Lue keskustelun säännöt.
Kohtuullisen hyvät välit, kannattaako erota
26.08.2015 |
Jos pystytään vielä eroamaan kohtuullisen hyvissä väleissä, erotaanko liían helposti? Olen halunnut eroa jo hyvin monta vuotta, mutta nyt kun olen vihdoin ruvennut kertomaan asiasta sukulaisille ja kavereille, kaikki tuntuvat olevan sitä mieltä että mikäli mitään sellaista ei ole tapahtunut että voisin hyvästä syystä todella vihata miestäni ikuisesti ja peruuttamattomasti ei pitäisi erota ollenkaan.
Kommentit (2)
Miusta parisuhde (ja eroaminen) on kahden kauppaja siihen ei pitäs muiden sukulaisten taikavereiden tunkea nokkaansa väliin. Sie teet itse ne päätökset ja vastaat niistä. Muiden on helppo vetäytyä, jos päätös on tuntunutkinjälkeenpäin väärältä.
M39
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos kysymyksestäsi, joka varmaan on monellakin mielessä. Hyvä että mietit ero-ajatusta rauhassa ja haet tukea lähipiiriltäsikin.
Minusta eroamisen tai yhdessä olon syy ei tulisi olla olla arvaus siitä, millaiseksi välit muodostuvat eron jälkeen: sitä kun on kamalan vaikea ennustaa. Hyvin toimeentulevat ihmiset voivat riehaantua hurjaan vihaan ja toisaalta raivokkaasti riidelleet alkaakin sietää toisiaan. Pysyvän vihan ylläpito eron jälkeen ei ole ihan fiksua, etenkään jos tellä on lapsia joiden takia täytyy tulla toimeen.
Siksipä neuvoisin keskittymään siihen, miksi oikeastaan haluat erota? Millaista muutosta haet sillä elämääsi, itsellesi, puolisollesi? Miten olet kertonut ja läpikäynyt asiaa puolisosi kanssa? Millaiset välit teillä on hänen mielestään?