Miksi toisille äideille lapsen päivähoidon aloitus on vaikeaa ja toisille ei?

[i Ja minusta on ihanaa huomata etteivät lapset olekaan 100% riippuvaisia minusta, vaan voin jakaa kasvatusvastuun ammattilaisten kanssa. Äidinkin on hyvä oppia jossain vaiheessa päästämään lapsestaan irti, luottamaan siihen että lapsi kyllä pärjää toistenkin aikuisten kanssa. Lapseensa takertuva äiti on vain haitaksi lapsen kehitykselle.

Taapero-ikä ei ole se ikä jolloin lapsi "irtaututetaan" kuten hevosen varsat jotka vieroitetaan vaiheessa jolloin varsa eikä äiti ole siihen vielä kehityksellisesti valmiita. Irtaantuminen käy käsi-kädessä kehityksen kanssa jossa äidin läsnäolo (oli se sitten hoitajan välityksellä)on keskeisen tärkeä.

[i



Taapero-ikä ei ole se ikä jolloin lapsi "irtaututetaan" kuten hevosen varsat jotka vieroitetaan vaiheessa jolloin varsa eikä äiti ole siihen vielä kehityksellisesti valmiita. Irtaantuminen käy käsi-kädessä kehityksen kanssa jossa äidin läsnäolo (oli se sitten hoitajan välityksellä)on keskeisen tärkeä.

[/quote]

Toiset lapset ovat avoimempia kuin toiset. Esikoiseni oli parivuotiaana vielä hyvin kiinni minussa, mutta kuopus on aina ottanut helpommin kontaktia vieraisiin aikuisiin. Hänelle ei ollut temppu eikä mikään oppia luottamaan päiväkodin ihaniin hoitajiin.



Minusta tässä asiassa pitää mennä lapsen valmiuksien mukaan. Jos lapsi osoittaa olevansa kykeneväinen luottamaan toisiin aikuisiin kuin vanhempiinsa, hänelle tehdään hallaa jos hänet pidetään tiukasti vain vanhemmissa kiinni. Sama asia toistuu mitä isommaksi lapsi tulee, vastuuta ja vapauksia annetaan sopivasti sitä mukaa kun lapsi osoittaa olevansa halukas ja kykeneväinen niitä ottamaan.



t. 27

lapsikin sen vaistoaa. Ei silloin mikään sujukkaan.

Reippaasti vain ja lapsille annetaan psotiivinen kuva päivähoidosta, niin kaikki menee hyvin.

Taapero-ikä ei ole se ikä jolloin lapsi "irtaututetaan" kuten hevosen varsat jotka vieroitetaan vaiheessa jolloin varsa eikä äiti ole siihen vielä kehityksellisesti valmiita. Irtaantuminen käy käsi-kädessä kehityksen kanssa jossa äidin läsnäolo (oli se sitten hoitajan välityksellä)on keskeisen tärkeä.

Toiset lapset ovat avoimempia kuin toiset. Esikoiseni oli parivuotiaana vielä hyvin kiinni minussa, mutta kuopus on aina ottanut helpommin kontaktia vieraisiin aikuisiin. Hänelle ei ollut temppu eikä mikään oppia luottamaan päiväkodin ihaniin hoitajiin.

Minusta tässä asiassa pitää mennä lapsen valmiuksien mukaan. Jos lapsi osoittaa olevansa kykeneväinen luottamaan toisiin aikuisiin kuin vanhempiinsa, hänelle tehdään hallaa jos hänet pidetään tiukasti vain vanhemmissa kiinni. Sama asia toistuu mitä isommaksi lapsi tulee, vastuuta ja vapauksia annetaan sopivasti sitä mukaa kun lapsi osoittaa olevansa halukas ja kykeneväinen niitä ottamaan.

t. 27

Taapero-ikä ei ole se ikä jolloin lapsi "irtaututetaan" kuten hevosen varsat jotka vieroitetaan vaiheessa jolloin varsa eikä äiti ole siihen vielä kehityksellisesti valmiita. Irtaantuminen käy käsi-kädessä kehityksen kanssa jossa äidin läsnäolo (oli se sitten hoitajan välityksellä)on keskeisen tärkeä.

