Katolta pudonnut jää hajotti puutarhakalusteet
Kommentit (6)
omaa syytä, miksi jätitte sellaiseen paikkaan mihin lumet voivat tippua
§ 1153
Asukkaiden tyhmyys.
Vakuutus korvaa kaiken minkä särkyminen, katoaminen tai muu käyttökelpoisuuden alenema johtuu asukkaan omasta tyhmyydestä, laiskuudesta ja ymmärtämättömyydestä.
Esimerkiksi
Puutarhakalusteet jätetty talveksi ulos ja vieläpä niin, että katolta putoava valtava lumimassa ne on murskannut. Korvataan 150% arvosta mielipahan välttämiseksi
Nico-Petteri on päätetty kasvattaa ns. vapaalla kasvatuksella ja näin ollen Nico-Petteri on ensin tökkinyt saksilla isin 48 tuumaisen plasmanäytön rikki ja sen jälkeen siirtynyt vanhempien makuuhuoneeseen ja testannut saksien toimivuutta Rva ja Hra Hämäläisen vesisänkyyn. Vahingot korvataan 200% koska eihän nyt kukaan voinut kuvitella, että Nico-Petteri 2v, voinut tietää, että sakset saattavat aiheuttaa vahinkoa. Vanhempien ei myöskään voi olettaa vahtivan jäkikasvuaan 24/7 ja siten kyseisen kaltaisia vahinkoja syntyy.
§ 1153 Asukkaiden tyhmyys. Vakuutus korvaa kaiken minkä särkyminen, katoaminen tai muu käyttökelpoisuuden alenema johtuu asukkaan omasta tyhmyydestä, laiskuudesta ja ymmärtämättömyydestä. Esimerkiksi Puutarhakalusteet jätetty talveksi ulos ja vieläpä niin, että katolta putoava valtava lumimassa ne on murskannut. Korvataan 150% arvosta mielipahan välttämiseksi Nico-Petteri on päätetty kasvattaa ns. vapaalla kasvatuksella ja näin ollen Nico-Petteri on ensin tökkinyt saksilla isin 48 tuumaisen plasmanäytön rikki ja sen jälkeen siirtynyt vanhempien makuuhuoneeseen ja testannut saksien toimivuutta Rva ja Hra Hämäläisen vesisänkyyn. Vahingot korvataan 200% koska eihän nyt kukaan voinut kuvitella, että Nico-Petteri 2v, voinut tietää, että sakset saattavat aiheuttaa vahinkoa. Vanhempien ei myöskään voi olettaa vahtivan jäkikasvuaan 24/7 ja siten kyseisen kaltaisia vahinkoja syntyy.
ap katoaa kuin pieru saharaan nuolemaan haavojaan!
viennyt niitä pikkasen kauemmaksi, kun tiesit lumien siihen kohta rymähtävän..
ovat aika hyvin pesseet kätensä tämän lumisen talven vaurioista...