Miksi mun lapsi ei opi?
Sai jo rangaistuksena kotiarestin, tietokone- ja telkkarikiellon ja silti teki vielä selkeän virheen. Sen takia menetti vielä kaikki legonsakin takavarikkoon. Seuraavaksi lähtee pikkuautot, siinäpä sit istuskelee arestissa huoneessaan ilman leluja.
Kyseessä 8-vuotias poika joka alkanut käyttäytyä tottelemattomasti. Aiemmin ollut kiltti ja reipas, nyt lusmuaa ja ei usko sanaakaan.
Kommentit (14)
Miksi tässä nyt heti teilataan ap. Ettehän te yhtään tiedä, mistä on kyse.
Jos poika selkeästi uhmaa ja tekee pahaa, jonka tietää pahaksi - ja vielä rangaistuksen jälkeenkin tekee sitä samaa, niin minusta on ihan oikein, että rangaistusta laajennetaan. Itse vielä kävisin vakavan keskustelun pojan kanssa ja kysyisin, onko tuon uhmailun takana jotain pahaa mieltä ja katkeruutta, jota ei ole saanut sanottua.
Mutta eihän tuollaisessa tilanteessa ole kyse virheestä tai vahingosta ja silloin olisi väärin mennä silittelemään päätäkään.
Joten ap, mitäpä jos kertoisit, mitä lapsesi teki.
Elikkö siis, lapsi on alkanut koulussa riehumaan, ei usko aikuisia, hidastelee, tönii kavereita jne.
On keskusteltu asioista, puhuttu yhdessä mistä johtuu ja mitä voisi tehdä toisin. On kokeiltu porkkanaa, eli lapsi on saanut hyvästä käytöksestä palkintoja jne.
Nyt sitten oli siihen malliin riekkunu, että kaverin omaisuuttakin oli siinä hajonnut. Tästä tuli kotiaresti, ja määräys tulla koulusta suoraan kotiin. Jäi kuitenkin kahtena päivänä koulumatkalla lorvimaan/leikkimään, niin että matkaan kului kaksi tuntia. Ei auttanut vaikka soitti sille useamman kerran, että nyt äkkiä kotiin. Koulumatka kestää normaalisti 10 minuuttia.
Oltiin jo varoitettu, että jos ei kotiarestikaan tehoa, seuraavaksi lähtee sit lelut. Ja silti jäi sinne koulumatkalle kavereiden kanssa leikkimään vaikka tiesi ettei saa.
Lapsen pitäisi tulla näillä hetkillä koulusta, saa nähdä kauanko tänään matkaan menee.
ap
itse lapseni riehuin siksi, että halusin kotiarestiin! Ilmeisesti en ollut saanut tarpeeksi äidin huomiota.
nykyisinhän taas hoetaan niitä rajoja ja johdonmukaisuutta loputtomiin, ja onhan noissa perää tietysti... Kuitenkin tulee mieleen lastenpsykiatri Sinkkosen kommentti Meidän perhe -lehdessä, kun kysymys koski pojan tyhmäilyä, siis omaisuutta hajosi jne. Kehoitti perheneuvolaan tms. menemään, totesi vaan, että rangaistusten tie on nyt kuljettu loppuun. Perheessä oli pojalle laitettu rangaistusta rangaistukseksen perään aivan kuten ap:lla. Niillä ei selvästi ollut mitään vaikutusta.
Ja musta tuntuu, että meillä 6-vuotiaalla kovin terhakkaat uhkaukset ja rangaistukset ovat vain lisänneet uhmaa. Tietenkään kaikkea ei pidä sallia, lapsi pitää vaikka kantaa pois rikkomasta tavaroita, mutta kuitenkin pitäisi muistaa, että usein lapsi hakee huomiota hölmöllä toiminnalla. Parempi negatiivinenkin huomio kuin ei huomiota lainkaan.
Käy hakemassa se lapsi koulusta suoraan kotiin. Siis vaikka kävellen saatat kotiin.
Alaluokkalaisille tulee jossakin vaiheessa ihan kehityksellisestikin uhma, tai esimurrosikä.
Jos olet pienempien kanssa kotona, voi kokea olonsa ulkopuoliseksi tms.
Onko jtn tapahtunut elämässä, muutoksia, koulussa opevaihdoksia jne?
on ainoa lapsemme. Kotona olin tänään koska mulla oli vapaapäivä. Normaalisti lapsi on iltiksessä, jos itse olen töissä. Mitään sen suurempia muutoksia ei lapsen elämässä ole tapahtunut, kuin että on tutustunut uuteen naapuriin. Mutta se jo täällä aiemmin tyrmättiinkin, että sen piikkiin ei voi muuttunutta käyttäytymistä laittaa.
ap
kuulostaa aika natsimeiningiltä. Virhe voi myös olla vahinko, erehdys tai ihan ymmärrettävää (ei välttämättä hyväksyttävää) kapinointia liian ankariksi koettuja rangaistuksia vastaan. Lapsella on muitakin hyveitä kuin kiltteys, reippaus ja tottelevaisuus.
Tulisko susta hyvä ja järkevä äiti, jos sun meikkis, kasilaukkus, pankkikorttis ja puhelin vietäs takavarikkoon koska oot niin ääliö???
vain korota rangaiastuksia! Käytöksen muuttumiseen on jokin syy ja se on selvitettävä ja ratkaistava. Tärkeintä on säilyttää puhevälit lapseen, ja varmistaa että hän uskaltaa kertoa teille kaikki ongelmansa. Noin nuori lapsi yleensä haluaa vielä aikuisten hyväksyntää ja haluaa toimia oikein, mutta saataa hairhatua kavereiden tai ylivoimaisen houkutuksen edessä. Silloin pitää rangaistuksen lisäkis miettiä, miten lapsi saisi lisää itseluottamusta ja vahvuutta toimia seuraavalla kerralla toisin.
toisiin tehoaa risut, toisiin porkkanat. Nytpä tiedät, mikä ei sinun lapseesi tehoa. Valitse siis toinen tie.
Häneen tepsii se, että voi kerätä plussia hyvästä käytöksestä.
Ja se, että olen enemmän hänen kanssaan _kaksistaan_ ja juttelen hänen asioistaan jne.
jokainen myös sinä ap teet VIRHEITÄ..
tottelemattomuus ja pahansuopuus ovat eri asia kuin virheen teko..
selvennä asiaa hieman tai vaikutat narsistinatsilta..