G: Monenko miehen kanssa täytyy olla lapsia, että on "epäonnistunut"?
Kommentit (26)
siinä on jo äidissä jotain vialla
anteeksi nyt....
ja ei nyt oteta huomioon näitä erikoistapauksia tyyliin mies kuollut,mies petti kaverin kanssa,miehestä tuli narkomaani
lapsille epäreilua jos kaikilla eri isä.
ei ole normaalia
mutta jos on kolme, niin sitten kyllä ihmetyttää, että eikö ole tullut mieleen katsoa peiliin.
aivan yhdentekevää jos äiti on hyvässä toimessa ja lapsista kasvaa taidetta ja musiikkia harrastavia opiskelijoita jotka työllistyvät hyvin.
Ei sitä huonoa isää useinkaan tarvita mihinkään muuhun kuin siittämiseen.
jos nyt hankin lapsia mieheni kanssa, olen epäonnistunut elämässäni, koska minulla on lapsia jo kahden miehen kanssa? Mielenkiintoista...jos olisin jäänyt murehtimaan menneitä ja katkeroitunut yksikseni, sitten voisin sanoa, että olen todellakin epäonnistunut!
Hei,
Mielestäni yhden. Pitää olla vähintää kaksi isää, kokeen vuoksi.
t. Mebla
Minulla on kolme eri lasta, kaikki eri miehen kanssa. Ensimmäinen nuoruuden suhteesta. Tulin vahingossa raskaaksi, en voinut tehdä aborttia.
Toisen lapsen sain ex-aviomieheni kanssa. Hän ryhtyi todella ilkeäksi ja inhottavaksi melko pian lapsen synnyttyä. Juoksi baareissa ilman sormusta jne. Erosin.
Löysin monen vuoden päästä uuden miehen. Olen aina toivonut kolmea lasta. Tietysti mietin, että nyt olen varmaan sitten joidenkin mielestä kauhea ihminen, kun teen vielä yhden eri miehen kanssa, mutta niin menin kuitenkin tekemään.
Nyt minulla on siis kolme lasta. Kaksi vanhempaa menestyy erittäin hyvin koulussa, harrastaa musiikkia ja urheilua. Pienimmäinen on vielä taapero.
Olemme ylempää keskiluokkaa ja aika hyvin koulutettuja. Teemme kovasti töitä ja tienaamme melkoisen hyvin. En näkisi itseäni kovin luuserina, vaikka minulle kävikin elämässä näin. Olen onnellinen ja lapseni voivat hyvin.
meillä kaikilla eri isä. En haluaisi pitää äitiäni epäonnistuneena. Olemme kaikki lapset elämässämme ihan hyvin pärjänneitä. "Syyt" kolmeen isään ovat moninaiset. Tietysti olisi ollut kaikille helpompaa ja vähemmän syyllistävää jos tällaista tilannetta ei olisi syntynyt. Älkää siis tuomitko.
Koska viiden vuoden jälkeen luuli että tuntee toisen ja yhteinen tulevaisuus on olemassa.
Sinulla näyttää olevan mielikuvana se että "sellaiset" naiset juoksevat kapakoissa ja ottavat kenet vain kenet saavat. Et voisi olla enemmän väärässä.
syitähän voi olla tsiljoona erilaista eikä kaikki ole lainkaan samanlaisia.
Sanotaan nyt vaikka tuossa aikaisemman kirjoittajan tapaus, jolla on kolme lasta eri isiltä. Ehkä joku voisi sanoa että hän on nuorena epäonnistunut ehkäisyssä, kun on tullut tahtomattaan raskaaksi. Toisen kerran hän on epäonnistunut luonneanalyysissä (tai tulevaisuuden ennustamisessa) kun ei ole onnistunut arvaamaan ettei miehestä ole puolisoksi ja isäksi, ja suhde ei tule kestämään. Kolmannen kerran hän on epäonnistunut, missä? Tuskin missään. Minusta hän on päinvastoin parantanut suoriutumistaan iän myötä, jos näin voi sanoa, ja varmaan myös onnistunut äitinä, jos on lapset pystynyt hoitamaan ja saanut elämänsä järjestykseen. Eli ei ole epäonnistuja.
