Miten hyvin tulette toimeen appivanhempien kanssa?

lämpimiä, fiksuja ihmisiä

t.mies

t. Miniä, joka sai anopilta lahjaksi laminoidun BMI-taulukon

Nähdään korkeintaan kerran vuodessa. Aika vaikeata on.

Ne onkin ainoat ihmiset (anoppi varsinkin), joitten kanssa en tule toimeen. Mä en ole 20 vuoteen enää viitsinyt yrittääkään.

Ovat ihania ihmisiä! Välillä tulee sellainen tunne että paremmin tulen heidän kanssaan toimeen kuin omien vanhempieni.

Anoppiin joutuu välillä ottamaan etäisyyttä, kun sekaantuu liikaa tai luulee tietävänsä kaiken perheemme asioista. Mutta yleisesti ovat ihania ihmisiä, jotka kannustavat, auttavat ja tukevat vaikeissakin tilanteissa.

Miehen isää INHOAN.. Juo alkoholia joka ikinen päivä(en siis tosiaan muista milloin olisin hänet nähnyt 100 % selvinpäin), on kauhea rasisti, hirveän rajoittunut ikinä ei voi esim kokeilla uutta ravintolaa aina pitää mennä siihe samaan. Aina pitää mennä lidliin ku siellä on halpaa ja aina parkkeerataan samalle paikalle, jos nyt joku on parkeerannut siihen niin sitten ehkä täytyy parkkeerata muualle. IKINÄ ei kokeilla mitään uutta, siis ei edes uutta parkkipaikkaa!



Eniten inhottava piirre on se "suorapuheisuus" hän saa siis laukoa töykeyksiä ihan miten tykkää koska hän on vain suorapuheinen. Ja IKINÄ hän ei ole väärässä(on niin prkl itsepäinen). Hänellä ei ole mitään muitakaan tapoja piereskelee, röyhtäilee yms. Kerran katsoin että äijä oikeen antoisasti kaivaa munaansa kun olimme kaupassa..



Ja miehen äiti minua säälittää huimasti heillä on yhteinen tili ja tämä äijä kontrolloi kaikkea rahan menoa täysin koska "hän tienaa enemmän".. Olen todella hyvissä väleissä miehen äidin kanssa ja olemme iha suoraan puhuneet hänen miehestään ja siitä miksi hitossa hän on vielä se äijän kanssa?! Ainoa syy minkä olen saanut että "hänelläkin on hyvät päivänsä"..joo o pakko kai olla.

Välillä tullaan toimeen ihan mukavasti, välillä taas meinaa hermot mennä. Ovat niin erilaisia ihmisiä, kuin oma perheeni ja ystäväni.



Varmasti minussa on myös asenteineni vikaa, että välillä välit ovat viileähköt. Silloin yli 10 vuotta sitten yritin "ystävystyä" anopin kanssa, nyt en jaksa enää koska vastakaikua ei ole tullut. Riitoja ei ole koskaan ollut, mutta olen ymmärtänyt että anopilla on ollut tosi huonot välit oman anoppinsa kanssa ja haluaa varmaan pitää minuun etäisyyttä senkin takia, ettei vain tulisi samanlaista. Appiukon kanssa tulen paremmin toimeen.

Näemme mahdollisimman vähän.

mutta välit ovat viileät koska anoppi on mummoni ikäinen ja kohtelee minua kuin pikkutyttöä. Hänen juttunsa ovat puutarhanhoito ja käsityö-juttuja sekä terveyshömpötystä kovista rasvoista jne tai auton talvirenkaista. Mua ei kiinnosta sellaiset asiat, ja esim. oman äitini kanssa juttelemme ihan eri jutuista ja meillä on samat mielenkiinnot. No, mulla ja anopilla on 45 v ikäeroa ja oman äitini kanssa 20 v.

Anoppi on täysin erilainen ihminen kuin minä (no, me molemmat ollaan aika käytännöllisiä ja tykätään esim puutrhan hoidosta), anopppi on perusblondi ja hyvin naisellinen, kun taas minä vallaton poikamainen tutkijatyyppi... Mutta hän on niin herttainen, järkevä ihmissuhteissa ja mukava, että ei voi olla pitämättä.



Appiukko on vähän rasittava, kun on niin varovainen ja hidas kaikessa. Ja koko ajan joko tekee työtä tai nukkuu.

