Miten unohtaa ne kaikki mutat lapsimäärän suhteen? Vai voiko niitä unohtaa?

Meillä on sellainen tilanne, että lapsia on kolme; vanhin aloittaa koulun ja nuorin on 3,5 v. Olen ollut töissä vuoden verran hoitovapaan jälkeen ja vauvakuumetta pukkaa taas. Haluaisin niin neljännen lapsen ja mieskin olisi suostuvainen MUTTA on niin monta muttaa tässä matkalla: vauvan tarvikkeet on annettu pois. Meillä on isohko asuntolaina; saisimmeko sitä maksettua pois kun jäisin taas hoitovapaalle enkä saisi sisarkorotuksia kuin yhdestä lapsesta eli tästä kolmannestamme? Miten töissä taas suhtauduttaisiin kun meillä on ihan todellinen työvoimapula? Miten ympäristö, lähinnä isovanhemmat, muuten suhtautuisi? Tuli niin voimakkaasti sanottua, että kolme riittää meille, mutta nyt onkin mieli taas muuttunut. Autonkin kanssa kävisi köpelösti, koska olemme ihan pari kk sitten vaihtaneet autoa (silloin en vielä ääneen ollut sanonut, että neljännen ehkä sittenkin haluaisin) ja neljän lapsen kanssa tila-auto olisi vähän pakollinen; muuten emme pääsisi koko perheen voimin yhtään minnekkään. Rahaa ei ole nytkään ihan liikaa. Pärjäämme hyvin ja saamme lainamme hyvin maksettua, mutta entäs jos se neljäs tulisi; pitäisikö isompien lasten sitten joutua tinkimään tarpeistaan kohtuuttomasti? Nyt on esim. varaa käydä pienillä reissuilla ja ostaa lapsille hyvät vaatteet ainakaan hoitovapaalla ei tätä mahdollisuutta olisi.



Toisaalta en epäröi jaksamista ja rakkauden määrää. Lähinnä tämä aineellinen puoli mietityttää. En tiedä uskaltaisiko sitä heittäytyä tunteeseen ja antaa sen neljännen tulla jos on tullakseen vai haudata haaveet. Hemmetin ärsyttävää!