voiko as-aikuinen olla tällainen?

Kysyn ihan nätisti. Että miksi edes mieleesi tuli asperger?



-as-lapsen surullinen äiti-

ihan hyvin voi olla. Vai onko lapsissa jotain sellaista mistä tämä ihminen ei pääse yli? Onko hänet itsensä kasvatettu tosi ankarasti eikä siksi hyväksy muiden lapsissa mitään negatiivisia piirteitä?

siksi siis tuli as-mieleen koska hänellä on ylenpalttinen kiinnostus vain yhtä asiaa kohtaan.

olen itsekin neurologisesti "erilaisen" lapsen äiti, en siis todellakaan pahalla takroittanut.



t. ap

ei siitä kannata pahastua

Minäkintunnen yhden aikuisen joka töissä puhuu koko ajan samasta aiheesta, en tosiaan meinaa käsittää miten tuo jaksaa, vuodesta toiseen, samoja asioita. Ikinä, edes, vapaalla ei jutut muutu. ??

t. as-aikuinen, joka on aikuisiällä ihan tietoisesti harjoittanut sosiaalisia taitoja ja harjaantunut kyselemään ja kuuntelemaan, ja ihmisestä välittämisen kautta näyttämään siltä että kiinnostaakin...



Mietin sitten omassa päässäni niitä spesiaalijuttujani & harrastuksen parissa

Tää ko henkilö hakemalla hakee diagnooseja lapsilleen ja hoitolapsilleen, vuodesta toiseen. Hoitaa työkseen lapsia, sekä vkl hoitaa muita lapsia, rahasta siis, sekä omiakin on 4 kpl.



Säännöt on tosi ankaran tiukat lapsilla. jotenkin säälin noita lapsia, varsinainen suorittajaperhe.

tosi on, että osalla asperger-ihmisistä (aika monellakin, muttei ole siis asia, joka on diagnosoinnissa ratkaiseva) on kapeat kiinnostuksen kohteet. Ja jutut ja toiminta saattavat jumittaa tiettyihin rutiineihin ja asioihin.



Mutta olennaisin ja keskeisin osa on silti sosiaalisten taitojen puute. Osaako tuttavasi tulla toimeen ihmisten kanssa, onko hänellä ystäviä?



Netistä löytyy aikuisille tarkoitettu as-testikin, katso vaikka täältä. on siis täysin ohjeellinen, mutta siitä saa hiukan käsitystä siitä, millaisia as-ihmiset KESKIMÄÄRIN voivat olla (hekin tietysti kaikki yksilöitä):



http://www.asperger.fi/testi.htm



Ja sitten tietysti vielä: entä, vaikka tuttavasi täyttäisikin kaikki nuo tunnusmerkit prikulleen? Ajattelitko ottaa epäilysi esille hänen kanssaan? Ihmiset loukkaantuvat aika herkästi tuollaisista, varsinkin siis jos heillä ei itsellään ole sitä mielialaa, että heissä olisi jotain vikaa tai sosiaalinen kanssakäyminen olisi ongelmallista.



-as-lapsen surullinen äiti -

Ei hänellä ole ystäviä, minä taidan olla se "paras" ystävä enkä totisesti ymmärrä miksi? Ei meillä ole mitään yhteistäkään, toki lapset mutta kun omatkin ovat jo kasvaneet niin olisi kiva jutella jo muistakin aiheista. :(



Työpaikat vaihtuu tuolla tosi ahkeraan 1/2-1v välein, koska työkaverit ovat aina niin kauheita, hänen mielestään. Paljon riitoja ym töissä, koska ystäväni sanoo todella suoraan kaikki asiat aina.



En varmaan uskalla sanoa hälle suoraan, koska hän suuttuisi siitäkin ja välit menis taatusti poikki.



t. ap

koska uskoo kaikkien vaikeuksien olevan muiden syytä. Toisaalta jos rihkenisit ehdottaa hänelle että voisiko kyseessä olla as, hän saattaisi olla helpottunutkin jos selviäisi miksi kaikki on hänelle niin vaikeaa. Diagnoosikaan ei vapauta siitä totuudesta, että sosiaalisiin tilanteisiin pitää panostaa valtavasti energiaa ja harjoittelua jotta ne saadaan sujumaan.

kaikki tuntemani assit ovat olleet helpottuneita ja onnellisia tajuttuaan, että on joku syy, miksi ovat tällaisia.

