Onko ujo ihminen työpaikalla ilmaa?

minäkin olen taipuvainen ujouteen, mutta pakotan itseni mukaan sosiaalisiin tilanteisiin ja pyrin osallistumaan keskusteluihin, ottamaan esiin aiheita ja johdattamaan keskusteluja eteenpäin. Erilaisiin tilaisuuksiin on hyvä mennä yksin, jolloin on "pakko" lähestyä yksin muita, eikä ole tuttuja joihin voi turvautua. Onnistumisista tulee aina itsevarmemmaksi ja uskaltaa enemmän.



Meidän työpaikalla on sellaisiakin jotka ovat omissa oloissaan ja suorastaan välttelevät osallistumista yhteisiin keskusteluihin, mm menevät syömään tarkoituksella yksin. Kyllä siitä aika omituisen vaikutelman saa. Ja kun ujo ei kerro ja anna mitään itsestään on muiden paljon vaikeampi "ottaa mukaan" häntä keskusteluihin. Tulee itsellekin vaivautunut olo kun yrittää yksin pyörittää keskustelua puhumattoman kanssa. En ajattele että ujot ovat ylpeitä, vaan että he ovat luusereita. Ehkä juuri siksi ujot ärsyttävät kun itsellänikin on siihen taipumus, jota vastaan pyristelen.

Sanonpa nyt ihan näin suoraan.



Ihan pisti vihaksi tuo sinun tokavika lauseesi. Kasvas nyt vähän ihmisenä ja koita tajuta, että ihmiset ovat erilaisia ja se on ihan ok! Kaikkien ei todellakaan tarvitse olla tai yrittää olla jotain rempseitä jutunheittäjiä isossa joukossa.

Mul on ihan sama juttu! .. Ikävä kyllä :( Omissa porukoissa, yleisillä paikoilla ja muissa sosiaalisissa tilanteissa (kaupan kassalla yms) oon itsevarma. Olen täysin oma itseni, läppä lentää yms.



Mut heti kun porukka kasvaa, niin en keksi myöskään paljoa mitään. Sit jos keksin, niin oon liian myöhässä koska rupean mitettimään onkohan se hyvä kysymys/asia/mikä lie.



Ja toi tokavika lause, toisessa viestissä sai minut nauramaan oikeen kunnolla :D Huumoria peliin! :P



Niin joo, ujoudesta on helppo päästä monella tavalla(olin itseasiassa ennen todella ujo, mutta nyt yksi itsevarmimmista henkilöistä lukiossa) ensiksi itsesuggestoinnilla; "mähän vittu todistan itselleni että saan sanottuani asiat" -- itseensä uskominen, kunnes todisteita rupeaa tulemaan: oli se sitten 1pvä tai 1kk. Täytyy uskoa itseensä ja totta kai kokeilemalla.



Myös yksi tehokas tapa on tutustua johonkin ihmiseen, joka antaa olla omaitse. Hengasin yhen frendin kaa vuosia ja siitä vasta itsevarmuus nousi, mitä ikinä kumpikan teki oli hauskaa! :P Kaikki oli OIKEIN. Sit siit tyypist tuli kusipää ja mä unohdin sen pellen, mädätköön idän ghetossa. :)





Muuten mikä vitun vauvasivusto tää on? Löysin tän sattumoisin googlesta :O

Vierailija kirjoitti:

minäkin olen taipuvainen ujouteen, mutta pakotan itseni mukaan sosiaalisiin tilanteisiin ja pyrin osallistumaan keskusteluihin, ottamaan esiin aiheita ja johdattamaan keskusteluja eteenpäin. Erilaisiin tilaisuuksiin on hyvä mennä yksin, jolloin on "pakko" lähestyä yksin muita, eikä ole tuttuja joihin voi turvautua. Onnistumisista tulee aina itsevarmemmaksi ja uskaltaa enemmän.

Meidän työpaikalla on sellaisiakin jotka ovat omissa oloissaan ja suorastaan välttelevät osallistumista yhteisiin keskusteluihin, mm menevät syömään tarkoituksella yksin. Kyllä siitä aika omituisen vaikutelman saa. Ja kun ujo ei kerro ja anna mitään itsestään on muiden paljon vaikeampi "ottaa mukaan" häntä keskusteluihin. Tulee itsellekin vaivautunut olo kun yrittää yksin pyörittää keskustelua puhumattoman kanssa. En ajattele että ujot ovat ylpeitä, vaan että he ovat luusereita. Ehkä juuri siksi ujot ärsyttävät kun itsellänikin on siihen taipumus, jota vastaan pyristelen.

Itse ainakin tarvitsen seuraa, joka ei puhu työasioista tai on sitten selkeästi samanarvoisia työntekijöitä, joiden kanssa katsoo työasioita samasta näkökannasta -ruoka- tai kahvitauolla. Mieluummin kyllä puhun jostakin muusta ja silloin ruokaseuraksi valikoituu se tutuin porukka. Mikä se tutuin porukka itsekullekin sattuu olemaan.

Itse ainakin mielummin työpaikalla vietän aikaa ujon kanssa kun ylisosiaalisen "kaikki_huomio_mulle_nyt" bitchin.

Itse olen todella ujo. Opiskelen alaa, jossa on pakko olla sosiaalinen. Olen myös introvertti, joten päivän jälkeen on usein todella uupunut olo.

