Missä iässä vanhempien sosiaalinen status alkaa määrätä kaverisuhteita

Lapsille on sinänsä sama, mistä sosiaaliluokasta kaverit tulee, mutta vanhemmat alkavat sitä valikoivampia, mitä varakkaammalla aluella lapsi asuu.

Asumme alueella, jossa on toisaalta varakkaampaa vanhempaa väestöä omakotitaloissa ja toisaalta varattomia lapsiperheitä vuokrataloissa. Lapsellamme on kaksi ydinkaveria päiväkodissa ja yllätykseksi kummankin perheet on myös koulutettuja ja varakkaampia kuten mekin. Sitten taas kenelläkään muulla ei ole ns. hienompaa kotia. Ja mitenkään en ole lastani näiden kahden seuraan rohkaissut vaan kaverit löytyi syksyllä automaattisesti ja kyse siis 5-vuotiaista. Olen miettinyt viime aikoina, että onko se sattumaa, kyse kotikasvatuksen samankaltaisuudesta vai siitä, että näiden kahden muun lapsen vanhemmat "ohjaa" lapsiaan "oikeaan" seuraan. Itse en osaisi kyllä tuollaista miettiä.

oleelliseksi osaksi elämää. Eli siinä noin 10v->. Teini-iässä vielä lisää, koska silloin tietyt lapset viettää viikonloput puskissa dokaten ja toiset taas suht sivistyneesti ja esim. intohimoisesti harrastaen. Myös vaatteet ja matkat alkaa lapsia kiinnostaa ja usein nämä, joiden vanhemmat matkustavat paljon ja ovat tarkkoja vaatteista, välittävät materialistiset arvonsa myös lapsilleen jotka sitten etsivät samanlaisia asioita harrastavia kavereita: niitä joiden vanhemmat myös antaa paljon vaaterahaa ja jotka myös käy usein Thaimaassa jne.



Itse olin fiksun ja koulutetun perheen lapsi, mutta vanhempani valitsivat niin, että äitini jäi kotiäidiksi ja isäni elätti perheemme. Meillä oli aina terveellistä kotiruokaa, siistiä ja puhdasta, luettiin paljon ja keskusteltiin jne. Sain seurakseni samantyylisiä: en "pissiksiä", enkä myöskään materialistisia pintaliitäjiä (siis näitä Thaimaa-ura-merkkivaatteet -tyyppejä) kavereita, joiden kanssa sitten yhdessä käytiin kirjastossa, mietittiin filosifisia kysymyksiä ja ihmeteltiin luonnon kauneutta :)

on tietyt arvot (meillä on tärkeää se että muita ihmisiä kunnioitetaan, ollaan ystävällisiä jne) vaikuttavat siihen millaisia kavereita tyttöni etsii ja pitää suosiossa. Kiinnittää huomiota siihen, miten kaveri ystäviään ja muita lapsia kohtelee, kunnioittaako luontoa, tykkääkö pohdiskella asioita jne :) Eli kotoa opitut tavat yhä enemmän vaikuttaa. Toisaalta tyttöni on myös urheilullinen ja olen huomannut että urheilullisia kavereita on myös paljon harrastusten kautta tullut ja etenkin urheilullisia+ystävällisiä eli niistäkin porukoista valikoituu ne, joilla samat arvot.

sosiaalisella statuksella on merkitystä. Pikkulapsena merkitys on suurin, siinä hiekkalaatikon reunalla ja vielä leikki-iässä kun lapsia kuskataan toistensa luokse.

Up

Vanhempien sosiaalisella statuksella ei ollut mitään merkitystä omassa lapsuudessani (90-luvulla). Itse olin köyhän yh-äidin lapsi ja asuimme vuokrakämpässä lähiössä. Kävis koulua alueella, jossa suurin osa oli varakkaiden perheiden lapsia omakotitaloista. Ihan sulassa sovussa oltiin kaikki kavereita.