Sitten taas jollain toisella kolme lasta eri isiltä voi olla merkki jyrkästä alamäestä, mutta ei kai silloinkaan epäonnistumista katsota ennen kuin "viimeisellä tuomiolla"... Epäonnistumisia tulee kaikille, se oppiiko niistä mitään, kertoo ihmisestä enemmän.
Kyllä minusta yksikin lapsi yhdelle miehelle voi olla pahasti epäonnistunut ratkaisu.
mutta ehkä 3 on raja. kaksi ok kolme alkaa jo vähän olla...riippuu iästäkin. mutta sama pätee miehiin!!! tiedän erään jolla 3vuoden sisällä 3 lasta eri naisen kanssa! ja harkittuja raskauksia!
syitähän voi olla tsiljoona erilaista eikä kaikki ole lainkaan samanlaisia. Sanotaan nyt vaikka tuossa aikaisemman kirjoittajan tapaus, jolla on kolme lasta eri isiltä. Ehkä joku voisi sanoa että hän on nuorena epäonnistunut ehkäisyssä, kun on tullut tahtomattaan raskaaksi. Toisen kerran hän on epäonnistunut luonneanalyysissä (tai tulevaisuuden ennustamisessa) kun ei ole onnistunut arvaamaan ettei miehestä ole puolisoksi ja isäksi, ja suhde ei tule kestämään. Kolmannen kerran hän on epäonnistunut, missä? Tuskin missään. Minusta hän on päinvastoin parantanut suoriutumistaan iän myötä, jos näin voi sanoa, ja varmaan myös onnistunut äitinä, jos on lapset pystynyt hoitamaan ja saanut elämänsä järjestykseen. Eli ei ole epäonnistuja. Sitten taas jollain toisella kolme lasta eri isiltä voi olla merkki jyrkästä alamäestä, mutta ei kai silloinkaan epäonnistumista katsota ennen kuin "viimeisellä tuomiolla"... Epäonnistumisia tulee kaikille, se oppiiko niistä mitään, kertoo ihmisestä enemmän. Kyllä minusta yksikin lapsi yhdelle miehelle voi olla pahasti epäonnistunut ratkaisu.
Suhteita voi olla useita, mitä sen väliä, mutta
miksi ihmeessä pitää jokaisesta suhteesta tehdä lapsi?
mun äidillä on 4 lasta, joista jokaisella eri isä. 2 aborttiakin on tehnyt. Ja nyt siis naimisissa 4ttä kertaa, huomattavasti nuoremman miehen kanssa, joka on myös aika ajoin väkivaltainen. Äitini on ollut aina muutaman vuoden naimisissa, löytänyt jonkun uuden, pettänyt miestään tämän kanssa ja sitten eronnut ja tehnyt uuden miehen kanssa lapsen. Ja tälläisen naisen lapsena voin sanoa, että jokainen meistä on kärsinyt, kun äiti katsoo vain omaa napaansa välittämättä lapsistaan.
koska minulla on kolme lasta ja jokaisella eri isä, mutta en koe olevani erityisen epäonnistunut elämässäni. Olen onnistunut niin monessa muussa asiassa, että pakko kai tässäkin täydellisyydessä on jokin sörö olla ;)
Enkä usko, että lasteni elämä olisi perin surkeaa. Jokaisen lapsen isä on aivan asiallinen ihminen ja hyvä isä. Minä olen varsin huolehtivainen ja kunnollinen äiti. Nuorimman lapseni isä, joka hoitaa lähivanhemman roolia meidän perheessä, on tasapuolinen. Meidän perheellä menee yleisesti ottaen oikein mukavasti.
Jokainen lapsi on ollut siinä hetkessä toivottu. Tiedän, että monien mielestä olen hankkinut lapsia turhan fiilispohjalta, mutta hyvin se on näinkin mennyt. Jos olisin jäänyt turhaan miettimään ja harkitsemaan, olisin ehkä tällä hetkellä lapseton, mikä minusta olisi varsin ikävä ajatus.
kolmen