Pikkuvirpojien asuista - poika haluaisi pukeutua intiaaniksi
Meillä lapset tähän asti virponeet ns. lapsellisissa puvuissa eli ei ihan perinteisesti noitina tai pupuina, vaan on menty ampiaisena, nalle karhuna, pupuna, noitana tms. puvussa.
Ainoana rajana tähän asti olen pitänyt sitä, että missää "rumissa" tai pelottavissa asuissa ei lähdetä (halloween-kummitus, batman tms...).
Nyt 7-vuotias poika haluaisi lähteä virpomaan intiaanina?! Mitä mieltä olette, arvon raati... annanko mennä?
Kommentit (30)
Mutta trullit eivät virponeet. 70-luvullakaan.
Palmusunnuntai oli Karjalassa nimeltään virposunnuntai. Ortodoksien Lasaruksen lauantain vigiliassa siunattiin pajunoksat, joita sai viedä kotiin ikonin taakse. Lapset keräsivät pajunoksia ja koristelivat niitä. Varhain palmusunnuntaiaamuna perheenäiti virpoi lapset ja karjan, siis ne, joiden kasvua toivottiin. Isäntä virpoi hevoset. Lapset lähtivät aamulla virpomaan kummia, sukulaisia ja naapureita.
Karjalaiselle virpomiselle on ominaista runsaat ja hauskat virpomisluvut. Muita olennaisia piirteitä ovat virpovitsan luovuttaminen virvotulle ja tämän maksama palkka. Palkka haettiin pääsiäislauantaina.
Pääsiäinen
Pääsiäinen on ortodokseille kirkkovuoden suurin juhla. Luterilaisillekin se on vakava juhla. Hiljainen viikko vietettiin ahtisaarnoja kuunnellen ja kiirastorstaina käytiin ehtoollisella. Pitkänäperjantaina käytiin vain kirkossa.
Kylässä käynti oli lapsillakin ehdottomasti kielletty. Pääsiäismämmi oli varsin nuori tulokas Karjalassa. Se yleistyi1920- ja 1930-luvulla. Kananmunia värjättiin sipulinkuorilla ja kreppipaperilla. Ortodoksit nauttivat pääsiäisenä paaston päättyessä pääsiäisleipää eli kulitsaa, pashaa ja babaa.
Noita-perinne on vanha Länsi-Suomalainen pakanallinen perinne joka liittyy pääsiäiseen. Virpominen on karjalainen perinne joka liittyy pääsiäisen aikaan eli Palmusunnuntaihin. Toisen maailmansodan jälkeen tynkä-Suomeen sijoitetun karjalaisväestön mukana tullut virpomisperinne sekoittui läntisen trulliperinteen kanssa. Sen seurauksena syntyi nykyinen lasten harjoittama tapa kulkea ovelta ovelle virpomassa pääsiäislauantaina noidiksi pukeutuneena.
Kyllä se Suomessa on ihan yleinenkin perinne, sama sitten mistä lie tullut.
Miksi pitää olla niin kalkkiksia, ettei anna lapsen tehdä tai keksiä mitään omaa? Keltä se on pois? Jos lapselle kuitenkin opettaa perinteet niin kuin ne on omasta kodistaan oppinut (eihän kaikilla vaikkapa jouluperinteetkään ole samat ja sitäkin vietetään ei-kristillisissä perheissä myös). Eli lapsi tietää, miten on ennenvanhaan tehty, mutta miksi sen pitäisi nykyaikana olla täsmälleen samanlailla?
Ja vuodesta 1990 on jo 20 vuotta, kyllä se vaan tahtoo olla ikuisuus! Esim. vuonna 2000 syntyneet ovat jo 10-vuotiaita ja on heidän syntymäaikaansa nähden edellisellä vuosituhannella ja kauan ennen näiden lasten syntymää. En mäkään muista juuri mitään ihan 90-luvun alusta. Tai no sen, että oli kurjaa aikaa noin niinkuin taloudellisesti! :D Ja netti oli tosi hidas ala-asteaikoina!
20 vuotta on pitkä aika, jos ei nyt se ikuisuus sitten kuitenkaan. Mutta siinä ajassa maailma muuttuu. Miettikää vaikka tosiaan millainen se netti ja tietokoneet olivat 90-luvun alkupuolella! :D
Siis ei-kristilliset eivät voi virpoa?
Kyllä se Suomessa on ihan yleinenkin perinne, sama sitten mistä lie tullut.
Luulisi kuitenkin vanhempia jo sen verran kiinnostavan, että selvittäisivät itselleen mitä tällaiset perinteet oikein merkitsevät. Ai eixxe ookkaan sitä, et mennään naapurin ovelle vitsa kädessä ja sadaan karkkeja?