Ja miksi olet surullinen?

Minä ainakin loppupeleissä olen onnellinen assiudestani, enkä missään nimessä haluaisi edes olla nentti. Tämä on niin iso osa minua!



Yllättäen olen nykyään 'ihmissuhdetyössä', jossa olen asiakkaiden mukaan HYVÄ. Vuorovaikutuksesta on tullut se oma mielenkiinnon kohteeni ja ymmärtäessäni omat heikkouteni siinä olen itseasiassa aika pitkällä vuorovaikutuksessa- oma vahvuuteni on siis se, etten edes yritä esittää ymmärtäväni.



Tukemalla lastasi ja auttamalla häntä saamaan onnistumisen kokemuksia pääsette vielä pitkälle!



Ei, en sano

että ymmärrän.

Ja että kyllä se siitä.

Valehtelisin jos sanoisin.

Sinulle ja itselleni.

En tarjoa

tyhjän lohdutuksen katinkultaa

että aurinko nousee

jokaisen yön jälkeen.

Ojennan käteni.

Saat valita,

tartutko siihen vai torjutko.

Ymmärrän silti

Maaria Leinonen





ps. minulla on muuten todella assipiirteinen lapsi, jonka kanssa ei olla vielä käyty missään. Tiedän sen tuskankin mikä lapsen puolesta on, ja joskus ajattelen että olisi ihanaa jos lapsi olisi nentti. Toisaalta minulla on toinen, selkeästi nentti lapsi, jonka kanssa olemme ihan eri planeetoilta :)

tuosta linkistä, siinä osui kyllä tosi moni ystävääni, siis kyllä vastauksia..Yritän jatkossakin ymmärtää että monet mieleni pahoitukset eivät johdu siis siitä että olen tosiaan kamala vaan ystäväni ei ilmeisesti osaa ajatella miltä hänen sanomisensa tuntuvat toisessa. t. ap

kaikki tuntemani assit ovat olleet helpottuneita ja onnellisia tajuttuaan, että on joku syy, miksi ovat tällaisia. Ja miksi olet surullinen? Minä ainakin loppupeleissä olen onnellinen assiudestani, enkä missään nimessä haluaisi edes olla nentti. Tämä on niin iso osa minua! Yllättäen olen nykyään 'ihmissuhdetyössä', jossa olen asiakkaiden mukaan HYVÄ. Vuorovaikutuksesta on tullut se oma mielenkiinnon kohteeni ja ymmärtäessäni omat heikkouteni siinä olen itseasiassa aika pitkällä vuorovaikutuksessa- oma vahvuuteni on siis se, etten edes yritä esittää ymmärtäväni. Tukemalla lastasi ja auttamalla häntä saamaan onnistumisen kokemuksia pääsette vielä pitkälle! Ei, en sano että ymmärrän. Ja että kyllä se siitä. Valehtelisin jos sanoisin. Sinulle ja itselleni. En tarjoa tyhjän lohdutuksen katinkultaa että aurinko nousee jokaisen yön jälkeen. Ojennan käteni. Saat valita, tartutko siihen vai torjutko. Ymmärrän silti Maaria Leinonen ps. minulla on muuten todella assipiirteinen lapsi, jonka kanssa ei olla vielä käyty missään. Tiedän sen tuskankin mikä lapsen puolesta on, ja joskus ajattelen että olisi ihanaa jos lapsi olisi nentti. Toisaalta minulla on toinen, selkeästi nentti lapsi, jonka kanssa olemme ihan eri planeetoilta :)

jotain ongelmia. Jos taas tuo ap:n ystävä on omasta mielestään hyvä ja täydellinen, ei takuulla ilahdu as-epäilyistä.

