Meillä on lapsiluku täynnä, mutta kuitenkin

tosin ei oltu tehty sterilisaatiota. ja nyt odotan neljättä. elämä on kuin unelmaa!

täällä, että haluaisin tavallaan vielä kolmannen. Ja sitten kuitenkin olen toisaalta sitä mieltä, että on oikeasti järkevää, että tämä on tässä. Mutta...

täällä, että haluaisin tavallaan vielä kolmannen. Ja sitten kuitenkin olen toisaalta sitä mieltä, että on oikeasti järkevää, että tämä on tässä. Mutta...

meillä kolmas meni aivan heittämällä kahden jälkeen! elämä opettaa! tietty riippuu elämäntilanteesta ja aika paljon äijästäkin...

Ei siitä varmaan koskaan pääse ohi. Meillä on neljä, kuopus yli vuoden ja vihdoin olen itsekin ymmärtänyt että en enää _oikeasti_ halua pientä vauvaa sotkemaan perheen kuvioita. Jos tulisin raskaaksi olisi kamalan raskasta päättää mitä tehdä. Silti päätös kierukasta odottaa, jotenkin se että päättäisin ehkäisystä viideksi vuodeksi kerrallaan tuntuu liian lopulliselta. Takaraivossa kolkuttelee suloinen ajatus "vahingosta".. Olen sairastunut vauvakuumeeseen :)

ja olin kateellinen vauvamahoista, itkin aina haikeana, kun näin synnytyksiä telkkarista, ihailin niitä pieniä vauvanvaatteita kaupoissa...



Sitten tulin vahingossa raskaaksi. Nyt siis neljäs tulossa, ja olen niin tuhottoman onnellinen (vaikka periaatteessa tämä tuli pahimpaan mahdolliseen saumaan)!

Silti on hirveä vauvakuume. Kuopus pian 1v., joten vauva-aika on totaalisesti ohi. Miehelle en edes viitsi sanoa, miten välillä piehtaroin raskaus-, synnytys ja vauvamuistoissa. Ja siis tosiaan meille nämä kolme ihanaa lasta riittävät kyllä. Biologiaa kai tämä on, ei mene koskaan ohi. Tai ehkä sitten, kun alkaa vaihdevuodet tai jotain...

täällä, että haluaisin tavallaan vielä kolmannen. Ja sitten kuitenkin olen toisaalta sitä mieltä, että on oikeasti järkevää, että tämä on tässä. Mutta...

meillä kolmas meni aivan heittämällä kahden jälkeen! elämä opettaa! tietty riippuu elämäntilanteesta ja aika paljon äijästäkin...

tarkoita niinkään hoitamista, se käy multa ihan luonnostaan. Mutta kun emme ole mitään rikkaita, ei mielestäni ole järkevää siis taloudellisesti hankkia lisää lapsia. Ja sitä paitsi en haluaisi kovin lyhyitä ikäeroja (näillä olemassaolevilla on ikäeroa 5v) ja jos odotan taas 5 vuotta, niin alkaa jo järkevä lapsentekoikäkin olla mielestäni takanapäin.

haluaa lisää lapsia.



Ja heti alkuun oyydän anteeksi, olen kyyninen. Mutta lähipiirissä pari tapausta, joille se "vielä yksi lapsi" oli vain tapa lykätä työelämään palaamista.



Ja hyvä ystäväni hankki lapsen, koska halusi uuden miehensä kanssa "rakkauden hedelmän" vakka aiemmin oli vannonut että lapsiluku on täynnä. Ja TOTTAKAI mielensä saa muuttaa...! Mutta mietin että oliko kyse siitä että uusi miehensä halusi biologisen lapsen, ja nyt ovat eroamssa :(



Ja ehkä ajattelua hämärtää myös se, että kun on lapsi on jollekkin tärkeä jne. Mutta tuota tuota "tärkeyden" tunnetta voisi saada myös työelämässä (olettaen että on "ura" mille palata, ei vaan hanttihommia)

myös piti kolmannen jälkeen olla lapset siinä. Vaan näin siinä kävi että neljäs on alkumetreillä mahassa:) Koitan nyt painaa kaiken mieleeni ja nauttia tästä kun enempää emme aio yrittää. Toivon että kun saan tälläkertaa vastasyntyneen rinnalleni en ajattele"lisää näitä!":))) Niin kävi viimeksi...

juuri tuota sun ajatusmallia en ymmärrä. "Lykätä työelämään paluuta".Mitä se sua kaivaa millon joku palaa työelämään lasten jälkeen? Ihan vilpittömästi ihmettelen. Miten se sun elämääs vaikuttaa konkreettisesti? Kun viitsit edes miettiä tuollaisia. Mä en jaksa arvostella toisten työelämään paluuta tai muita päätöksiä. Tuntuu niin toisarvoiselta tuommoinen toisten elämän vahtaaminen.

Voihan se olla osa luopumisprosessia. Ei voi luopua ennen kuin tietää pohjia myöten, mistä luopuu...

Minulla vuosia sama. Olin luopumisprosessissa jo aika pitkällä, mutta mies muutti yllärinä mieltä ja kolmas saatiin vielä. Ihana ja terve lapsi, mutta vaativa hoidettava vähäunisuudessaan yms. Rankkaa on ollut. Parisuhde ruvella ja tuntuu, että hirveesti ollaan vanhennuttu fyysisesti valvomisten takia. Koko elämä on mennyt uusiks. En kadu, koska tiedän, että minun oli "pakko" ainakin vielä yrittää vauvaa. Siis olisin varmasti katunut loppuikäni, jos ei ois yritetty.

"juuri tuota sun ajatusmallia en ymmärrä. "Lykätä työelämään paluuta".Mitä se sua kaivaa millon joku palaa työelämään lasten jälkeen? Ihan vilpittömästi ihmettelen. Miten se sun elämääs vaikuttaa konkreettisesti? Kun viitsit edes miettiä tuollaisia. Mä en jaksa arvostella toisten työelämään paluuta tai muita päätöksiä. Tuntuu niin toisarvoiselta tuommoinen toisten elämän vahtaaminen."



Eipä minua kiinnosta milloin kukakin palaa työelämään. Fakta vaan on se, että jos ihminen puhuu että rahaa ei saa niin paljoa töissä kun pienin oli "vauva", ja että pitäisi töihin mennä mutta kun se ei kannata kun sossusta saa niin hyvin rahaa, ja kohta työkkäristä "pakottavat" töihin, ja kappas kohta on pulla uunissa ja "sopivasti" saa taas muutaman vuoden lykttyä töihin paluuta, niin minusta se kertoo jotain.



+Se että lapsi saa alkunsa parin kuukauden seurustelun jälkeen kertoo mielestäni myös jotain. Niin, ja kyse ei ollut vahingosta!