tässä kaikille lapsen äiti- tai isäsuhdetta tuhoaville

Amyn (10 v) ja Kevinin (7 v) vanhemmat erosivat 13 avioliittovuoden jälkeen. Isä oli väliai­kaismääräyksen perusteella muuttanut pois yhteisestä kodista. Hänen piti tavata lapsia joka toinen viikonloppu sekä kerran viikon arkipäivänä. Varsin pian lapset alkoivat kieltäytyä läh­temästä hänen mukaansa. Ensin he eivät halunneet jättää äitiä ja perustelivat sitä sillä, että pelkäävät. Kun isä tuli noutamaan lapsia äiti sanoi hänelle ‘älä pakota lapsia lähtemään’, ‘tapaamiset täytyy toteuttaa heidän ehdoillaan’, ‘anna heidän itse päättää’. Lapset kieltäytyi­vät puhumasta hänen kanssaan puhelimessa. Äiti nimitteli häntä kun hän soitti ja valitti jatku­vasti huonoa rahatilannettaan, kaikki tämä lasten kuullen.



Isä yritti puhua lasten kanssa tilanteesta, sitten hän yritti lahjoa lapsia elokuvilla, ostosret­killä ja leluilla. Lapset muuttuivat entistä juroimmiksi ja vastustivat lähtemistä. Mikä tahansa, lääkärintarkastukset, ystävien kutsut, käynti Beth-tädin luona, tuli tapaamisten esteeksi.



Tuomioistuimen määräämä lasten edunvalvoja sai kuulla lapsilta, että isä ‘on rankaiseva ja ilkeä’. Lapset eivät halunneet mennä hänen luokseen. Kun lapsilta pyydettiin yksityiskohtaisia selvityksiä, mitä rankaiseminen tarkoittaa heidän selityksensä eivät olleet vakuuttavia, ‘hän huutaa liian lujaa jos metelöimme’, ‘hän pani minut kiipeämään vuoren huipulle’, ‘hän suut­tuu minulle läksyjen tekemisestä’, ‘hän vaatii, että käytän pyöräilykypärää’, ‘hän hakkaa sei­nään herättääkseen minut aamulla ja pelkään, että hän lyö minua. Lapset kuitenkin sanoivat, ettei isä ole koskaan lyönyt heitä, vaikka sanovat pelkäävänsä, että niin tapahtuu.







Nämä lapset elävät prosessia, jossa heitä vieraannutetaan isästään (PAS = parental alienati­on syndrome). Kasvava määrä lapsia joutuu alaikäisinä kokemaan vanhempien eron ja itseään koskevan huolto-oikeudenkäynnin. Jotkut lapset joutuvat kokemaan toisen vanhemman - ehkä alitajuisen ja ei-tarkoituksellisen pyrkimyksen vierottaa heidät toisesta vanhemmasta. Tämän artikkelin tarkoitus on herättää lakimiehet ja oikeuden jäsenet, jotka ovat mukana ero- ja huol­tajuuskiistoissa, näkemään tilanteen vakavuus. Tarkoitus on myös tehdä ehdotuksia oikeusis­tuimen menettelytavoiksi.







I MÄÄRITTELYT



Vanhemmasta vieraannuttaminen on tilanne, jossa toinen vanhempi on vieraannuttanut lapsen toisesta vanhemmasta ja lapsella on yksivanhempainen suhde vain vieraannuttajaan. Täysin vieraannutettu lapsi ei halua minkäänlaista kontaktia toisen vanhempansa kanssa. Hän ilmaisee vain kielteisiä tunteita tätä vanhempaa kohtaan ja vain myönteisiä tunteita toista van­hempaa kohtaan. Lapsi on menettänyt lapsille ominaisen molempiin vanhempiin kohdistuvan tunnevalikoiman.



Asiantuntijoiden välillä on huomattavia erimielisyyksiä siitä, mihin viitekehykseen ilmiö kuuluu, ja millä termeillä siitä tulisi puhua, mutta se keskustelu ei kuulu tämän artikkelin teh­täviin. Pyrimme käyttämää yleiskieltä ja käytämme termiä ‘vieraantuminen’ sen ei-teknisessä mielessä. Määrittelemme sen vanhemman, joka luo tällaisen yksivanhempaisen suhteen itsensä ja lapsen välille ‘vieraannuttavaksi vanhemmaksi’ (1). Sitä vanhempaa, joka on vieraannutettu kutsumme kohdevanhemmaksi. Huomautamme, että vieraannuttaminen voi tapahtua molem­piin suuntiin, siten, että kumpikin vanhempi pyrkii vieraannuttamaan lapsen toisesta vanhem­masta. (Suomennoksessa käytetään termiä etävanhempi. Suom.huom.)















II LAPSELLE AIHEUTUVAT VAHINGOT



Tämä artikkeli perustuu kolmeen lapsen kehitystä koskevaan premissiin. Ensinnäkin kaikki lasta koskevat riita-asiat vaikuttavat lapsen terveeseen kasvuun kielteisesti. Mitä suuremmista erimielisyyksistä on kyse ja mitä suurempi rooli lapsella on riita-asian käsittelyssä, ja sitä suurempi on vahinkojen mahdollisuus (2).



Toiseksi, lapsen psyykelle on vahingollista jos häneltä viedään mahdollisuus terveeseen suhteeseen toisen vanhempansa kanssa. Löytyy huomattava määrä tutkimustietoa, joka osoit­taa, että lapsen terveen kehityksen edellytys on, että hänellä on kontakteja molempia sukupuo­lia edustaviin aikuisiin.



