Lue keskustelun säännöt.
Välit poikki vanhempaan -miksi aina puhutaan
07.04.2010 |
vihasta ja katkeruudesta? Miksi oletetaan, että välit katkaissut aikuinen lapsi kokee noin?
Minä olen katkaissut välit. Koen helpotusta ja vapautta. Kun välit olivat olleet poikki pari vuotta aloin myös uudelleen ymmärtää vanhempaani. Ymmärsin ja tunsin myötätuntoa. Hänen elämänsä on varmasti vaikeaa.
Mutta minä en voi auttaa. Minun on pidettävä huolta itsestäni ja lapsistani. Minun on saatava olla minä. Olla onnellinen, vapautunut, iloinen ja helpottunut. Pelko, ahdistus ja piina on poissa. Ei ole mitään vihaa ja katkeruutta vanhempaani kohtaan. Anteeksi olen antanut. Mutta se ei tarkoita, että suostun kärsijäksi uudelleen.
Kommentit (6)
ei ansaitse sitä, että lapsi huolehtii hänestä. Sitä niittää, mitä kylvää. Meillä on yhteiskunta (sossut), joten kukaan vanhus ei jää oman onnensa nojaan. Ilmoitus sossuille apua tarvitsevasta vanhuksesta, ja silloin on tehnyt osansa. Oma mielenterveys, oma elämä, lasten mieleterveys ja onnellisuus ovat liian arvokkaita asioita uhrattavaksi vanhuksen huolenpitoon verrattuna, varsinkin kun sossu voi myös hoitaa asian.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olen vihainen ja katkera omille vanhemmilleni siitä kuinka ovat mua kohdelleet väärin.
Kaikilla osa-alueilla.
Olisivat olleet kannustavia silloin kun sitä olisi eniten tarvinnut, mutta eivät koskaan ymmärtäneet kysyä että mitä mä haluan.
Ymmärtävät vain ja ainoastaan oman kantansa - eivätkä älynneet ymmärtää mun kantaani.
Jouduin katkaisemaan välit heihin, koska aina puhuivat ristiin.
Olen oppinut elämään asian kanssa ja jotain olen hyväksynyt, mutta en ole anteeksi antanut, koska en tunne sellaista tarvetta kuin antaa anteeksi.
Mulla on kanssa kohta 2v ollut välit poikki vanhempiini, mutta en vaan ymmärrä siltikään.
Helpompi vaan on olla, kun ei tartte sitä paskaa kuunnella mitä suoltavat koko ajan.
Itse laitoin välit poikki äitiini kun olin 14.
Äiteni otti silloin uuden miehen ja jätti meidät kaikki lapset isälle asumaan. Teki tän kaikkien selän takana salaa.
Yhtenä päivänä kun oltiin koulusta tullut oli kirje pöydällä että lähtenyt toisen miehen matkaan.
Isälle oli kauhea shokki 15 vuoden yhteistaipaleen jälkeen.
En halunnut jäädä isälle asumaan ja muutin 14 vuotiaana silloisen poikaystävän kanssa asumaan.
Äite ei ottanut yhteyttä ekan puolen vuoden aikana ollenkaan ja sen jälkeen lähetti yhden viestin ja kysyi miten menee.
Ikinä en anteeksi anna hänen tekojaan.
Kerran nähnyt omat lapseni vaikka kuinka hehkuttaa kun on hyvä mummu ja osaa hoitaa hyvin.
Säälittävää.
Ahdistaa pelkkä ajatus että tulis lähelle meidän lapsia.
Olen katkaissut välini äitiini kokonaan noin kolmisen vuotta sitten. Mikä helpotus.
En ole antanut anteeksi. Eipä hän toisaalta ole edes pyytänyt anteeksi.
En kutsu äitiäni syksyllä pidettäviin häihini.
Minä katkaisin välit 15 vuodeksi. Esikoisen tultua yritin hetken hourupäissäni, olisiko kusipäisestä äidistä mummoksi. Ei ollut.
Nyt sitten itkeskelee joka paikkaan, kun hänellä on niin kamala tytär, ettei lapsenlapsia näe. No voi kamala. Olisi kannattanut miettiä aikaisemmin.
koska on ainoa lähiomainen joka voi huolehtia vanhuudesta?