Kauanko tämä jatkuu?
Mun poika on 8kuisesta asti roikkunut mussa kiinni. Alkuun ei suostunut kenenkään muun syliin. Edes isä ei kelvannut. Ei antanut mun mennä vessaan edes. Tätä kesti puoli vuotta, sitten alkoi helpottamaan. Poika on nyt 1v11kk. Jos olen kotona niin on minussa kiinni, tulee edelleen vessaan ja varsinkin väsyneenä olisi vain minun sylissä. Isän kanssa menee ihan hyvin, jos olen poissa, mutta minun ollessani kotona ei isä kelpaa.
Mistä tämä johtuu? En muista esikoisen olleen näin kiinni minussa. Toki oli se vierastuskausi alle vuoden ikäisenä. Kuopuksella tämä on tosiaan jatkunut jo yli vuoden. Enää en pitkään jaksaisi tätä. Ruokaa laittaessa pojan pitäisi koko ajan olla sylissä, esikoisen kanssa en voisi halia, sylitellä tai mitään, kun poika alkaa huutamaan. Ja miehen kanssa ei voi edes pikaista pusua vaihtaa ilman pojan huutoa.
Onko jotain vinkkejä, joilla saataisiin tätä takertumista loppumaan?
ap