No ei todellakaan ole vanhempien statuksella mitään merkitystä missään vaiheessa. Tai ehkä jotkut snobit haluaa uskotella itselleen niin. Oma perhe kuului ylempään keskiluokkaan ja ihan itse sain kaverini valita, vanhemmat tai muiden vanhemmat eivät suhteiden muodostamiseen vaikuttaneet. Ja kyllä - kaveripiiriin kuului myös heitä joiden molemmat vanhemmat elivät sos.turvan varassa ja oli myös kavereita joiden vanhemmat olivat rikkaampia kuin omani. Tärkeintä minulle oli se että lapset itse olivat samanhenkisiä kuin minä. Itse toivon ettei lapseni joutuisi nykyisten snobinaapurinpentujen kaveriksi koska siellä selvästi jo nyt (alle kouluiässä) vertaillaan tavaroita, autoja ja pukeutumista mikä on mielestäni käsittämättömän sivistymätöntä ja oksettavaa. Päiväkodissa on onneksi monenlaista sakkia, samoin naapurustossa muutenkin on iso hajonta, harmi vaan että lähinaapurit ovat snobeja jotka opettavat että onnellisin on se jolla on ison trampoliini ja uusin audi ja loput elävät vain surkeaa keskiluokkaista elämää onnettomina...

Mun mielestä jo ihan pienenä. Koska siinä vaiheessa (vanhempainvapailla, päiväkodissa) vanhemmat ovat niitä, jotka kaiken kaverihomman loppupeleissä järkkäävät ja joutuvat myös usein olemaan mukana noilla kaveritreffeillä. Kyllä mä aika pian huomasin, että sujuvammin hommat sujuivat samanhenkisten kanssa, eli koulutettujen ja sivistyneiden henkilöiden kanssa. En nyt sanoisi, että varallisuudella oli niinkään paljon tekemistä asian kanssa silloin, kaikki olimme suht nuoria. Mutta samanhenkisyys. Ja nämä ystävyyssuhteet ovat säilyneet.

Sitten taas ihan tavallisessa suomalaisessa koulussa, asialla on tuskin kauhean suurta merkitystöä ennen yläkouluikää. Sitten ehkä aletaan taas kiinnittää enemmänkin huomiota siihen, kenellä on mitäkin ja kuka asuu missäkin.

"Eliittialueilla" jako on varmaan vielä julmempi. Muistan, että omalla luokkatasollanikin oli aikanaan poikia, jotka kuulemma eivät voisi ajatellakaan seurustelevansa tytön kanssa, jonka vanhemmat eivät ole akateemisesti koulutettuja (v...u mitä p....a, oikeasti). No, onneksi kuuluin näihin valittuihin. Mutta eipä yllätä, ettei kenestäkään heistä tullut puolisoani, eikä heistä kauheasti oikein mitään muutakaan tullut. isin bemarilla oli kiva ajalle lukioikäisenä ja pokailla Lewis-tyttöjä, mutta oppi se ei oikeen päässä tahtonut pysyä ja sitten omilla jaloilla ei kauhean pitkälle päästy.

Lewis-tyttö?

Minun mielestäni asia on melkein päinvastoin: mitä vanhemmiksi tulemme eli kasvamme , sitä vapaammin voimme itse valita oman seuramme , ympäristömme ja ihmissuhteemme (vanhempien enää voimatta puuttua niihin) ,. Sitä enemmän merkitsee vain  se ,mitä itse olemme ,kuin se millaisten vanhempien kodista tulemme.Tämä koskee mielestäni suurinta osaa ihmisistä ,eli niitä jotka ovat luoneet omaisuutensa omalla työllään tai perineet  korkeintaan vain tavallisen omakotitalon tai pienehkön maatilan  irtaimistoineen.(Miljonäärisuvuista taas en tiedä ,enkä aatelisia tunne.  Heidän käytäntönsä ovat minulle aivan tuntemattomia. )

Olen syntynyt 70-luvulla varakkaaseen akateemiseen perheeseen. Minun lapsuudessani ja nuoruudessani ystävien vanhempien sosioekonomisella asemalla ei ollut mitään merkitystä, eikä ole sitten ollut myöhemminkään. 

Asuimme aika lähellä lastenkotiin, joten ystäviä oli alkaen näistä "joilla ei ole ollenkaan vanhempia" ja sitten oli aatelissukujen lapsia isoista kartanoista. Ja kaikkea tuolta väliltä. 

Se, ettei ihmisiä ole arvotettu taustan perusteella, on ollut rikkaus ja muokannut minua paljon. Olen erittäin tavis enkä halua tuoda esille omaa taustaani - jotkuthan ovat suunapäänä kertomassa että ovat esim. professorien tai pörssiyritysten tj:n lapsia ja luettelevat mielellään montako huonetta huvilalla on. 

Välillä huomaan, että joku uusi ihminen yrittää ystävystyä kanssani sitten kun on saanut riittävästi tietoa pirtaansa sopivasta taustastani. Yritän pitää nämä ihmiset matkan päässä.