Lue keskustelun säännöt.
Pieni ja hento ote - siinä kaikki
24.03.2010 |
Haluaisin kertoa mieheni tarinan.
Hän menetti äitinsä alle kouluikäisenä, ja asusteli isän kanssa kahdestaan pari vuotta ennenkuin taloon muutti äitipuoli jonka kanssa isä meni naimisiin. Yhteisiä lapsia he eivät saaneet, mutta äitipuolella oli 2 lasta edellisestä liitosta jotka ovat suunnilleen saman ikäisiä kuin mieheni. Äitipuoli ei koskaan pitänyt samanlailla huolta miehestäni hänen ollessa lapsi, ei halaillut eikä leikkinyt kuin vain omien lastensa kanssa. Tietysti ruoan laittoi ym. pientä. Isä oli töissä joten ei ollut aina paikalla kuten äitipuoli joka oli kotiäitinä.
Voitteko kuvitellakaan kuinka se kirpaisee pientä poikaa kun hänet jätetään huomioimatta perheessä? Varsinkin kun äidin kaipuu on valtava, eikä isä tyypillisenä suomalaisena miehenä osaa oikein "puhua eikä pussata" vaikka poika yrittää kysellä asioista, että miksei minua kukaan lohduta kun on paha mieli.
Kun mieheni täytti 18 vuotta, hän joutui äitipuolen käskystä muuttamaan omaan asuntoon, kun taas sisarpuolet saivat asua lapsuuden kodissa niin kauan kuin halusivat.
Tänä päivänäkin, varsinkin kun mieheni ottaa kotona muutaman saunakaljan, alkaa edelleen tämä ihmettely ja katkeruus äitipuolen käyttäytymistä kohtaan, ja tietysti hieman isänkin kun ei pitänyt aina poikansa puolta. Ei ehkä halunnut riitaa vaimonsa kanssa - mene ja tiedä.
Tiedän kyllä tapauksia tänäkin päivänä että joidenkin uusperheiden lapset kärsivät varmaan samanlaisista ongelmista, mutta jos lapsella ei ole toista vanhempaa elossa, mikä ihme liikkuu ihmisen mielessä kun ottaa kyllä puolison omaksi, muttei lasta joka tarvitsisi pyyteetöntä rakkautta ja halauksia yli kaiken?
En odota kommentteja viestiini, halusin vain purkaa tämän pois sydämestä. Katselin juuri meidän vauvaa ja ajattelin että jos minusta nyt aika jättäisi, en toivoisi samanlaista kohtaloa hänelle, enkä kyllä kenelle muullekaan.
Muistakaa rakastaa! :)
Aurinkoista keskiviikon jatkoa kaikille av:laisille!
Kommentit (16)
Aikuisten tulisi aina ajatella lastensa parasta. Uuden kumppanin kanssa voi muuttaa yksiin, kun lapset ovat muuttaneet pois kotoa. Ei pitäisi olla normaalille aikuisille ihmisille mitenkään ylitsepääsemättömän vaikeaa ylläpitää suhdetta, vaikkei asuttaisikaan saman katon alla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla ei ole itselläni uusperhettä, ei nyt eikä lapsuudessa, eikä miehelläkään.
Mutta muistan aina, kuinka menin käymään tuttavani luona, jossa oli siis uusperhekuvio. Yksi naisen ja yksi miehen lapsi, asuivat siis lapset koko ajan tässä uusperhekodissa, en tiedä miksei miehen lapsi asunut äitinsä luona.
Siinä kahveja odotellessa lapset tulivat luokseni sohvalle. Tässä vaiheessa nainen (ystäväni) ajoi miehen lapsen pois "häiritsemästä". Sanoi moneen kertaan, vaikka vakuuttelin, ettei mitään häiritse, antaa olla vaan!
Nainen käski ja komensi sinnikkäästi miehensä lasta, kunnes tämä lähti harmissaan pois naisen sadattelujen saattamana. Nainen oli sitten tyytyväinen, kun hänen lapsensa sai täysin huomioni. Molemmat lapset olivat tuolloin neljävuotiaita.
Vieraalle tämä on tietysti hankala tilanne. Ei lapseton (silloin olin vielä lapseton) nainen voi käydä kumoamaan oikean äidin / äitipuolen komentoja tämän omassa kodissa.
Tuli kyllä paha mieli lapsen puolesta!
Ovat sittemmin eronneet, enkä yhtään ihmettele, jos vieraiden läsnä ollessa käyttäytyy tuolla tavalla miehen lasta kohtaa, toivoo lapsen suorastaan katoavan silmistä. Tällä lapsella on nyt uusi äitipuoli ja usein olen miettinyt, että toivottavasti osaa ottaa lapsen paremmin huomioon ja olla tälle lempeämpi.