Kolmanneksi, jos kyse ei ole lapsen vahingoittamisesta, ei ole mitään perustetta sille, ettei lapsi haluaisi viettää aikaa molempien vanhempien kanssa. Vaikka olisi kyse vahingoittami­sestakin, useimmat lapset haluavat säilyttää suhteensa vahingoittavaan vanhempaan. Vanhem­pien, ammattilaisten ja oikeusistuinten tehtävä on huolehtia, että tapaamiset järjestetään tällöin turvallisissa olosuhteissa (4).



Olkoonpa vieraannuttavat viestit ja käyttäytyminen tahallista tai tahatonta, se asettaa lapsen vakavaan lojaalisuus-siteeseen ja tilanteeseen, jossa lapsi uskoo, että hänen on valittava van­hemmistaan se joka ‘rakastaa’ häntä enemmän. Valinnan tekeminen vanhempien välillä on sellaisenaan vahingollista lapselle, ja jos tuloksena on se, että toinen vanhempi poistetaan hänen elämästään ovat vauriot korjaamattomia.



Vieraannuttavan vanhemman käyttäytyminen etenee jatkumona, joka vahingoittaa lasta, ja ammattilaisten ja tuomioistuinten tulisi kantaa huolta kaikista vieraannuttamisen asteista. Jot­kut käyttäytymismuodot ovat heikosti havaittavia ja se johtaa siihen, että oikeusavustajat ja tuomioistuimet katsovat niiden kuuluvan normaaliin oikeusprosessiin. Kuitenkin tällainen heikosti havaittava vieraannuttava käyttäytyminen on viite siitä, että ollaan vieraannuttamisen alkumetreillä.







III PERHESYSTEEMIIN KAJOAMINEN



Perheet koostuvat yksilöistä, jotka elävät yhdessä suhteellisen pysyvissä intiimeissä ryhmis­sä uskoen keskinäiseen tukeen ja huolenpitoon. Perheen jäsenet kehittävät omat sääntönsä ja rajoituksensa, jotka ovat julkilausuttuja tai -lausumattomia, siitä miten käyttäydytään toisten suhteen, asutaan, ollaan intiimeissä suhteissa, tuetaan ja pidetään huolta toinen toisistaan. Jo­kaisen perheen säännöt ja rajoitukset ovat ainutkertaisia ja muuttuvat ajan oloon. Ne kuvasta­vat suhteiden muotoutumista, perheenjäsenten tarpeita ja sitä missä asemassa perhe on ulko­maailman suhteen. Perhesysteemin muutokset ovat hitaita ja kehittyviä ja jotkut tapahtumat aiheuttavat systeemissä kielteistä sekasortoisuutta. Avioero on yksi tällainen tapahtuma.



Jos eroperhe ei kykene muuttamaan sääntöjään ja rajoituksiaan ilman ulkopuolista interven­tiota, eroprosessi voi lukkiutua. Tämä tarkoittaa sitä, että prosessi jumittuu eikä perhesysteemi kykene uudelleen koostumaan asianmukaisella tavalla. Kun tällainen tilanne on syntynyt mikä tahansa, kenen tahansa toiminta, perheenjäsenten, asianajajien tai uusien kumppanien, voi johtaa vastatoimiin, joiden vuoksi edistystä ei tapahdu.



Lukkiutunut tilanne luo oman systeeminsä, jossa on omat jäsenensä, sääntönsä ja rajoituk­sensa. Asiaan on ammattilaisten keskuudessa kiinnitetty kovin vähän huomiota, mutta kun avioeroprosessi lukkiutuu, siinä ovat mukana kaikki perheenjäsenet sekä kaikki prosessissa mukana olevat tahot, jotka ‘auttavat’ perhettä, eli oikeusavustajat, sovittelijat, terapeutit ja jopa oikeuden puheenjohtajat.



Lukkiutunut eroprosessi voi ilmetä kolmella tasolla: yksilön sisäisellä, vuorovaikutukselli­sella ja/tai ulkoisella tasolla, eli laajemmalla sosiaalisella ja perhesysteemien tasolla (5). Ilme­tessään millä tasolla tahansa se vaikuttaa koko systeemiin ja siihen, miten kukakin sen jäsenen toiminta vaikuttaa kaikkiin systeemin jäseniin ja etenkin lapsiin.







Lapset ovat jäseninä sekä muuttuvassa perhesysteemissä että kehittymässä olevassa, laajem­massa, lukkiutuneessa eroprosessissa. Perhesysteemin jäsenenä lapsi joutuu kummankin van­hempansa juridisten, emotionaalisten ja psykologisten vaatimusten kohteeksi. Lukkiutuneessa eroprosessissa lasta usein pyydetään liittoutumaan jomman kumman vanhemman kanssa, jol­loin hän joutuu lojaliteettiristiriitaan. Kaikkiin prosessin jäseniin, mukaan lukien ammattilai­set, vaikuttaa lojaalisuuskamppailu, ja se voi johtaa polarisoitumiseen.