Olen surullinen aspergerien kohtelusta, ennakkoluuloista ja yhteiskunnan asenteesta. Lapseni on syvästi as, ja vaikka hän on erittäin rakas ja omaa myös monia aspergerista johtuvia HYVIÄ puolia, en voisi ikinä olla niin piittaamaton, etten ajattelisi, että terveenä hänen elämänsä olisi helpompaa. Tällä ei ole kuitenkaan välttämättä mitään tekemistä SINUN kanssasi, koska assit ovat hyvin monenlaisia ja asteisia.

ystävällisin terveisin

-as-lapsen surullinen äiti-

minuakin kiinnostaa jos tulis lisää kommentteja ja asiaa.



Minkä ikäisenä asperger piirteitä on alkanut tulla ja minkä ikäisenä on diagnoosi saatu? ja miten koulunkänyti sujuu?



Itse epäilen lapseni kehitystä onko normaalia vai as-piirteitä.

kaikki tuntemani assit ovat olleet helpottuneita ja onnellisia tajuttuaan, että on joku syy, miksi ovat tällaisia. Ja miksi olet surullinen? Minä ainakin loppupeleissä olen onnellinen assiudestani, enkä missään nimessä haluaisi edes olla nentti. Tämä on niin iso osa minua! Yllättäen olen nykyään 'ihmissuhdetyössä', jossa olen asiakkaiden mukaan HYVÄ. Vuorovaikutuksesta on tullut se oma mielenkiinnon kohteeni ja ymmärtäessäni omat heikkouteni siinä olen itseasiassa aika pitkällä vuorovaikutuksessa- oma vahvuuteni on siis se, etten edes yritä esittää ymmärtäväni. Tukemalla lastasi ja auttamalla häntä saamaan onnistumisen kokemuksia pääsette vielä pitkälle! Ei, en sano että ymmärrän. Ja että kyllä se siitä. Valehtelisin jos sanoisin. Sinulle ja itselleni. En tarjoa tyhjän lohdutuksen katinkultaa että aurinko nousee jokaisen yön jälkeen. Ojennan käteni. Saat valita, tartutko siihen vai torjutko. Ymmärrän silti Maaria Leinonen ps. minulla on muuten todella assipiirteinen lapsi, jonka kanssa ei olla vielä käyty missään. Tiedän sen tuskankin mikä lapsen puolesta on, ja joskus ajattelen että olisi ihanaa jos lapsi olisi nentti. Toisaalta minulla on toinen, selkeästi nentti lapsi, jonka kanssa olemme ihan eri planeetoilta :)

jotain ongelmia. Jos taas tuo ap:n ystävä on omasta mielestään hyvä ja täydellinen, ei takuulla ilahdu as-epäilyistä.

Olen surullinen aspergerien kohtelusta, ennakkoluuloista ja yhteiskunnan asenteesta. Lapseni on syvästi as, ja vaikka hän on erittäin rakas ja omaa myös monia aspergerista johtuvia HYVIÄ puolia, en voisi ikinä olla niin piittaamaton, etten ajattelisi, että terveenä hänen elämänsä olisi helpompaa. Tällä ei ole kuitenkaan välttämättä mitään tekemistä SINUN kanssasi, koska assit ovat hyvin monenlaisia ja asteisia.

ystävällisin terveisin

-as-lapsen surullinen äiti-

on varmasti todella rankkaa. Toivon kovasti että lapsesi löytäisi paljon tukea ja apua muiltakin kuin teiltä omalta perheeltä.

on varmasti todella rankkaa. Toivon kovasti että lapsesi löytäisi paljon tukea ja apua muiltakin kuin teiltä omalta perheeltä.

Kyllä hän on tukea ja terapioitakin saanut, koska olen aika ponteva ajamaan asiaa... mutta joskus tekee kyllä pahaa ajatella, miten käy niiden, joiden äiti ei työkseen ota asioista selvää ja osaa paukuttaa kättään pöytään. Erityislasten asema ei ole Suomessa helppo ja takapakkia mennään koko ajan - kuntien ja valtion säästöpaineet näkyy kaikessa!

-as-lapsen surullinen äiti-