Toiset lapset ovat avoimempia kuin toiset. Esikoiseni oli parivuotiaana vielä hyvin kiinni minussa, mutta kuopus on aina ottanut helpommin kontaktia vieraisiin aikuisiin. Hänelle ei ollut temppu eikä mikään oppia luottamaan päiväkodin ihaniin hoitajiin.

Minusta tässä asiassa pitää mennä lapsen valmiuksien mukaan. Jos lapsi osoittaa olevansa kykeneväinen luottamaan toisiin aikuisiin kuin vanhempiinsa, hänelle tehdään hallaa jos hänet pidetään tiukasti vain vanhemmissa kiinni. Sama asia toistuu mitä isommaksi lapsi tulee, vastuuta ja vapauksia annetaan sopivasti sitä mukaa kun lapsi osoittaa olevansa halukas ja kykeneväinen niitä ottamaan.

t. 27

Tässä se väärinkäsitys sitten vanhemmilla onkin. Kehityspsykologisesti kukaan lapsi ei voi hypätä suoraan leikki-ikään jossa voidaan ehkä puhua yllämainituista eroista sosiaalisten taitojen suhteen.Taapero-ikäiset ovat kaikki täysin avuttomia ilman vanhempaa. Taapero on juuri ymmärtänyt että ilman äitiä ei itse pärjää kun taidot eivät vielä ole kehittyneet.Taapero-iässä lapsi saavuttaa tämän ikävaiheen kehitystavoitteet etenkin ensisijaisen hoitajan (tav. äiti) avulla.Edellytys normaalin kehityksen etenemiselle on äiti-lapsisuhteen kiinteys ja toimivuus. Laajoissa tutkimuksissa joissa ollaan seurattu syntymästä koulu-ikään päiväkotilasten kehitystä nousi suurimmaksi huolenaiheeksi juuri häiriöt äidin ja lapsen välisessä kiintymyssuhteessa. Mitä pitemmät päivittäiset erossaolot sitä suuremmat olivat riskit että äidin ja lapsen välinen suhde ei enää riittävästi pystynyt lapsen kehitystä tukemaan ja ongelmakäyttäytymistä esiintyi huomattavasti enemmän kuin lapsilla jotka hoidossa vain rajoitetusti.

Merkitystä oli myös sillä miten laadukas päivähoito oli. Eli miten pienet ryhmät olivat (laadukkaana pidettiin 0-1,5v kohdalla ryhmää jossa enintään 8 lasta, 2-3v 12lasta ja neljä hoitajaa + laitosapulainen).Sekä myös sitä että aikuisilla oli riittävästi mahdollisuutta yksillöllisesti huomioida jokainen lapsi.

Suomessa ei kumpikaan näistä kriteereistä laadukkaasta päivähoidosta toteudu. Suomessa on myös lasten kehitykselliset ongelmat juuri samaa luokkaa kuin kyseisessä tutkimuksessa eli n.26% koulunaloittavista lapsista on eritasoisia ongelmia joiden kanssa he tulevat tarvitsemaan erityistukea.

Kaksi ensimmäistä vuotta molemmat ovat olleet kotihoidossa ja sitten on äiti mennyt innolla töihin ja lapset hoitoon. Meillä uusiin asioihin on tapana suhtautua ennakkoluulottomasti ja reippaalla mielellä, joten hoidon aloituksessa ei sitten ollut ongelmaa.

Ja tämä ei tarkoita etten välittäisi lapsistani tai koskaan murhetisi heidän asioitaa tai esim. juuri tuota hoidon aloittamista. Elämänasenne nyt vaan sattuu olemaan sellainen, että ennakkoluulottomasti tulevaa kohti ja kaikesta selvitään:) Ja tämä lienee tarttunut lapsiinikin.

Ja en voi kyllä moittia lastemme päivähoitoa, sen verran iloiset lapset haen joka päivä hoidosta...

Tässä se väärinkäsitys sitten vanhemmilla onkin. Kehityspsykologisesti kukaan lapsi ei voi hypätä suoraan leikki-ikään jossa voidaan ehkä puhua yllämainituista eroista sosiaalisten taitojen suhteen.Taapero-ikäiset ovat kaikki täysin avuttomia ilman vanhempaa. Taapero on juuri ymmärtänyt että ilman äitiä ei itse pärjää kun taidot eivät vielä ole kehittyneet.