IV VIERAANNUTTAMISEN MOTIVAATIO



On monia motivaatiotekijöitä joiden vuoksi vanhempi pyrkii vieraannuttamaan lapsensa toisesta vanhemmasta. Vieraannuttavalla vanhemmalla on mitä todennäköisemmin tunteidensa taustalla ratkaisemattomia aikaisempia kokemuksia, jotka ovat aktivoituneet eroon liittyvän kivun myötä. Yksilö joka pyrkii eristämään voimakkaita ja intensiivisiä tunteitaan, kehittää käyttäytymisstrategioita, joihin liittyvät lapset. Vieraannuttavan vanhemman sisäinen maailma voi sisältää monimuotoisia, monijakoisista lähteistä tulevia rakenteita, joiden selvittäminen jää tämän artikkelin ulkopuolelle.



Vieraannuttava vanhempi saattaa olla tiedostamatta yllä kuvattuja tunteitaan ja täysin va­kuuttavasti kiistää asianajajalleen ja oikeudelle sekä tällaiset motiivit että toiminnan. Jotkut vanhemmat voivat olla tietoisia vihan ja toivottomuuden tunteistaan ja voivat tietoisesti pyrkiä hillitsemään näitä tunteitaan suojellakseen lapsiaan. Näistä hyvistä tarkoituksista huolimatta vanhemmat saattavat omaksua vieraannuttavia toimintatapoja. Usein tiedostamaton ja ei-tar­koituksellinen vieraannuttava käytös johtaa miedompiin lapsen ja etävanhemman välisiin vie­raannuttamisen muotoihin. Joka tapauksessa on tärkeätä havaita vieraannuttamisen konkreetti­set merkit.



Oikeusistuinten ei tulisi sallia vieraannuttavaa käytöstä siitä yksinkertaisesta syystä, että vieraannuttamisen pyrkimys on kielletty. Vieraannuttamisen kieltäminen ja väitteet aktiivisesta suhteen tukemisesta voivat vaikuttaa hyvin vakuuttavilta ja harhauttaa asiamiehet ja puheen­johtajat näkemästä vieraannuttamisen todellisuutta.







V VIERAANNUTTAVAN KÄYTTÄYTYMISEN HAVAITSEMINEN



A. Jatkumo: ‘Tyypillisen’ ja ‘vieraannuttavan’ erottaminen



Kaikki avioeron partit käyvät läpi suuren määrän intensiivisiä tunteita, raivoa, pettymystä, loukkaantumista ja pelkoa. ‘Sopuisissa’ eroissa partit tietoisesti tukahduttavat omat tunteensa ja omaksuvat sellaisia käyttäytymismuotoja, jotka eivät tulehduta suhteita. He työskentelevät rakentaakseen keskinäiset ja perhesuhteensa uudelleen mahdollistaakseen lapsilleen mahdolli­simman normaalit suhteet vanhempiinsa.



Vihamielisessä erossakaan ei ole välttämättä kyse vieraannuttamisesta. Kun päätellään onko tällöin kyse vieraannuttamisesta ei tule arvioida vihan tai menetyksen määrää, vaan sitä halu­aako vanhempi ottaa lapset mukaan prosessiin. Vieraannuttamisesta on kyse, jos vanhempi käyttää lasta omien emotionaalisten tarpeidensa vuoksi välineenä ilmaisemaan ja toteuttamaan omia intensiivisiä emootioitaan, tai pelinappulana rangaistakseen toista osapuolta.



Vieraannuttaminen ilmenee pitkänä jatkumona ja pohjautuu vieraannuttavan vanhemman sisäiseen ahdistukseen, lapsen avuttomuuteen ja etävanhemman reaktioihin, samoin kuin koko ulkoisen systeemin reaktioihin, perheen, asianajajien, sosiaali- ja terveydenhuollon ja oikeus­järjestelmän. Viha voi olla lähtöisin lapsista, jotka kokevat merkittävää stressiä siirtyessään vanhemmalta toisen luo (lievä PAS). Seuraavassa vaiheessa lasten on pidettävä yllä kahta erillistä maailmaa ja identiteettiä ollessaan eri vanhempiensa kanssa (vakavahko PAS). Ääri­päässä ovat lapset, jotka kieltäytyvät kaikesta kontaktista etävanhemman kanssa ja joille vihaa­misesta on tullut pakkomielle (erittäin vakava PAS).







B. Lievä PAS



On vaikeaa havaita lievää vieraannuttamista. Tällainen käyttäytyminen on usein hienova­raista ja vieraannuttava vanhempi kieltää sekä motiivit että toiminnan. Vanhempi antaa asian­ajalleen ja oikeudelle rehellisiä lausuntoja, joista tulevat esiin lapsen tarpeet toiseen vanhem­paan ja toisen vanhemman tasavertainen rooli lasten elämässä ja kehityksessä. Tavallisesti laajemmassa sosiaalisessa ja perhesysteemissä on vain vähän polarisoitumista mukaan lukien asianajajat ja laajempi perhejärjestelmä.







Tällä tasolla, näennäisestä vilpittömyydestä huolimatta vanhemman käsityksissä toisesta vanhemmasta tulee esiin kompromissi, joka indikoi käyttäytymistä. Hän ei ole tietoinen usko­muksista ja tunteista, jotka johtavat ei-tarkoitukselliseen vieraannuttavaan käyttäytymiseen, tai niistä vaikutuksista, joita tällaiset puheet ja käyttäytyminen aiheuttavat lapsille.



