni on kova tarve piristää erroottista tyhjiötäni jollain tavalla.
Ajattelin mennä lounastunnilla läheiseen Privat Show - paikkaan harmittomalle silmänruoalle. Siis nauttia tiisauksesta kiltisti otamatta mitään lisäpalveluja jos niitä nyt ylipäätään on tarjollakaan.
Vaimolleni en kyllä aikonut kertoa koska hän ottaisi asian varmaan itseensä, mielestäni turhaan.
Jos toteutan haaveeni ja käyn nauttimassa silmänruokaa, onko se mielestänne pettämistä? Entä jos puran paikassa paineet itse, esitystä katsellessani?
Kiitos mielipiteistänne.
Olet säälittävä runkkari.
Voisiko asiaan saada vähän suhteellisuutta?
Ymmärtäisin katkeruuden ja tuohtumuksen jos asia olisi jostain oikeasti vakavasta ja aidosti loukkaavasta. Mutta miten voi olla niin hirveän suuri ja kamala asia jos lies käy katsomassa tissejä jossain strippiluolassa.
Harmitonta viihsettä, josta ei kannata vaimolle keroa koska naiset ei osaa olla sotkematta asiaa Itseensä ja omiin mörköihinsä.
Miksi tuosta pitäisi kertoa vaimolle jälkikäteen, tai edes etukäteen. Mun mielestä verrattavissa luvenettipornon katteluun.
Ei ole pettämistä, omaa salaista kivaa.
En vihaa miehiä. Kaikki eivät todellakaan ole munattomia itsekkäitä runkkareita, kuten joku ilmaisi. On myös ihania, rakastavia, luotettavia Miehiä jotka tyydyttää oman naisen täydellisesti ja pitää perheestään huolta ja naistaan kuin kukkaa kämmenellä. Ei varmaan tarvitse sanoa että nykyinen mieheni on tälläinen. Tiedän myös monia muita perheenisiä.
Sitten on näitä saan tehdä-koska haluan tehdä miehiä jotka satuttaa ympäristöään itsekyydellään. Viesti oli provosoiva KOSKA on aika ajatella muitakin kuin itseään kun isäksi tullut.
Naiset toipuvat keskimäärin synnytyksistä hyvin, halut saattavat palata piankin, kykeneväisyys ei samaa rataa. Naisten panetus ilmenee juuri kiukutteluna, mustasukkaisuutena tms. NAiset ovat monimutkaisia olentoja mutta ei vaadi paljoa pitää onnellisena.
Kannattaa myös käydä jyystämässä niitä strippareita, ne kyllä antaa pillua, pikku lisämaksua vastaan.
Ei siitä vaimolle tarvitse kertoa, kaikki miehet käy vieraissa.
Olin (olimme) samassa tilanteessa vielä vuosi sitten. Pari lasta, ja ennen ja jälkeen nuorimmaisen syntymää meni pari vuotta aika kylmissä merkeissä. Eli väsymystä oli kaikilla, aikaa ei ollut, pinnat kireällä. Normitilanne siis.
Itse olisin vain tarvinut hellyyttä ja läheisyyttä, ja joo seksiäkin, mutta pienellä hellimisellä olisin pärjännyt jo pitkälle. Mutta siihen ei siis aikaa ja intoa ollut, joten kävin silloin tällöin privaatissa piristämässä päivääni. Olisin voinut keksiä pahempiakin hurjasteluja. Toki, ei se nyt ole sen arvoista että kannattaa sen takia perheensä menettää, mutta jos osaat suhtautua siihen omalla arvollaan niin mikä ettei.. Eli taas illalla jaksaa tsempata, kun käyt ottamassa käteenvedon ja pizzan ruokiksella.
Nyt kun aikaa on vähän kulunut ja tilanteet alkaa normalisoitumaan, niin mikäänhän ei voita oman emännän halimista. Vaikka missä kävisit, niin kannattaa yrittää silti keskustelu- ja kosketusyhteyttä pitää yllä kotonakin.
Taidat olla pervo runkkari, häpeä!