Kaikki lapset eivät ole samasta muotista väännetty, mikäli et ole huomannut. Toisella kaksivuotiaalla saattaa olla ne sosiaaliset valmiudet, joita jollain toisella kolmevuotiaalla ei ole. Itse sen tiedän, koska esikoiseni on aina ollut sosiaalisesti heikkotaitoinen ja kuopukseni täysin eri maata. Keskimmäinen on heistä tavallaan keskiarvo. Tähän vaikuttaa lapsen temperamentti hyvin paljon.

Kaksi ensimmäistä vuotta molemmat ovat olleet kotihoidossa ja sitten on äiti mennyt innolla töihin ja lapset hoitoon. Meillä uusiin asioihin on tapana suhtautua ennakkoluulottomasti ja reippaalla mielellä, joten hoidon aloituksessa ei sitten ollut ongelmaa.

Ja tämä ei tarkoita etten välittäisi lapsistani tai koskaan murhetisi heidän asioitaa tai esim. juuri tuota hoidon aloittamista. Elämänasenne nyt vaan sattuu olemaan sellainen, että ennakkoluulottomasti tulevaa kohti ja kaikesta selvitään:) Ja tämä lienee tarttunut lapsiinikin.

Ja en voi kyllä moittia lastemme päivähoitoa, sen verran iloiset lapset haen joka päivä hoidosta...

tuosta elämänasenteesta on pakko kommentoida. Omat vanhempani ovat juur tuollaisia: Ennakkoluulottomia, positiivisesti uusiin asioihin suhtautuvia ja optimistisia. Niin on kaksi meistä lapsistakin. Mutta kolmas on ihan pienestä pitäen ollut erittäin ennakkoluuloinen kaikkea uutta kohtaan, lämpenee hyvin hitaasti eikä ollenkaan niin ennakkoluuloton. Ero on kuulemma näkynyt jo vauvana.

Eli ei voi ajatella, että lapset sopeutuvat ja ovat ennakkoluulottomia, kunhan vanhemmat ovat vaan reippaita ja positiivisia. Tuo on tempperamenttia, joka on pitkälti synnynnäistä, eikä sille mitään voi, jos lapsesta ei tulekaan tuollainen. Toki häntä voi tukea ja rohkaista, mutta perustempperamentti on silti olemassa.

Tässä se väärinkäsitys sitten vanhemmilla onkin. Kehityspsykologisesti kukaan lapsi ei voi hypätä suoraan leikki-ikään jossa voidaan ehkä puhua yllämainituista eroista sosiaalisten taitojen suhteen.Taapero-ikäiset ovat kaikki täysin avuttomia ilman vanhempaa. Taapero on juuri ymmärtänyt että ilman äitiä ei itse pärjää kun taidot eivät vielä ole kehittyneet.

Kaikki lapset eivät ole samasta muotista väännetty, mikäli et ole huomannut. Toisella kaksivuotiaalla saattaa olla ne sosiaaliset valmiudet, joita jollain toisella kolmevuotiaalla ei ole. Itse sen tiedän, koska esikoiseni on aina ollut sosiaalisesti heikkotaitoinen ja kuopukseni täysin eri maata. Keskimmäinen on heistä tavallaan keskiarvo. Tähän vaikuttaa lapsen temperamentti hyvin paljon.

Kyllä siitä ihan oikeasta tiedosta on apua kun päivähoitovalintoja tekee. Eihän sitä äitinä mitenkään etukäteen pysty arvioimaan mitä pitkä päivittäinen ero taaperoikäiselle ja myös äidille vanhempana merkitsee ja minkälaisia riskejä siihen liittyy, sekä myös minkälainen se laadukas päivähoito on. Eikö ole parempi ottaa kunnolla selvää ja mielummin tältä pohjalta arvioida ja tehdä omia valintoja päivähoidon suhteen.

Ehkä sekin vaikuttaa, miten mielekäs työ äidillä on. Jos koko ajan on sellainen olo, että käyttäisi aikansa paremmin hoitamalla lastaan, niin työhönpaluu on vaikea.