Koska tällaiset lausumat eivät osoita tuomioistuimelle tai asianajajalle, että kyseessä on vieraannuttamisprosessi, on tärkeää tarkkailla taustalla olevia viestejä, jotka kohdistuvat suo­raan lapseen. Lapsen kanssa kommunikointi on avain vieraannuttavan käyttäytymisen havait­semiseen. Lieväasteiseen vieraannuttamiseen kuuluu esimerkiksi seuraava:



Vain vähän huomiota lapsen tapaamisiin tai kontaktiin suhteessa etävanhempaan: ‘On hyvä jos tapaat äitiäsi, sinä saat valita, minä en pakota sinua’. Ei tapaamisten tukemista tai huolta niiden poisjäännistä. Ei kiinnostusta lapsen positiivisista kokemuksista tapaamisen aikana tai huolehtimista tapaamisten välillä olevasta kommunikaatiosta. Ei huolta siitä ahdistuksesta, jota lapsi saattaa kokea, jos tapaaminen tai puhelinkeskustelu ei toteudu. Kyvyttömyys sietää toisen vanhemman läsnäoloa sellaisissakaan tilanteissa, jotka ovat lapselle tärkeitä ‘En lähde yhteen­kään futismatsiin, jos äitisi on siellä’. Vaikka suhde on tärkeä lapselle vanhempi on valmis ottamaan vastaan työn kaukana toisesta vanhemmasta.



Tällä vieraannuttamisen tasolla tulee mitä todennäköisemmin vaikeuksia lasten siirtyessä vanhemmalta toiselle, tai kun toinen vanhempi avioituu uudelleen tai saa uuden lapsen. Vaikka tieto toisen vanhemman välttämättömyydestä on olemassa, sen ylittävät sisäiset ja vuorovaiku­tukselliset ongelmat.







C. Vaikeahko PAS



Vieraannuttava vanhempi on jossain määrin tietoinen emotionaalisista motiiveistaan, me­nettämisen pelosta ja vihasta, ja hänellä on jonkinlainen ymmärrys etävanhemman merkityk­sestä. Joskus vieraannuttava vanhempi ymmärtää tärkeyden teoreettisella tasolla, mutta uskoo, että tässä tapauksessa toinen vanhempi ei luonteensa ja heikkouksiensa vuoksi ole lapselle tärkeä. Hänen lausumansa ja käyttäytymisensä on hienovaraista, mutta lapselle vahingollista. Tapaamisiin kohdistuva epämieltymys tulee esiin: ‘Voit käydä isäsi luona, mutta tiedät mitä minä siitä ajattelen’, ‘Miten voit mennä isäsi luo kun tiedät ... että olen ollut sairaana ja tä­tisikin on täällä!’, ‘Isäsi tapaamiset ovat todella sinun asiasi’.



Kieltäytyminen kuulemasta mitään - etenkään hyvää - toisesta vanhemmasta: ‘Se on ihan sinun ja isäsi välinen asia’, ‘En halua kuulla siitä ...’. Mielihyvä kielteisistä uutisista, kieltäy­tyminen puhumasta toiselle vanhemmalle. Kun etävanhempi soittaa annetaan luuri lapselle todeten inhon sävyssä: ‘Se on se’, puhelun katkaisu tai luurin antaminen hiljaisuuden vallites­sa.



Kieltäytyminen minkäänlaisesta fyysisestä läheisyydestä; etävanhempi ei saa noutojen tai palauttamisten yhteydessä nousta autosta, tulla sisään taloon, tai edes jalkakäytävälle. Kielteis­ten kommenttien viljely, johon sisältyy niiden kieltäminen: ‘On asioita, joita voisin kertoa sinulle isästäsi, mutta en sellainen ihminen, joka kertoisi’, ‘Isäsi on alkoholisti, oih, minun ei olisi pitänyt sanoa tätä!’. Hienostuneet syytökset: ‘Isäsi ei juurikaan ollut paikalla kun olit pieni’, ‘Isäsi hylkäsi minut’.



Etävanhempaa koskevien muistojen tuhoaminen. Tällä tasolla vieraannuttaminen toistuu jatkuvasti lapsen siirtymisten yhteydessä, mutta sitä ilmenee muulloinkin. Vaikeahkossa vie­raannuttamisessa kaikki kolme lukkiutuneen eroprosessin elementtiä ovat läsnä. Vieraannutta­valla vanhemmalla on sisäinen konflikti ja hän toimii puolisoonsa nähden siten, että saa aikaan konfliktin. Ulkopuoliset, kuten terapeutti, asianajaja ja tuomioistuin ilmentävät ainakin jonkin asteista kahtiajakoa.







D. Ilmeinen PAS



Tällä vieraannuttamisen tasolla vieraannuttamisen motiivit ja intensiivinen viha ovat kou­riintuntuvia. Vieraannuttava vanhempi toimii pakkomielteen vallassa ja näkee etävanhemman myrkyllisenä itselleen, lapselle ja jopa koko maailmalle. Avioliiton ajoilta ei ole muita kuin pahoja muistoja. Etävanhempi ei koskaan ollut hyvä kumppani tai vanhempi, eikä ole merkit­sevä nytkään. Tällainen vanhempi ei piittaa logiikasta tai todellisuudesta.







Monet tällä tasolla olevat vieraannuttajat uskovat, että etävanhemman läsnäolo on vaaraksi ja vahingoksi lapselle. He esittävät tämän uskomuksensa konkreettisena tietona siitä, että jos lapsi tapaa etävanhempaansa se aiheuttaa hänelle vahinkoa. Etävanhempaa koskevat lausunnot ovat vääriä ja harhaisia: ‘Äitisi ei maksa elatusmaksujaan’ (vaikka maksuista on tositteet), ‘Isäsi ei rakasta meitä (tai sinua) (vaikka tästä ei ole mitään näyttöä), ‘Äitisi juo liikaa’, ‘käyt­tää huumeita’, ‘tupakoi liikaa’, jne. (vaikka näistä ei ole mitään näyttöä), ‘Isäsi hankki kau­pungin ilkeimmän lakimiehen’.