Meillä tuttavaperheessä isäpuoli joka pitää vaimonsa kouluikäistä tytärtään kodin siivoajana ja usein kuultu kommentti on että olet samanlainen pikku paskiainen kuin isäskin on. Ja tytön äiti nauraa vieressä!!
Luettavaksi sille jota ärsyttää nykyisen miehensä lapset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toivottavasti meidän naapurin emäntä lukee tämän ja tuntee piston sydämessään!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onneksi seassa on sitten onnellisiakin ja olen sellaista itse saanut todistaa.
Surullisinta on, jos lapselta on kuollut se toinen vanhempi, jolloin ei ole mitään mahdollisuutta muutakuin alistua tilanteeseen. Varsinkin kun nykyään eivät juuri muut sukulaiset puutu tai ota osaa lasten kasvatukseen.
Itseltäni kuoli äiti kun olin vauva ja onneksi isäni ei etsinyt uutta vaimoa. Sukulaisten ansiosta sain kyllä hellyyttä osakseni monelta taholta silloinkin, kun isäni vielä suri äitiäni. En tiedä mikä olisi ollut tilanne, jos isäni olisi löytänyt uuden puolison myöhemmin, lapsi niin helposti nujerretaan näissä asioissa.
Miettikää, jos puolet avioliitoista hajoaa, kuinka moni avoliitto myös hajoaa ja kuinka monta lasta kasvaa eronneissa perheissä nykyään. Aivan sairasta. En ymmärrä. Miksi pitää tehdä niitä lapsia jos ei voi sitoutua perheeseen. Ei se ole selitys että kun puolisoa ei enää rakasta. Se on tahdon asia, johon molempien pitää sitoutua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miettikää, jos puolet avioliitoista hajoaa, kuinka moni avoliitto myös hajoaa ja kuinka monta lasta kasvaa eronneissa perheissä nykyään. Aivan sairasta. En ymmärrä. Miksi pitää tehdä niitä lapsia jos ei voi sitoutua perheeseen. Ei se ole selitys että kun puolisoa ei enää rakasta. Se on tahdon asia, johon molempien pitää sitoutua.
En ymmärrä. Miksi pitää tehdä niitä lapsia jos ei voi sitoutua perheeseen. Ei se ole selitys että kun puolisoa ei enää rakasta. Se on tahdon asia, johon molempien pitää sitoutua.
kiitos taivaan isä että me osataan elää oikein...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
asiaan mitenkään kun näette tai kuulette tällaista? Oikeastiko vain vieressä möllistelette sanomatta mitään ja sitten täällä tilitätte?
Oisko vittu aika aikuistua ja sanoa suoraan. Sinäkin jonka ystävä ajoi miehensä lapsen toiseen huoneeseen jotta oma lapsensa sai istua vieressäsi sohvalla, haluatko oikeasti olla ystävä tuollaiselle kotkalle? Minä oisin sanonu suoraan ettei paljon kiinnosta olla kanssasi tekemisissä...
avio-/avoerotapauksissa onneksi aina välttämättä noin kurja ole, mitä ap:n kertomassa tapauksessa. Erossahan se oma äiti/isä on kuitenkin olemassa ja saatavilla - ainakin välillä, jollei koko aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja olla reilu ja hyvä vanhempi lapsipuolelle, niin ennakkoasenteet ja "mokien" kyttäys syö kaiken motivaation tästä kasvatustyöstä, jossa on ulkopuolisten silmistä ennalta tuomittu epäonnistumaan...
Olin ainut lapsi. Isäni otti hyvin pian uuden vaimon ja alkuun oli tosi hankalaa, vaikka isän vaimolla ei ollut omia lapsia ja yhteisiä lapsia eivät isäni kanssa tehneet. Yritin olla tosi kiltti, mutta se ei riittänyt. Myös isäni tuntui suorastaan vihaavan minua. Äitiniäiti eli mummini puolusti minua.
Vuosien saatossa me kuitenkin ystävystyttiin isäni vaimon kanssa ja hänestä tuli minulle tosi läheinen. Olin jo aikuinen ja omia lapsia synynyt, kun tämä kuoli syöpään. Muistan kuinka sairaalassa kuolinvuoteella hän pyysi minulta anteeksi käytöstään. Lapsena en olisi halunnut häntä elämääni ja nyt antaisin mitä vaan, jotta hän olisi vielä elossa. Hänestä tuli lopulta läheisempi minulle kuin oma äitini oli ollut ja hän oli hyvä mummi lapsilleni.
ja totta; vielä tänäkin päivänä. Meillä tuttavapiirissä uusperhe, miehellä ennestään ala-asteikäinen tyttö ja nyt saivat yhteisen lapsen. Mutta äitipuoli ei hyväksy miehensä edellisen liiton lasta; ei anna hellyyttä, moittii ja toivoo, että tyttö muuttaisi kokonaan äidillensä eikä olisi viikko-viikko periaatteella.