Ystäväni ei muista juuri mitään alle 6-vuotiaasta. Eikö se ole vähän outoa?

On varhaisimmat muistikuvat ajalta 2-3 vuotta. En pysty tarkasti ajoittamaan tietenkään kaikkia, mutta ajoittamisessa auttaa pikkusisaruksen syntymä (olin 2v8kk) ja muutto (olin lähemmäs neljä), sekä muistikuvien vuodenajat. Muistan paljonkin tapahtumia ensimmäisestä kodistamme ja siitä kaupungista, hoitopaikoista ja tarhasta, jossa olin kolmivuotiaana. Muistan leikkikavereita, leikkejä, sattumuksia, matkoja, pelkoja ja tosiaan jopa unia. Muistan sekä yksityiskohtia, tapahtumasarjoja että tunteita. Keskusteluja jonkun verran, pääpiirteittäin. Monet tapahtumista on sellaisia, että olen ollut leikkimässä yksin tai kavereiden kanssa, aikuiset eivät ole niitä minulle voineet kertoa eikä ole olemassa mitään kuvia tapahtuneesta. Ihmisten nimiä en kovin tarkasti muista, varsinkaan aikuisten, ja voi olla että naapurin lasten nimien muistamisessa vanhempani ovat auttaneet. Kuitenkin muistan hyvin esimerkiksi naapurin koirien nimiä :).



Mutta olen ihan varma siitä, että todella suuri osa muistikuvistani on todellisia. Se on totta että niitä olen työstänyt pitkään mielessäni, en varmaankaan pystyisi palauttamaan niitä kaikkein varhaisimpia muistoja mieleeni, jos en aina silloin tällöin kävisi niitä läpi. Yksi muistikuva tuo toisen mieleen ja niin edelleen. Varmasti on yksilöllisiä eroja siinä miten varhain muistijärjestelmä on kehittynyt (liittyisikö varhaiset selkeät muistot muutenkin varhaiseen kehitykseen?) ja miten helposti vanhoja asioita pystyy kaivamaan mielestään. Minä tosiaan palaan usein vanhoihin muistoihin, nostalgiatripille, jos joku toinen tekee niin hyvin harvoin tai ainoastaan jonkun valokuvan kautta, hän ei varmaankaan spontaanisti niitä muistoja saa esille.

muistikuvia lapsuudestani, mutta en pysty ajoittamaan niitä tiettyyn ikävuoteen. Kouluajan tapahtumat pystyn sijoittamaan myös ajallisesti suurin piirtein oikein, kun mietin, kuka oli opettajanani silloin (ope vaihtui ala-asteella melkein joka vuosi).

minulla on valokuvamuisti, muistan niin hyvät kuin pahat, ensimmäinen, kun itken häkkisängyssä, eikä kukaan tule, sitä turvattomuutta ja avuttomuutta se tunne on hirveä, tämä, kun olin alle 1-v

paljon mitään.

Itselläni on vaikea hahmottaa mitä muistan tarinoista, valokuvista jne. ja mitä "ihan oikeesti".



Ei kuulosta oudolta, ettei muista alle 6v-juttuja. Autettuna (kuvat, kertomukset) ehkä muistuu mieleen..

sitä aikaisempia en muista yhtään. Ei puhettakaan että muistaisin mitään kun olin kaksi tai kolmevuotias.



Siskoni ei muista mitään kun oli alle 7-8-vuotias. Joten kaipa se ihan normaalia on.

ja sen olen aikuisena tajunnut, että ne vähätkin muistot on vain lapsen näkökulmasta tehtyjä vääristyneitä tulkintoja tilanteista, eivätkä sinänsä oikeita muistoja, lähinnä hataria mielikuvia.

varhaisimmat muistot on noin tasan 2-vuotiaana, telmin rakennettavan talomme pihalla.



Sitten 4-vuotiaasta muistan jo paaljon. kävin naapurissa kesäisin ja ne kirjoitti mun Ressu-muistikirjaan (5x5cm) juttuja!

Ihan pari yksittäistä pikkujuttua, ja sitten jotain muutamia sellaisia mitä minulle on kerrottu valokuvista.

mutta itse muistan yksittäisiä juttuja ainakin 3v:sta asti.



Mut mies sanoo, että hänen ekat muistot on 5v synttäreiltään.

ollenkaan aikaa kun faija on asunut kotona... vanhempani erosivat kun olin 6v.

Muisti ei ole mikään peili, vaan muistikuvia ylläpidetään ja luodaan aktiivisesti. Ennen kuin lapsi on 3-vuotias muodostuu harvemmin muistikuvia jotka säilyisivät aikuisuuteen. Yleensä kyseessä on oman mielikuvituksen tuote, aikuisten kertomusten ja valokuvien perusteella luodut "muistot".

tai lähinnä minkalainen pohja siinä oli. Tapetteja tai kalusteita tms. en juurikaan muista. Asuin siinä siis syntymästä 5-6-vuotiaaksi. Kuvia siitä ei ole kuin pari.



