Kyllhän se niin on, että eläimet on eläimiä ja ihmiset ihmisiä
Kommentit (20)
Apinastahan me olemme kehittyneet.
Kissoja kohdellaan kissoina ja koiria koirina. Ei niitä kiinnosta elokuvat.
Miksi opettaa lapsi pelkäämään muita lajeja ja samalla vihaamaan. Se on lasta kohtaan väärin.
Tämä meni jostain syystä väärään paikkaan. Alkoi ärsyttää tuossa toisessa aloituksessa, kun joku sanoi, ettei ala telkeemään koiraa tai kissaa minnekään lapsiperheen vierailun ajaksi. Että teljetkää vaan se oma lapsenne.
Nämä ihmiset, jotka ovat löytäneet lemmikeistään ihmisen, eivät meinaa tajuta millään, että ihmisillä ja eläimillä on vissi ero. Tunnen todellakin ihmisiä, jotka rakastavat eläimiään ehkä vähän liikaakin. Nämä eläimet ovat hemmoteltuja Nico Pettereitä ja Jannicoita, joiden tunteita ei saa loukata. Musta se on jo aika outoa!
Pidän lemmikeistä, mutta vain siinä tapauksessa, että eläin on eläin. Sitä voi paijailla ja silittää, mutta sitten menee överiksi, jos aletaan puhumaan jostain tunteista ja vertailemaan johonkin lapsiin. Hyysätään niitä kuin mitäkin pientä lasta ja asetataan se jopa korkeammalle kuin esim. vieraiden lapset. Näin.
korkeammalle kuin esim. vieraiden lapset. Näin.
Terveisin se erään ketjun kakkonen...
Kyse vaan oli siitä ymmärryksestä, että ihmisillä ja lemmikkieläimillä on vissi ero.
kyllä se niin on, että perheen rakas lemmikki on se jonka pitää väistää.
Minusta on todella outoa, jos perheen emäntä alkaa säälimään rakasta nelijalkaista perheenjäsentään, kun toinen on niin raasu, mussukka, jonka pitää saada olla isäntänä talossa. Mitä sitten vaikka vähä pröyhistelee lapsille. Se nyt vaan on sellainen isäntä. Mitä nyt yhdestä pienestä vieraasta lapsesta. Kyllä se sen kestää ja jos ei kestä, niin laittakaa se lapsi vaan vessaan kyläilyn ajaksi. Näinkö?
No omapan on valintasi. Oletko kasvissyöjä? Miten kummassa voit syödä mitään nelijalkaista. Marketin lihatiskin raasut. Ihan itku tulee silmään.

Pröyhistelevässä kissassa ei siinä tapauksessa ollut mitään vikaa. Kissa oli raasu ja raukka. 1-vuotias lapsi oli se ilkimys ja tuhma, vaikka vain ohi käveli. Tämän viestittelijä 10 kommentti sai muistot esiin ja sitä tässä itse kommentoin siis.
Musta-valkoajattelu on aivan hyvä herätys niille, jotka ovat nostaneet lemmikkinsä jalustalle. Eikös luomakunnan kaikki eläimet ole myös ansainneet hivenen myötätuntoa. Heilläkin voi olla tunteet. Samalla tavalla kuin näillä kotiemme nelijalkaisilla mussukoilla.

oma kissa tai koira on omasta mielestään arvokkaampi kuin kaverin lapsi! Huh huh!
Ei kukaan ole väittänyt ettei lemmikki voi olla todella rakas mutta eläin se on silti eikä sitä pidä ihmiseksi mieltää.
Mä en ole koskaan tajunnut, miksi se ero ihmisten ja eläinten välillä on niin hitsin tärkeä. Ei eläimiä toisaalta kuulukaan kohdella ihmisinä, kuten ei koiriakaan kissoina tai kanarianlintua akvaariokalana. Mutta ei ihminen mitään sen kummempaa kruunua kanna eläinkunnassa, vaikka meillä onkin vähän enemmän älyllistä pätäkkää kuin useimmilla muilla eläimillä.
ja turkista tulee lämmin lakki. Se on hauskan näköinen jos siihen jättää vielä sen hännän.
Käytännön tasolla järjen käyttö sallittu. Kaikille meille ei tietenkään ole sattunut kauhean hyvää geneettistä pakkia, joten voidaankin pohtia, ketkä meistä ovatkaan lähempänä niitä muita eläimiä aivopoimujen käytössä.
17
ja meillä, lapsettomuudesta kärsivillä, on kaksi kissaa. Ne ovat meille todella tärkeät. Niitä kohdellaan hyvin, käytetään lääkärillä ja rokotuksissa ja syötetään hyvin ja harjataan. Silti ne on ensisijaisesti kissoja, vaikkakin kissoina meistä ensiluokkaisen ihania persoonia. Kissoilla on silti vaistot, ja ne saattavat säikkyä tai jahdata juoksevaa. Ja kissojen leikkiin kuuluu raapimista ja puremista, vaikkakaan ei kovaa. Kyllä sitä lapsi voi säikähtää, vaikkei kissa tarkoittaisi muuta kuin leikkiä.
Siis kyllä me todellakin voitaisiin laittaa kissa toiseen huoneeseen, jos kyläilevä lapsi sitä pelkäisi. Kovin pitkää aikaa en mielellään niitä siellä pitäisi, eli en vuorokausia tai hurjia tuntimääriä. Mutta meillä on ollut usein vieraita, paljon lapsiakin, eikä koskaan ole tapahtunut mitään. Vähän täytyy vahtia sekä kissaa että lasta, ettei lapsi vedä kissaa hännästä ja kissa hermostu tai jotain. Mutta meiän kissan menoo piiloon, jos ovat peloissaa, eivätkä ole hyökänneet.. mutta ei se ole mahdotonta, eli kyllä voisin laittaa eläimen piiloon, vaikka se minulle tärkeä onkin.
kun anoppi raahas meille koiransa kun eivät voineet neljää tuntia olla kuulumma yksin kotona.... vaikka ovat siis arkena 8h työpäivän ajan. Koiria on siis kaksi joten eivät edes ole yksin vaan niistä on koko ajan toisilleen seuraa, Toinen koirsta vaanii meidän lastamme ja hyökkii perään ja näykkii ohimenen. On käynyt ihmisten jalkoihin kiinni. Että vähän olisin kaivannut toisenlaista näkökulmaa asiaan. Meidän oma jo edesmennyt koiramme oli aina toisessa huoneessa kun lapsia kävi kylässä, ihan vain jo sen vuoksi että ei itse tarvitse vahtia ettei kaada tenavia kumoon tai syö vieraiden lasten leluja. EIkä ottanut koville pistää sitä koiraa vierailun ajaksi sivuun...
Voi hyvä päivää sentään näitä, jotka perusasioita ei tajua!!! Otatte varmaan eläimet mukaan elokuviin ja ostatte niille popparit ja limut myös, jos se vaan sallittaisiin.