Jos taas on työssä, missä tietää olevansa tärkeä ja minkä tietää olevan myöhemmin myös lasten edun kannalta hyvä, esim. urakehityksen ja paremman palkan takia lasten varttuessa, päivähoitoon vieminen onnistuu ilman tuskaa.



Aika moni "lastaan niin paljon rakastava, ettei voisi viedä tätä hoitoon", ei ole työssä, mitä rakastaa, missä kokee oikeasti vaikuttavansa asioihin ja missä kehittyy koko ajan.

Ehkä sekin vaikuttaa, miten mielekäs työ äidillä on. Jos koko ajan on sellainen olo, että käyttäisi aikansa paremmin hoitamalla lastaan, niin työhönpaluu on vaikea.

Jos taas on työssä, missä tietää olevansa tärkeä ja minkä tietää olevan myöhemmin myös lasten edun kannalta hyvä, esim. urakehityksen ja paremman palkan takia lasten varttuessa, päivähoitoon vieminen onnistuu ilman tuskaa.

Aika moni "lastaan niin paljon rakastava, ettei voisi viedä tätä hoitoon", ei ole työssä, mitä rakastaa, missä kokee oikeasti vaikuttavansa asioihin ja missä kehittyy koko ajan.

Työlle voi omistautua myöhemmin. Taapero on taapero vain lyhyen ajan ja hänen tulevaisuuteen kannattaa panostaa silloin kun äitiä tarvitaan ja tärkeät taidot elämää varten kehittyvät.Silloin kannattaa asettaa lapsen hyvinvointi ensisijalle.

kai se johtuu vain luonne-eroista. Itse kuulun niihin joille se on vaikeaa ja paljon olen miettinyt että tuliko tehtyä oikeita ratkaisuja.

vaikka mies kotona. itse opiskelee. Käy sitten miehen kanssa kylpylässä yms. kun lapset hoidossa (perheessä isompikin)



itse teen osa-aikaista jotta saan olla lasten kanssa. Rakastan lapsiani.

ihmiset vain suhtautuu vaikeisiin asioihin eri tavalla. Jotkut surkuttelee aamusta iltaan, toiset taas keksii vakuutteluja että hyvin kaikki menee ihan vaan helpottaakseen oloaan.. Jotkut vaan pitää siitä enemmän meteliä kuin toiset.



Se varmaan myös vaikuttaa että onko lapsi miten tottunut olemaan kodin ulkopuolella hoidossa. Jos mummon/kaverin/muun läheisen luona olo on tuttua vauvasta asti ja hyvin mennyt, niin ei ehkä niin huoleta kuin sellaista vanhempaa joka ollut AINA lapsensa kanssa eikä lapsi ikinä tottunut lyheisiinkään eroihin. (ja silloin varmasti onkin syytä olla huolissaan miten hoidon alku sujuu...)

on hoidossa eivät rakasta lapsiaan?

mä rakastan lapsiani myös yli kaiken, mutta ei tee tiukkaa olla niistä erossa

ei lapsiaan rakasta.

Meillä poika on kyllä ollut välillä muiden hoidossa, nytkin menossa 300 kilometrin päähän mummilaan kun isi on töissä ja äiti haluaa tehdä viikonloppuvuoron.



Päiväkotiin en ole halunnut vielä viedä. Olen kysellyt päiväkotiasiaa sekä kodin tädeiltä että kunnallisesta neuvontanumerosta. Joka kerta saan vastaukseksi että jos ei ole pakko päivähoitaa, niin nauti lapsen kanssa kotona. Viesti on että päiväkodeissa ei ole riittävästi aikaa vaippaikäiselle joka tarvitsee enemmän huolenpitoa. Oppisihan lapsi siellä pärjäämään, mutta toistaiseksi olemme järjestäneet asiat siten että ollaan kotona.

siperia opettaa

ei, ei mitenkään...

Pitäisi hakea päivähoitopaikkaa nuorimmaiselle syksystä alkaen, mutta en vaan saa sitä tehtyä... töihin on mentävä joka tapauksessa eli lapsi menee hoitoon ja mun aika kuluu sen miettimisessä, mikä hoitomuoto olisi paras ja miten pikku koululaisen iltapäivät järjestetään. Olen siis saamaton. Ja neuvoton.