Lapsi nähdään etävanhemman toiminnan uhrina: ‘Äitisi hylkäsi meidät’, ‘Isäsi ei rakasta meitä (sinua) enää’. Etävanhemman kattava kritisointi: ‘Äitisi on huumeriippuvainen /alkoho­listi /väkivaltainen ...’, ‘Mikähän isääsi vaivaa, hän ei koskaan / hän aina ...’, ‘Äitisi vaaran­taa terveytesi’, ‘Isäsi ei pidä riittävästi huolta / ei ruoki sinua / vie sinua lääkäriin / ymmärrä sinua’. Lapselta vaaditaan salaisuuksien pitämistä etävanhemman suhteen: ‘Älä kerro äidillesi missä olemme olleet / ketä meillä on käynyt / mihin olemme menossa jne’. Uhkaus rakkauden menettämisestä: ‘En rakasta sinua jos ...’, ‘Minä olen ainoa, joka todella rakastaa sinua’. Äärimmäinen epähienotunteisuus etävanhempaa kohtaan.



Vieraannuttamisen tällä tasolla motiivit ovat tietoisia ja sisäinen, vuorovaikutuksellinen ja ulkoinen systeemi ovat täysin mukana tukemassa vieraannuttamisprosessia. Nämä ja alempana kuvatut erittäin vakavat tapaukset ovat niitä, jotka tunkeutuvat asiamiehenkin yksityiselämään ja saattavat johtaa emotionaaliseen yli-osallistumiseen.







E. Erittäin vakava PAS



Erittäin vakavalla asteella vieraannuttajan ei enää tarvitse olla aktiivinen. Motivaatiotasolla vieraannuttava vanhempi ei enää anna etävanhemmalle mitään arvoa, viha ja halveksinta ovat kaiken kattavia. Vieraannuttaja tekee mitä tahansa pitääkseen lapsen erillään etävanhemmasta.



Tällä tasolla lapsi on sekoittunut vieraannuttajaan ja imee itseensä vanhemman päätökset, tunteet ja vihan sekä verbalisoi ne ominaan. Lapsikin uskoo, että etävanhempi on roisto ja alinta kastia, ja näkee sekä vanhemman että koko perhehistorian kielteisenä. Lapsi on kyvytön sekä muistamaan että ilmaisemaan mitään positiivisia tunteita etävanhemmastaan.







VI INTERVENTIOT VIERAANNUTTAMISSYSTEEMIIN



1. Ehkäisy



A. Opetus



Avioero merkitsee liki kaikille sen läpi käyville intensiivistä muutosta rooleissa, elämänti­lanteessa ja elämäntyylissä. Eron osapuolet tarvitsevat sekä opetusta, tukea että informaatiota voidakseen vähentää eron lapsille aiheuttamia vahinkoja. Joissakin maissa tuomioistuin ja hallinnollinen järjestelmä edellytetään kaikilta erovanhemmilta osallistumista opinto-ohjel­maan, jossa opetetaan ymmärtämään eroprosessia heidän ja heidän lastensa kannalta, sekä miten välttämätöntä on että lapsilla on molemmat vanhemmat (6). Erovanhemmat oppivat eron tyypilliset vaiheet sekä lapsen kehityksen ja sen miten he voivat ehkäistä eron vaikutuksia lapsiinsa.



Nämä ohjelmat on kehitetty ehkäisemään niitä ongelmia, joita tavallisesti ilmenee, kun vanhemmat eivät ymmärrä niitä psykologisia ja emotionaalisia seuraamuksia, joita vanhempi­en erolla on kaikille osapuolille (7). Jotkut osavaltiot edellyttävät pakollista sovittelua ennen oikeudenkäyntiä, jotta oikeuskäsittely voitaisiin välttää. Sovittelijat ovat sitä mieltä, että sovit­telu on toimivampi ratkaisu kuin tuomioistuinkäsittely, jos tavoitteena on estää oikeuskäsitte­lyjen uusiminen (8). Uskomme että opetusohjelmat voisivat merkittävästi ehkäistä ja korjata vieraannuttamisen vaikutuksia riippuen siitä, mille tasolle vieraannuttaminen on kehittynyt.







B. Oikeusavustajat







Oikeusavustajat ja terapeutit ovat etulinjan ammattilaisia liki kaikissa huoltajuuskiistoissa. Heidän tulisi opettaa vanhemmille, että eroon sisältyy vihaa, raivoa, ahdistusta lojaliteettion­gelmia, ja että lapset ja vanhemmat, jotka pyrkivät manipuloimaan toisiaan joutuvat kriisiin. Asiak­kaita tulee auttaa näkemään, että nämä ovat normaaleja ilmiöitä ja opettaa keinoja, joilla he voivat kontrolloida ja ehkäistä niitä. Mahdollisuudet ryhtyä intensiiviseen sotaan, oikeutuk­sen ja rangaistuksen perusteella täytyy käydä läpi. Vanhemmille tulee opettaa mahdollisuudet ‘sivistyneeseen avioeroon’ ja seuraamukset, joita lapsille koituu sodasta ja siitä jos he eivät tapaa molempia vanhempiaan.



