Voiko opiskella, vaikka on jäänyt työstä saikulle?
Eli olen ollut vakituisessa työssä, josta kuitenkin jäänyt supistelujen vuoksi saikulle. Olen myös opiskellut työn ohessa, niin tietääkö kukaan, voinko jatkaa tätä opiskeluani?
En ole saanut opintorahaa koko aikana.
Kiitos!
Kommentit (4)
sairauspäivärahani on n.6o€/pvä, eli aivan hyvä. Pointtini oli, että saako sairauspväraha-kautena opiskella. Kun tiedän, että ainakaan sellaiset jotka ovat saaneet opintorahaa ja jääävät sitten sairauspvärahalle, eivät saa tänä aikana suorittaa opintoja.. -ap
opintorahaa.
Ei sillä, että hän sitä oli edes hinkuamassa.
Sanoinpahan nyt vaan.
Olen itse ollut saikulla ja opiskellut samalla.
opintosuoritteet voit siirtää vaikka myöhempaan. Niin minulle tehtiin.
Sain tavallaan ne läpi vähän myöhemmin, silti ei se estänyt opiskelemasta, ne vaan merkattiin myöhemmin suoritteisiin.
Jos on tutkintoon johtavaa koulutusta, siitä saa opintotukea jos tuloraja ei ylity ja suorittaa tarpeeksi pisteitä. Ei vaikuta onko työssä vai ei.