Ihmetyttää, miksei joitain kiinnosta yhtään, mitä lapsilleen opettavat. Virpominen ON kristillinen perinne - etkö ole koskaan tullut ajatelleeksi, miksi sitä tehdään juuri palmusunnuntaina?
kirjoitin, että selvittäisin kyllä perinteen lapselleni. Mutta keneltä se on pois, jos lapsi haluaa pukeutua perinteen vastaisesti? Siinä on perinnettä ne pajunoksien hakemiset, koristelemiset, pukeutuminen (edes joksikin, meillä käytettiin myös kasvomaaleja/äiti meikeillä punasi esim. poskia), ne lorut ja toivotukset.
Näissäkin on tosiaan eroja, joissain päin Suomea ei pukeuduta, mikä oli uus juttu mulle. Itse kun olisin pitänyt pukeutumatonta virpojaa vaan laiskana/sellaisena, joka ei ole viitsinyt panostaa ja on vain sillä karkinhakureissulla. Itse olen nähnyt pienten lasten vanhempiakin mukana vähän kauempana, mutta pukeutuneena! Mun mielestä tää on hienoa, että se on koko perheen yhteinen juttu, jossa vanhemmatkin pukeutuvat silloin kun lapsi ei vielä voi yksin mennä! Tosin en itse varmaan kehtais. :)
Itse en antaisi lapseni mennä pukeutumattomana ja koristelemattomin oksin tai muuten huonosti valmistautuneena. Mun mielestä se olis epäkunnioittavaa kerjäämistä, minä en hyvin valmisteltua virpomista todellakaan pidä.
Meillä poika on pukeutunut joka vuosi noidaksi, päässä musta noidanhattu, punaiset posket ja pisamia sekä viikset, harteilla tumma viitta - poikanoita. Kädessä luuta ja virpomiskori. Aina on naapureilta tullut positiivista palautetta, että ihana pikkunoita, eli ilmeisesti myös muista näyttää noidalta. Kuka sen sanoo että noidan pitää olla nainen huivi päässä??
pääsiäinen, ei sekoiteta siihen mitään halloweenia!!
NOita = noita-akka. Lännessä lankalauantaina, idässä ja etelässä palmusunnuntaina, sillä hyvä. Hienoa, että perinteet ovat edelleen säilyneet ja pysyneet erillään!! Toisaalla kirotaan, toisaalla siunataan. Molemmissa tapauksissa halutaan palkkaa, toisessa kaiketi kiitokseksi, toisessa hyvitykseksi;-D?
Voihan sitä aina yrittää muuttaa perinteitä. Mutta miksi väkisin?? Guuglatkaa vaikka pääsiäisnoidat. Trullit ovat ja pysyvät meillä, ihan kuten pääsiäiskokotkin.
kokotkin juhannuksessa, minne ne kuuluvatkin!
Niin, tällä vain haluan osoittaa sen, että eri perinteet eri puolilla ja ne perinteetkin voivat muuttua. Vai luuletko että se perinteinen palkka on aina ollut Kinder-muna? Miksei siis joku lapsi saisi pukeutuakin vähän perinteestä poiketen? Osa kuitenkin antaa palkankin rahana, kun ei ole valmistautunut. Mun mielestä toi valmistautuminen on tärkeämpää, vaikka sitten vähän omaperäisemmällä tavalla!
Ja tuolta toisesta esimerkistä, jossa lapset olivat nauraneet hedelmille ja heitelleet niitä. Tuollaista käytöstä en koskaan haluaisi lapseltani nähdä! Eli kaikesta ollaan kiitollisia, eikä saa suuttua, jos joku ei palkkaa anna. Ainakaan itse en ole kuullut perinteestä, jolloin tällöin tehtäisiin jotain pahaa, se kuuluu siihen Halloweeniin!
Eiköhän se ole kuitenkin tärkeintä, että mukava perinne jatkuu, vaikka vähän muuttaisi muotoaan? Toisi iloa ennen kaikkea lapsille, mutta myös virvottaville? Itse kyllä odottelen kovasti pikkuvirpojia oven taakse! Valitettavasti ei summeritalossa ole niin näkynyt.
Eli mitenkäs te sitten ajattelette kouluikäisten poikien pukeutuvan?
Noidaksi pukeutuminen (huivi & hame) = no way, ainakin minun logiikalla. Pikkupojilla ok, mutta ei kouluikäiselle.
Kuitenkin nuo ala-asteikäiset pojat ovat ihan yhtä innoissaan lähdössä virpomaan ja heille jännää touhua, jota minä en ainakaan halua kieltää. Tänään juuri askarreltiin virpomavitsoja, ja hartaudella niitä muuten tehtiinkin (ja hienoja tuli:-). Eli ihan iso juttu on vähän isommillekin lapsille.
Siksi minä ainakin haluaisin/toivoisin lasten voivan pukeutua vähän "vapaammin" virpomareissulleen. Pääasia minusta, että on jotain nättiä ja mielellään tietty pääsiäiseen sopivaa (pupu, kissa-, tipu-linjaa....).
t. inkkaripukuisen ap-äiti