Oikeusavustajan tehtävä on avustaa asiakastaan. Hyvä edustaminen tarkoittaa sitä, että perhesysteemi on arvioitu selkeästi asiakkaan kannalta, ja asiaa ajetaan aktiivisesti. Me kuiten­kin uskomme, että aktiivisuuteen kuuluu nähdä pitkällä tähtäimellä asiakkaan intressit, kun hänen on rakennettava uusi perhesysteemi. Mikä oikeusprosessin lopputulos sitten onkin, asia­kas on edelleen ja lopun elämänsä osa perhesysteemiä ja hänellä on kontakti ja suhteet kaik­kiin muihin perhesysteemin osapuoliin. Kauan sen jälkeen kun asiamiehet ovat poistuneet kuvasta, asiakas joutuu elämään niiden seuraamusten kanssa, jotka oikeudenkäyntiasetelma ja annetut lausumat saivat aikaan. Asiakas voi myöhemmin joutua katumaan ääririitaisen eron aikaista kuohuntaansa ja sen aiheuttamia korjaamattomia vaurioita.



Oikeusavustajan tehtävä on auttaa asiakasta läpi sen hetkisen tuskan ja raivon, ja auttaa asiakasta näkemään perhesuhteet pitkällä tähtäimellä. Raivo, viha, pelko ja jopa kammottavat mielikuvat voivat olla avuksi, jos niitä ei pureta käyttäytymiseksi. Oikeusavustajan tulee auttaa asiakasta näkemään perhesuhteiden sisältämät sekä lyhyen että pitkän tähtäimen intressit, eikä sekaantua roolissaan lainopillisena neuvonantajana, vaan antaa viisaita neuvoja asiakkaan auttamiseksi.



Oikeusavustajien tulee myös ymmärtää lukkiutunutta erotilannetta ja sitä, miten tärkeää roolia he siinä edustavat. Toisen osapuolen ryvettäminen, ehdotukset kontaktin katkaisemises­ta, kaikkien väliaikaisten sopimusten kielto tai lapsen väliaikainen erottaminen, voivat johtaa todelliseen konfliktiin. Innokas asianajo on huono syy sille, että todellisuudessa tuhoaa asiak­kaan pitkän aikavälin perhesuhteet.



Vieraannuttamistapauksista vaikeimpia ovat ne, joissa oikeusavustajaa pyydetään edusta­maan vanhempaa, joka haluaa vieraannuttaa toisen vanhemman omasta ja lastensa elämästä. Avustajan roolissa asiamiehen on annetta asiakkaan määritellä edustamisen päämäärä ja edesautet­tava sitä aktiivisesti (9). Asiamies ei kuitenkaan saa toimia tai puolustaa sopimatto­mia menettelyjä (10). Mielestämme lasta vahingoittavat toimet kuuluvat tämän kiellon piiriin (11).



Jos vieraannuttaminen on meneillään ja lähtökohtaisesti hyväksytään kaikki vastapuolta ryvettävät tiedot, sekä asiamies että asiakas kohtaavat ikäviä seuraamuksia, koska asiakkaan näkemykset ovat emotionaalisesti värittyneitä. On välttämätöntä, että asiamies selvittää asiak­kaansa motivaation ja hänen käsitystensä paikkansapitävyyden ennen kuin oikeuskäsittely alkaa. Tarkka ja perusteellinen selvitys avioliiton hyvistä ajoista ja vastapuolen hyvistä van­hemmuuden taidoista antaa oikeusavustajalle paljon informaatiota molemmista parteista, ja sen miten tasapainottaa sitä näkemystä, jota asiakas edustaa.



Käsityksemme on, että missään olosuhteissa asiamiehen ei tule neuvoa asiakastaan hankki­maan lapselta tietoa vastapuolesta. Myöskään asiamiehen ei pitäisi haastatella lasta, vaikka häntä ei edustaisikaan kukaan (12). Sen että vanhempi haluaa sotkea lapsen oikeusprosessiin, pitäisi olla hälytysmerkki siitä, että vanhempi käyttää lasta edistämään omaa agendaansa, vaik­ka lapsi olisikin tähän suostuvainen.



On kuitenkin ehdottoman välttämätöntä havaita, että käsittelemme tässä tapauksia, joissa vieraannuttamista tapahtuu, ei siis ole kyse tapauksista, joissa lasta on pahoinpidelty fyysisesti tai seksuaalisesti. Jos pahoinpitelyä rehellisesti epäillään, sekä puolison että lapsen turvallisuus on etusijalla ja asian täysi selvittäminen asiantuntijan avulla on välttämätöntä.







C. Tuomioistuimet



On tärkeää, että tuomioistuimet tukevat tervettä perhesysteemiä eivätkä ylireagoi eron jäl­keen aikanaan haihtuviin tunneilmaisuihin. Samalla tuomioistuimen tulisi havaita vieraannut­tamisen siemenet ja saada tietoa perheen rakenteesta, jotta selviäisi perheen mahdollinen ris­kialttius: Käyttävätkö aikuiset lapsia tai manipuloivatko he heitä omien emootioittensa vuoksi? Ovatko lapset altistettuina vieraannuttamiselle?







Kaikki lapset voivat joutua taistelun keskelle, mutta yleisesti ottaen kaikkein haavoittuvim­mat lapset ovat kaikkein riippuvaisimpia, pelokkaita ja passiivisia. Nämä lapset voivat kokea syyllisyyttä vanhempiensa erosta, identifioitua tai asettua pelastamaan vieraannuttavaa van­hempaa ja kokea rakkauden saamisen ehdollistettuna. Mitä avuttomampia lapset ovat sitä hel­pommin he heijastavat vanhempansa tunteita. Lapsilla on ylipäättään vähäinen mahdollisuus nähdä omaa tilannettaan.