Nyt on kummamkin puolen anopit kuolleet samoin apet ,ei voi hyvällä muistella.

appivanhemmat ovat mukavia ja fiksuja ihmisiä. Olen anopille kiitollinen, että hän hoitaa poikiamme niin usein. Hän ei itse ole voinut jättää lapsiaan hoitoon mihinkään, eikä ole siitä katkera, vaan haluaa nyt itse olla parempi anoppi mitä itellään on ollut. Hän ei puutu asioihimme, ja hoitaa lapsemme meidän tavallamme. Hän ostaa koko perhellemme tosi hyviä ja tarpeellisia joululahjoja. Hänen kanssaan voisin käydä samassa harrastuksessa. Ennen kuin eka lapsemme syntyi, kävimme hänen kanssaan kolmestaan (mies, minä ja anoppi) ulkomaan reissulla, koska miehen sisko asui ulkomailla silloin. Anoppi ei osaa vieraita kieliä, eikä uskaltanut lähteä toiselle mantereelle koneenvaihtoineen. Appiukko on myös tosi mukava.



Mutta. Silti olen onnellinen, etteivät appivanhemmat asu samassa kaupungissa. He eivät siis tule yllättäen kylään. Kuolisin häpeästä, jos anoppi tulisi meille ilmoittamatta. Hän on ihan supersiisti, ei pölyä eikä likaa missään. Ei turhia tavaroita. Hän varmaan ajoittaa pyykinpesunkin niin, ettei pyykki oo kuivumassa kylppärissä vieraiden aikaan. Ja arvatkaas millaista on kahen kestovaippalapsen kanssa kaksiossa? Tavaraa riittäis varmaan omakotitaloonkin. Et meillä ei oo aina koti ihan järjestyksessä. Ja anoppi luulee, että meitä häiritsee tää sekamelska ihan hirveesti. Se varmaan tarkoittaa hyvää, mutta miltä kuulostais se, että anoppi ottais lapset hoitoon viikonloppuna, että päästään miehen kanssa siivoomaan kunnolla ja pesemään ikkunat? Sitä meillä kaivattais, mutta myös ihan luppoaikaa kerrankin. Esikoinen syntyi kun mies vielä opiskeli. Anoppi oletti, että poikamme on vahinko. Kas kun elämä menee niin, että ensin opiskellaan, sitten mennään vakituiseen työhön, tehään peräsuoli pitkänään töitä, jossain välissä tehään ne kaksi lasta (tyttö ja poika :)), tehään taas töitä, rakennetaan omakotitalo,ostetaan uusi auto ja kesämökki. Ja me ollaan miehen kanssa semmoisia jallailijoita. Töitä ei tehtäis päivääkään jos pääpotti lotossa napsahtais kohdalle. Anoppi ei ymmärrä tätä alkuunkaan. Me asutaan kerrostalokaksiossa vuokralla ja anoppi murehtii miten me saatais vakityöt täältä (muuttaminen muualle Suomeen, saati ulkomaille ei oo ees käynyt hänen mielessään) että "päästäis aloittamaan oikea elämä". Juurikin näillä sanoilla. Miehen sisko ja hänen miehensä ovat ihan todellisia boheemeja. Heitä anoppi ei jaksa enää surra, vaan omn menettänyt toivonsa. Mutta ehkä mekin vielä parannetaan tapamme, ja ruvetaan pankin velkaorjiksi, maksetaan sitten sitä valkotiilistä, kaariholvitaloamme hamaan maailman tappiin saakka ja ollaan normiihmisiä, joita anoppi rakastaa. En sano tätä ketään väheksyen, mutta meistä se ei kuulosta mielekkäimmältä vaihtoehdolta.

Anoppi nakkasi lusikkansa nurkkaan jo kauan ennen kuin edes tapasin mieheni. Appiukko on harmiton tapaus pyörätuolissaan. Ei kuule eikä näe kunnolla, ja muisti pätkii. Eikä ole pelkoa, että tupsahtaisi kyläilemään yllättäen.

ja se haittaa selvästi. Ikäeroa anoppiin on vain 16 vuotta ja omaan äitiini 25 vuotta. Anoppini luulee olevansa kovin vanha ja viisas ja kaiken nähnyt, jolla on varaa neuvoa ja opastaa. Minä tiedän olevani ihan yhtä viisas ja monessa viisaampikin kuin anoppini. EN kerta kaikkiaan kestä, että hieman yli 50-vuotias ihminen luulee olevansa paljon viisaampi kuin minä. Minulla on monta anoppini ikäistä työkaveria, jotka ovat minulle myös hyviä ystäviä. Yritän aina välillä muistuttaa anoppiani, että minä en ole mikään tytönhupakko, jonka perään saa katsoa vaan melkein samanikäinen nainen kuin hän.

Sekä anopin että appiukon kanssa. Varmaan ihan siksi että meillä ei ole koskaan edes yritetty olla niinsanotusti samalla aaltopituudella.Meidän perheessä mummola reissut on aivan mahtavia.

parempi kun ei olla tekemisissä, anoppi on toivoton typerys.