Lue keskustelun säännöt.
Mitä tekisit elämässäsi toisin jos saisit elää elämääsi uudelleen?
25.03.2010 |
Vai tekisitkö mitään? Mä en missään nimessä pettäisi opiskeluaikojen aikaista poikaystävääni, kadun sitä todella paljon ja vielä yli kymmenen vuoden jälkeenkin. Loukkasin häntä niin paljon, ettei hän voinut muuta tehdä kuin jättää minut, vaikka yritin anella anteeksiantoa. Asia vaivaa minua edelleen, sillä en ole hänen jälkeensä rakastanut ketään samalla tapaa - en edes lasteni isää ja nykyistä aviomiestäni :(
Kommentit (25)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
antanut anteeksi eräälle ystävälleni aiemmin
ex:n pilata suhteeni silloiseen poikakaveriini ja petin ex:n kanssa. Sitä en enää toiste tekisi..se harmittaa ihan hullusti vieläkin :( Toisaalta, jos näitä ei olisi tapahtunut niin nyt minulla ei olisi nykyistä miestäni eikä lasta..tämän nykyisen miehen kohdalla tosin olisin ottanut suhteen alussa jo selvää esim. lasten lukumäärästä, naimisiin menosta yms..nyt ne selvisi liian myöhään ja mielipiteemme eroaa toisistaan.
( silloin rohkeus petti ja rakkaus sokaisi)
En menisi naimisiin mukavan ja kivan ystävän kanssa ilman palavaa rakkautta.
En menisi naimisiin mukavan ja kivan ystävän kanssa ilman palavaa rakkautta.
[/quote]
On ollut sinä aina. Intohimo puuttuu tyystin. Avioliiton ei pitäisi perustua pelkästään kumppanuuteen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jotkut lyhyet opinnot alta pois ja tehnyt sitten exäni kanssa paljon enemmän lapsia kuin tein ja perustanut nätin kodin jossain rauhallisella alueella pk-seudun laitamilla.
Poks, joko heräsin? *huoh*
Tai yksi juttu kylläkin, mutta se ei johtunut minusta. Eli pelaisin jalkapalloa joukkueessa. Ei ollut yh-äidillä silloin varaa, vaikka olisin halunnut ja olin lahjakaskin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt vanhempana vasta ymmärrän, että hänenkin toiminnalleen oli syynsä ja perustelut. Lapsena uskoin liiaksi äitini versiota tapahtumista, vaikka hänenkin käytöksensä on tavallaan ymmärrettävää. Isäni on jo kuollut, enkä siis koskaan oikeastaan tuntenut häntä. Se kaduttaa :-(
laivalla menisin horisontin toiselle puolelle, loytäisin sen saaren mikä on täynnä naisia bikiineissä minun laivaani odottamassa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla työjutut taisi mennä loppuelämäksi ihan penkin alle, kun olin melkein 5 vuotta perhevapailla.
Niissä hormonihöyryissä se tuntu oikealta ratkaisulta ja "lapsen parhaalta". Nyt kaduttaa pirusti. Ikävuodet 30-40 on ne, jolloin ura luodaan tai ollaan luomatta. Silloin ei passaa mitään hoitovapaita pidellä.
Olisi pitänyt paahtaa täysillä vaan. Lapset kuitenkin kasvaa ja lähtee omiin elämiinsä. Mulla oli ne 5 vuotta mukavaa aikaa heidän kanssaan, mutta olisi se varmaan tarhakuviollakin mennyt. Ja nyt mulla olisi antoisat työkuviot sen sijaan, että vielä 40- vuotiaana taistelen pätkistä ja nuoret alkaa ajaa ohi.
Karseeta, jos tällästä vielä 25 vuotta...