Pakotan itseni juttelemaan isommissa porukoissa, mutta yleensä se menee siihen, että olen hiljaa. Koen usein olevani ulkopuolinen, aika harvoin minua kuunnellaan edes omissa pienissä piireissä. Olenkin kaikille se leelian lepotuoli. Roolinsa kullakin.

Töissä ja koulussa olen joskus ilmaa.

Parempi kuitenkin jatkaa yrittämistä. Ehkä kyse on vain siitä että muut eivät kuule, jos puhuu liian hiljaa. Pitää yrittää korottaa volyymia. Itse olen todella ujo ja aluksi on todella vaikea sanoa yhtään mitään. 

Vierailija kirjoitti:

minäkin olen taipuvainen ujouteen, mutta pakotan itseni mukaan sosiaalisiin tilanteisiin ja pyrin osallistumaan keskusteluihin, ottamaan esiin aiheita ja johdattamaan keskusteluja eteenpäin. Erilaisiin tilaisuuksiin on hyvä mennä yksin, jolloin on "pakko" lähestyä yksin muita, eikä ole tuttuja joihin voi turvautua. Onnistumisista tulee aina itsevarmemmaksi ja uskaltaa enemmän.

Meidän työpaikalla on sellaisiakin jotka ovat omissa oloissaan ja suorastaan välttelevät osallistumista yhteisiin keskusteluihin, mm menevät syömään tarkoituksella yksin. Kyllä siitä aika omituisen vaikutelman saa. Ja kun ujo ei kerro ja anna mitään itsestään on muiden paljon vaikeampi "ottaa mukaan" häntä keskusteluihin. Tulee itsellekin vaivautunut olo kun yrittää yksin pyörittää keskustelua puhumattoman kanssa. En ajattele että ujot ovat ylpeitä, vaan että he ovat luusereita. Ehkä juuri siksi ujot ärsyttävät kun itsellänikin on siihen taipumus, jota vastaan pyristelen.

Voihan nyt v...u. Mikä se on toisilta pois, jos joku on ujo?! Olen itse avokonttorirotta, ja minusta on ihanaa käydä yksin syömässä ja samalla vähän koota ajatuksia, kun työkaverit eivät ole korvan juuressa hölöttämässä! Edes kun sen puoli tuntia päivästä saa olla hiljaisuudessa, niin helpottaa oloa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

minäkin olen taipuvainen ujouteen, mutta pakotan itseni mukaan sosiaalisiin tilanteisiin ja pyrin osallistumaan keskusteluihin, ottamaan esiin aiheita ja johdattamaan keskusteluja eteenpäin. Erilaisiin tilaisuuksiin on hyvä mennä yksin, jolloin on "pakko" lähestyä yksin muita, eikä ole tuttuja joihin voi turvautua. Onnistumisista tulee aina itsevarmemmaksi ja uskaltaa enemmän.

Meidän työpaikalla on sellaisiakin jotka ovat omissa oloissaan ja suorastaan välttelevät osallistumista yhteisiin keskusteluihin, mm menevät syömään tarkoituksella yksin. Kyllä siitä aika omituisen vaikutelman saa. Ja kun ujo ei kerro ja anna mitään itsestään on muiden paljon vaikeampi "ottaa mukaan" häntä keskusteluihin. Tulee itsellekin vaivautunut olo kun yrittää yksin pyörittää keskustelua puhumattoman kanssa. En ajattele että ujot ovat ylpeitä, vaan että he ovat luusereita. Ehkä juuri siksi ujot ärsyttävät kun itsellänikin on siihen taipumus, jota vastaan pyristelen.

Voihan nyt v...u. Mikä se on toisilta pois, jos joku on ujo?! Olen itse avokonttorirotta, ja minusta on ihanaa käydä yksin syömässä ja samalla vähän koota ajatuksia, kun työkaverit eivät ole korvan juuressa hölöttämässä! Edes kun sen puoli tuntia päivästä saa olla hiljaisuudessa, niin helpottaa oloa. 

Hyvin kiteytetty, ruokailu isossa porukassa on samanlaista hälinää.

Onko muilla samaa, että jotkut ujot ihmiset ja erityisesti tosi ujot miehet saavat tuntumaan olon epämiellyttäväksi. Siis mikään ulkonäöllinen tms. tekijä ei vaikuta asiaan vaan liiallinen vakavahenkisyys/tosikkomaisuus joka huokuu ihmisestä ympäristöön.

Olen introvertti, mutta työpaikan kahvipöydässä yleensä suuna päänä. En ajattele hiljaisemmista työkavereista mitään, suoraan sanottuna unohdan niiden läsnöolon, jotka eivät osallistu. Se on ehkä syy, miksi muutkaan eivät edes huomaa jos hiljainen yrittääkin sanoa jotain tai vastaavasti hiljenevät täysin itse.

Epämiellyttäviä lounaita ja kahvitteluja on vain silloin, kun kaikki muut pöydässä ovat niitä hiljaisia. On myös kaksi työkaveria, joiden läsnäollessa ei puhuta mistään muusta kuin heidän omista asioistaan.

Se ei kuulu kellekkään vittuakaan jos on hiljainen! Ei kaikki tarvi olla sellasia hölöttäjiä, jotka on koko ajan äänessä!!!