Seikat, joilla voidaan tunnistaa perheet, jotka epätodennäköisesti lähtevät vieraannuttamaan lapsia ovat: runsaat ja positiiviset kontaktit molempien vanhempien ja lasten välillä, sisarus­parvet, jossa kaikilla on hyvät suhteet molempiin vanhempiin, lasten hyvät suhteet molempien vanhempien sukulaisiin ja ystäviin, vapaa kommunikointi, jossa lapset kuulevat molempien vanhempien hyvistä ominaisuuksista, vanhempien emootioissa toista vanhempaa kohtaan ei ilmene puolustautumishalua tai toisen jatkuvaa kritisointia, molemmat vanhemmat kykenevät kommunikoimaan aikatauluista ja vanhemman tehtävistä ja molemmilla on kyky sopeutua aikatauluihin ja toisen päätöksiin.



Monissa riitaisissa perheissä nähdään se odotus, että oikeus päättää huoltajuudesta ja tapaa­misista, mutta lisäksi sen tulisi päättää siitä, mikä on oikein tai väärin, hyvää ja huonoa van­hemmuutta. Oikeus nähdään paikkana, jossa hakija todetaan sopivaksi ja vastapuoli epäsopi­vaksi. Tuomioistuin voi helpottaa tätä näkemystä tekemällä selväksi päätöksen juridiset ja käytännölliset perusteet. Hyvä päätös on neutraali suhteessa sellaisiin henkilökohtaisiin ja moraalisiin seikkoihin, joista ei ole haittaa lapselle. Sellainen ihmismyönteinen tapa kom­munikoida tältä julkiselta foorumilta, joka ei lisää vihan tunteita, menetyksiä, häpeää tai nöy­ryytystä, voi olla erittäin tervehdyttävää.







(Artikkelissa on tämän jälkeen yksityiskohtaiset ohjeet siitä, millaisia oikeuden määräyksiä mm. terapiasta tulisi antaa ja miten terapeuttien ja perheen tilanteen arvioijien tulisi työsken­nellä yhteistyössä oikeuslaitoksen kanssa eri asteisissa vieraannuttamistilanteissa. Vanhemmal­le voidaan esimerkiksi antaa kielto olla soittamatta lapselle kun hän on etävanhemman luona Ohjeet ovat sinänsä kiinnostavia esim. verkostotyötä tekeville terapeuteille tai tilanteeseen, jossa on useampi sovittelija, mutta ne ovat vieraita suomalaiselle oikeusjärjestelmälle. Meillä kannattaisi toki huomattavasti useammin käyttää HTL:n mahdollisuutta antaa oikeuden yksi­löityjä määräyksiä huoltajien vastuista ja velvollisuuksista, sekä määrätä riitatilanteissa lapsel­le välittömästi edunvalvoja holhouslain perusteella. Suom. huom.)







VII KÄYTETYT ASEET



Aseina vieraannuttava vanhempi saattaa käyttää etävanhempaan kohdistuneita perättömiä väittämiä siitä, että hän vaarantaa lapsensa hyvinvoinnin. Tavallisimpia ovat väitteet perhevä­kivallasta, lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, lapsen pahoinpitelystä tai henkisestä väkival­lasta, psyykkisestä sairaudesta, alkoholismista, huumeiden käytöstä, homoseksuaalisuudesta, paikkakunnalta muuttamisesta, tai lapsenryöstöstä.



Vaikka tällainen syytös esitetään vaikeassa huoltokiistassa se tulee ottaa vakavasti ja tutkia perusteellisesti totuuden selvittämiseksi. Kaikki syytteet etävanhemman lapsen turvallisuutta vaarantavasta käyttäytymisestä ovat lapsen turvallisuuden kannalta vakavia. Kukaan osallisista ei halua vaarantaa lapsen turvallisuutta, koska syytökset saattavat olla totta.



Syytökset siirtävät tutkinnan koskemaan etävanhempaa. Monet syytöksistä koskevat sellais­ta yksityisyyden piiriin kuuluvaa käyttäytymistä, jota on vaikea todistaa todeksi tai vääräksi. Suuri osa perheväkivallasta ei tule ilmi, mutta syytöksen siitä, sekä perheväkivallan uhka tulee ottaa vakavasti. (viittaus asetukseen)



Oikeusavustajat ovat omien eettisten sääntöjensä perusteella velvoitettuja olemaan harhaut­tamatta tuomioistuinta (24), ja olemaan antamatta sellaisia neuvoja, joilla voitaisiin saada hyötyä vetoamalla asian kiireellisyyteen. Näin vaikka asiamies ei itse olisikaan esittämässä asiaa oikeudelle (25).