Etten olisi ylä-asteen jälkeen kapinoinut vanhempia vastaan ja alkanut liikkumaan epämääräisissä kaveripiireissä sen seurauksena että jouduin lastenkotiin eri paikkakunnalle. Mutta jos tätä ei olisi tapahtunut en tuntisi nyt niitä ihania kavereita jotka sain tuolla ollessani.. jokaisessa asiassa on niin monen monta muttaa että jos olisi tehnyt toisin niin ei välttämättä tuntisi tiettyjä henkilöitä ollenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
muuttanut ulkomaille silloin kun tilaisuus oli, enkä olisi hankkinut lapsia.
ja ollut liittymättä kaikkeen siihen mitä uskon kautta tuli
Mutta siihen aikaan olin niin yksinäinen ja tavallaan aikamoinen surkimus, ja sellaisiin piireihin minut huolittiin. Ehkä olisi voinut olla jokin pahempi liike.
Mutta se teki minusta ajan myotä tuomitsevaisen
Nyt tunnen olevani vapaa, mutta välillä hävettää
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla työjutut taisi mennä loppuelämäksi ihan penkin alle, kun olin melkein 5 vuotta perhevapailla.
Niissä hormonihöyryissä se tuntu oikealta ratkaisulta ja "lapsen parhaalta". Nyt kaduttaa pirusti. Ikävuodet 30-40 on ne, jolloin ura luodaan tai ollaan luomatta. Silloin ei passaa mitään hoitovapaita pidellä.
Olisi pitänyt paahtaa täysillä vaan. Lapset kuitenkin kasvaa ja lähtee omiin elämiinsä. Mulla oli ne 5 vuotta mukavaa aikaa heidän kanssaan, mutta olisi se varmaan tarhakuviollakin mennyt. Ja nyt mulla olisi antoisat työkuviot sen sijaan, että vielä 40- vuotiaana taistelen pätkistä ja nuoret alkaa ajaa ohi.
Karseeta, jos tällästä vielä 25 vuotta...
mutta nyt 46v olen todella onnellinen että olin sen 5v kotona, lapset on nuoria tasapainoisia onnellisin lapsuusmuistoin ja minullakin menee työmarkkinoilla hyvin, tunnen olevani nuorempi kuin kymmenen vuotta sitten kun pähkäilin teinkö oikein kun olin kotona ja kunnon töitä ei tahtonut löytyä.
En olisi stressanut niin paljon lastensaannista, tai oikeastaan lapsettomuuden pelosta. Olisin nauttinut enemmän siitä ajasta miehen kanssa kun olimme naimisissa mutta meillä ei vielä ollut lapsia. Tuhlasin osan siitä ihanasta ajasta lapsettomuuden pelkäämiseen, olisi pitänyt vaan nauttia elämästä ja uskoa siihen että lapsia tulee.
Olisin etsinyt nykyisen mieheni "käsiini"aikoja sitten ja moni helvetti olisi jäänyt pois elämästäni..
Toisaalta, silloin en ehkä olisi päässyt niin paljon matkustelemaan, kuin mitä tein työelämän palkkojeni ansiosta.
Sama juttu lasten kanssa: jos olisin saanut heitä nuorempana, olisin monia muita elämänkokemusta laajentavia hetkiä köyhempi.
Ulkomaille olen aina halunnut matkustaa ja muuttaa. En ole kuitenkaan vielä asunut muussa maassa pidempään kuin puoli vuotta. Olisko pitänyt silloin villeinä sinkkuaikoina..?
Toisaalta, ulkomailla matkustelusta ja asumisesta saa paljon enemmän irti ja tutustuu herkemmin ihmisiin, kun on perhe mukana.
En oikein osaa katua mitään, kun kaiken voi vielä elämässä tehdä!
Olen 38, pidän itseäni vielä nuorena naisena.
Minulle tarjottiin niinkin utopistista työpaikkaa kuin todella hyväpalkkainen tutkijanpesti! Työ olisi ollut ulkomailla, joten jätin sen väliin koska en halunnut olla erossa kihlatustani.
Niinhän siinä kävi että parisuhde katkesi, ja samoin akateeminen ura. Jos olisin ottanut tuon paikan vastaan olisin nyt rikas tohtori enkä köyhä toimistorotta! :(
mutta omaa miestä katsoessani ajattelen aina välillä että tässäkö tämä elämä on? Ja mietin, millaista elämä olisi voinut olla jos en olisi ollut niin typerän itsekäs ja hölmö nuorempana