Mutta muistan joitain nukkeleikkejä, ja mäenlaskun pihassa, kylpemisen altaassa ja pari juttua mitä tapahtui. Nämä kaikki on varmaan tapahtunut kun olin viisi tai kuusivuotias.

ja sama voi käydä jos joku toinen, esim. oma äiti kertoo henkilön lapsuudesta. Alle kolme-vuotiaana koettuja muistoja on todella vähän, johtuen hippokampuksen kehittymättömyydestä. Toki voi olla välähdyksiä sieltä täältä, mutta tuskin tietoista pidemmän ajan muistoa.

Tunteisiin liittyviä muistoja on sitten enemmänkin, mutta ne ovat aikalailla tiedostamattomia.

Muisti ei ole mikään peili, vaan muistikuvia ylläpidetään ja luodaan aktiivisesti. Ennen kuin lapsi on 3-vuotias muodostuu harvemmin muistikuvia jotka säilyisivät aikuisuuteen. Yleensä kyseessä on oman mielikuvituksen tuote, aikuisten kertomusten ja valokuvien perusteella luodut "muistot".

Minulla ei ollut kaikissa muistoissa tuttuja aikuisia edes mukana jotka olisivat mulle asioista kertoneet. Mutta mulle sattui jotakin traumaattista tuolloin joka on edesauttaneet sitä seuranneiden tapahtumien muistamista. Eikä kyse ole mielikuvista.

Todennäköisesti muisto on noissa kuvissa ja kulkenut siksimukana, -ei muuten normaalisti muista alle 5-vuotiaana tapahtuneita asioita.

Kai nyt jokainen edes kouluunmenonsa muistaa? Mielellähän on kaikki valmiudet tallentaa muistiin noin 2,5-vuotiaasta!

Sen ikäinenhän on jo aika iso lapsi, mä ainakin muistan vaikka mitä kotoa ja päiväkodista, tekemisiä ja keskusteluja. Aika harvalla on päiväkodista valokuvia, eikö niin?



Olen kuullut, että valokuvista muistaminenkin olisi todellista, että se muisto on jossain alitajunnassa. Ei tietenkään kaikista valokuvista herää sitä.

Muisti ei ole mikään peili, vaan muistikuvia ylläpidetään ja luodaan aktiivisesti. Ennen kuin lapsi on 3-vuotias muodostuu harvemmin muistikuvia jotka säilyisivät aikuisuuteen. Yleensä kyseessä on oman mielikuvituksen tuote, aikuisten kertomusten ja valokuvien perusteella luodut "muistot".

En mitenkään voi esittää perusteita, jotka osoittaisivat teoriasi vääräksi. Tosin vielä aikuisella iälläkin olen onnistunut yllättämään äitini mainitsemalla asioita ja tapahtumia, jotka tapahtuivat kun olin kahden. Muistan esimerkiksi ensimmäisestä asuinpaikastani harmaan lattian, asunnon pohjaratkaisun, olohuoneen kattolampun, pihamaan järjestyksen ja joukon muita seikkoja. Muutimme pois, kun olin kahden. Samoin muistan päiväkodin rakennukset ja pihamaan ja lähellä olleen parturiliikkeen ja koko joukon muita asioita.

Oma kokemukseni on, että minä muistan asioita varhaisesta lapsuudesta. Osasta muistojani EI ole puhuttu, koska ne ovat olleet arkisia pikkuasioita. Noilta ajoilta ei ole valokuvia, koska perheemme ensimmäinen kamera hankittiin paljon myöhemmin. Ja nyt: en kelpuuta vastaväitteeksi jo esittämääsi teoriaa, koska luotan enemmän omaan kokemukseeni kuin sinun sanomaasi. Sinun pitää pystyä osoittamaan, että minulle on myöhemmin elämässäni selitetty melko elävästi sitä, millainen lattia oli kotonamme - tai mummilassa. Tai miltä isoisän öljykamiina haisi. Tai miltä näytti Sari-serkkuni...

Keskustelin aiheesta kerran psykologin kanssa. Emme löytäneet mitään yksiselitteistä, tyhjentävää näkemystä, mutta päädyimme arveluun, että muistikuvien syntyminen liittyy jotenkin kielen ja muiden symbolisten järjestelmien kehittymiseen lapsen mielessä.

varhaisin, hyvin selkeä jopa väreineen, muisto on 2v 8kk iästä, kun näin pikkusiskoni synnärillä. Kuvia tapahtumasta ei oo ja äiti katto ihan hämmästyneeenä, kun aloin aikuisena kyselemään, onko totta...



Ja sit. Aikuisena näin kyläpaikassa keinun, ja siinä samassa tulvi muistot mieleen. En tiedä ikääni, olen kuitenkin ehkä 2 v. Keinun keittiössä, mummo hämmentää kattilaa ja silmäilee minua. keinu ees ja taas ja koko vartaloni tärähtää, kun keinu töyssähtää säännöllisesti maton reunaan... Tämän muistettuani soitin äidille ja kysyin, onko mulla edes ollut sellaista keinua. ja muistin vielä, että se oli punainen, kyläpaikassani se oli sininen... Kuvia meiltä ei tuolta ajalta ole kun ei ollut kameraakaan ja olemme muuttaneet etten ole voinut edes kapinetta jälkeenpäin nähdä...



Eikös ookkin mielenkiintoista...Mietin itse, onko muistoilla ja kielellisen kehityksen tasolla mitään yhteyttä...