Lapsen pahoinpitelysyytökset (fyysinen tai seksuaalinen) voivat olla peräisin vahingoitta­mishalusta ja ovat voimakkaita aseita, koska syytökset nostavat vahvoja tunteita. Syytökset kuitenkin voivat pitää paikkansa. Kaikissa tapauksissa, mutta etenkin huoltajuuskiistassa syy­tökset pitäisi tutkia välittömästi ja sellaisen ammattilaisen, joka hallitsee seksuaalisen ja fyysi­sen pahoinpitelyn tutkinnan, perhesysteemin sekä avioeroon ja huoltajuusprosessiin liittyvät seikat ja oikeudenkäytön. (viittaus asetukseen)







Jos ei ole selvää, että kyseessä on fyysinen tai seksuaalinen pahoinpitely, syytökset voivat olla peräisin avioeroon liittyvästä tunnekuohusta, hyväksikäytön pelosta tai tilanteen väärintul­kinnasta. Vaikka tilanne on kuinka epäselvä, tulee oikeuden edetä laillisen prosessin mukaises­ti, muutoin prosessi halvaantuu vieraannuttavan vanhemman hyväksi. Jos syytöksiä ei osoiteta perättömiksi lapselle todennäköisesti aiheutetaan vahinkoa ja syytettyä pidetään helposti syyl­lisenä, kunnes hänet on todettu syyttömäksi, jolla seikalla on vaikutusta lapsen ja vanhemman tapaamisiin (26). Syytökset alkoholismista, psyykkisestä sairaudesta tai homoseksuaalisuudes­ta vaativat etävanhemmalta sen osoittamista, että hän soveltuu vanhemmaksi, ja niiden toden­mukaisuus tulee tutkia riittävän vanhemmuuden selvittämiseksi. Oikeuden tulee välittömästi selvittää syytöksen motiivi. Jos se on etävanhemman eristäminen lapsesta, se on hälytysmerkki siitä, että vieraannuttava vanhempi on valmis mihin tahansa saadakseen lapseensa etulyön­tiaseman.



Riippumatta siitä missä oikeuskäsittelyn vaiheessa asetta aletaan käyttää, syytöksen esittä­misen tulee johtaa siihen, että ammattilainen arvioi koko perhesysteemin. Syytöksen esittämi­nen indikoi sitä, että vieraannuttava vanhempi toimii rajattomasti ja että opetusohjelma, tiedon antaminen ja käyttäytymisen ohjaus eivät tule toimimaan. Oikeuden on huoltajuudesta määrä­tessään valvottava lasten pitkän tähtäimen etua, sillä vieraannuttaminen hyvinkin lisääntyy ajan kuluessa. Aseiden käyttöönoton tulisi aktivoida oikeus määräämään molempien vanhem­pien vanhemmuuden arvioinnin. Asiantuntijan on tutkittava koko systeemi, selvitettävä syy­tösten todenperäisyys ja motiivit, arvioitava lapsen turvallisuus ja hyvinvointi ja annettava suositukset lapsen asumisesta ja tapaamisoikeuksista.







JOHTOPÄÄTÖKSET



Oikeuden, asiamiesten ja sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön yhteistyö on kriittinen seikka vieraannuttamistapauksissa. Oikeuden puheenjohtajalla on valta, mutta hän ei ole välit­tömästi käytettävissä. Oikeusavustajat ovat kyllä käytettävissä ja he voivat käynnistää oikeus­prosessin, mutta heillä ei välttämättä ole riittävää tilanteen tuntemusta. Oikeusavustajat joutu­vat helposti osallisiksi eroprosessin lukkiutumiseen ja pahentavat jo tulehtunutta tilannetta. Sosiaali- ja terveydenhuollolla tulisi olla riittävä tilanteen ymmärrys ja he ovat käytettävissä, mutta heillä ei ole tuomiovaltaa tai suoraa tietä oikeusprosessiin. Yhteistyö on välttämätöntä.



Oikeusavustajan tulee auttaa asiakkaitaan ymmärtämään lapsen etu pitkällä tähtäimellä, sekä ne emotionaaliset tekijät, jotka ovat huoltoriidan takana. Heidän täytyy pysyä tietoisina siitä, että he saattavat olla kaikkein täysijärkisin ja objektiivisin taho, jota vanhemmat kuunte­levat erotilanteessa. He voivat osoittaa yhteishuoltajuuden pitkän tähtäimen hyödyt ja sen miten päästä pois taistelukentältä. Oikeusavustajan tulee käsitellä varoen asiakasta joka näkee puolisonsa tyystin pahana, ja välttää se ettei lähde tässä asiakkaansa mukaan eskaloimaan näitä uskomuksia. Jos on tarpeen ja soveliasta oikeusavustajan tulisi ohjata asiakas sellaisen sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntijan luo, joka on harjaantunut perhesysteemien käsittelyyn. Oi­keusavustajan tulisi havaita, jos hän on tullut osalliseksi polarisoituneeseen vieraannuttamisrii­taan, sekä etsiä itselleen konsultaatiota, ettei eskaloisi lisää jo tulehtunutta tilannetta.



Tuomioistuinten täytyy ehdottomasti toimia vaikeissa huoltokiistoissa ja vieraannuttamisti­lanteissa. Määräysten tulee olla käytännöllisiä ja perusteet tulee esittää siten, ettei toinen osa­puoli tunne saaneensa moraalista voittoa ja toinen koe häpeää ja tappiota. Tuomioistuinten tulee käyttää ymmärrystään ja valtaansa perhesysteemin ymmärtämiseen, tunnistaa vaikeat vieraannuttamistapaukset ja tehdä asiamukaisia aikataulutettuja, yksityiskohtaisia ratkaisuja. Vieraannuttamisen varhainen havaitseminen ja lapsille ja perheelle aiheutuvien vahinkojen ehkäisy voi hyvinkin olla mahdollista. Missä tahansa jatkumon vahingoittavassa vaiheessa on tärkeää estää lisävahinkojen syntyminen.