Lue keskustelun säännöt.
Purkautumista ennen kuin kiehuu yli
12.03.2010 |
Ihan ensiksi, kommentoinnin voi jättää väliin jos aikoo ilkeillä, tää on mun oman pahan mielen purkamista ja toivon että edes vähän helpottaa kun kirjoittaa sitä ulos. Ja en varmastikaan ole ainoa jolla tällaisia tuntemuksia on.
Mulla on ihana pieni lapsi ja toinen pian syntyy, mutta varsinkaan tänään en koe että oisin kumpaakaan ihan oikeasti ansainnut. Isommalle olen tiuskinut koko aamun kun on vain kitissyt kaikesta ja mikään ei kelpaa. Nyt toivon ettei mun tarvitsisi häntä nähdä koko loppupäivänä (kamala ajatus) ollenkaan. Osan tästä ainakin voi pistää ihan hormonien piikkiin ja loppuraskauden väsymykseen, mutta kyllä siitä vaan niin kurja olo tulee itselle ja ihan varmasti lapsellekin. Onneksi nukkuu vielä päiväunia, niin saan hetken koota itseäni. Päikkärit taitaa omalta kohdalta jäädä väliin, sen verran kiukuttaa ja harmittaa ettei uni tule.
6 tuntia mennyt, 5 tuntia jäljellä ennen kuin mies tulee kotiin. Paremmalla puolella sentään päivä. Takana sairastamista, joten ketään ei olla voitu edes nähdä pitkään aikaan.
Kommentit (10)
kyllä helppojenkin lasten kanssa joskus väsyy, mutta sitä varten ainakin meillä on mummulat, sinne muutamaksi tunniksi ja ite vaikka miehen kanssa syömään, taas jaksaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
koita jaksaa...kuulostaa niin tutulle. meillä ei mummolat vaihtoehtoina eikä olla vielä keksitty muutakaan lapsenhoitokeinoa. hammasta purren - onneksi mies auttaa kun tulee kotiin ja pääsee hetkeksi hengähtämään. kumpikin vuorollaan lenkille, niin se auttaa jaksamaan.
On tosi uuvuttavaa olla jatkuvasti pitkää päivää yksin kotona pienen lapsen kanssa, eikä sinulla kyllä yhtään helpota kun toinen syntyy. Mikäli vain varaa, hommaa lastenhoitajaa usein, ota omaa aikaa kun mies kotona, käy jossain jne. Mä mökkeydyin ihan täysin perhekerhoja tms lukuunottamatta, ja uuvuin kotonaoloon ja kotiäitiyteen liikaa. Aiheutti tosi suuria ongemia avioliittoonkin.
Pidä huoli omasta jaksamisesta!! Hanki lastenhoitoapua, sovi menoja kavereiden kanssa ilman lapsia jne. JA tietty sekin jouduttaa yksinäisten päivien kulumista, kun on tekemistä --> äiti-&lapsikavereita. Ei ole niin poikki illalla, kun on päivän aikana ollut sosiaalisia kontakteja muihin aikuisiin ihmisiin.
Välillä tulee tiuskittua lapselle, huudettuakin. Siitä pitää tuntea huonoa omaatuntoa, koska eihän sellainen käytös ketään kohtaan ole oikein, ei myöskään omaa lasta kohtaan. Jos pystyt, pyydä anteeksi. Yritä muistaa ja sisäistää, ettei sun uupuminen ja väsymys ole lapsen vika. Keksi lapselle jotain kivaa, uutta, rakentavaa tekemistä. Jos varaa, osta värityskirjoja, pieniä uusia leluja, keksi puistoreissuja, tekemistä ym, jotta lapsi saa purkaa energiaansa, muuten menee riehumiseen ja kiukutteluun!!!! Meillä esim. ostetaan usein uusia leluja, kierrätetään sitten serkussarjan kesken leluja, pelejä ja kirjoja. Kirjastot on ihania, sieltä saa myös dvd-levyjä. Lapset tarvii tekemistä, muuten ne alkaa riehua pitkästymistään ja alkavat kiukutella.
Kotiäidin rooli on raskas!!
Sama homma, mies on onneksi lapsen kanssa illat ja viikonloppusin myös hoitaa jos haluan jonnekin mennä irtautumaan kotona olosta hetkeksi. Lastenhoitajaa ollaan palkattu kans välillä sen verran kuin on varaa maksaa. Mummothan hoitaisi mielellään, mutta asuvat tosi kaukana.
Ap
..ei puhu ja tietty kommunikoi niillä taidoilla mitä hänellä on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis mulle tuli oikeen hyvä mieli ku luin kirjotuksesi, ap! 2 viikkoa itellä laskettuun aikaan ja esikoinen (parin viikon päästä 2v) kiukuttelee ja itellä hermot niin kireällä. Oon puhunu rumia ja kiukutellu itekki niinku pikkukakara. Ja tuntuu ihan samalta että en ees ansaitsisi mitenkään näitä lapsia ku olen niin raivohullu. Ainkakin taas tänään.
Mua on alkanu pelottaan jo että mitä jos tää ei johdukaan tästä loppuraskaudesta ja olenkin aina tämmönen. Mutta onneksi välillä on helpompia ja parempia päiviä niin sitten muistaa että ehkä mä edes joskus osaan olla ihan ok äiti.
En muista että ekasta raskaudesta ois lopussa ollu mitään tämmöstä hermoilua ja raivoamista, mutta eipä sillon ollut ketään huollettavaakaan. Sai vain olla. Joka päivä yritän itteä muistuttaa että se on uhmaikä jne. Siis tuolla pojalla, ei itellä :) Mutta kun sais vain näät hermot pidettyä kasassa tän loppuajan.
Voi että mä odotan että tää vauva syntyy niin sitten on oikeasti tekemistä ja huolta. Eikä ole aikaa ajatella liikaa jne.
Itsellä vuosi sitten ihan sama tilanne. Voimahalit ja jaksamisia :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä oli aikanaan sama tilanne. Muistan tosi hyvin tuon tunteen! Ja meilläkään ei ollut apua saatavilla mistään, mummolat yli 300km päässä...
Mutta näin jälkiviisaana annan vaan sellaisen neuvon, että kun pienempi syntyy, niin älä erehdy pitämään isompaa silti isona! Muista, että isompikin on vielä pieni ja ansaitsee tulla kohdelluksi pienenä! Se on ainoa asia, joka on jäänyt todella kalvamaan, että kohtelin isompaa, kuin hän olisi ollut todellakin iso, vaikka ikää oli alle 3-vuotta...
Tsemppiä ap, muutaman vuoden päästä tämänhetkiset tunteet on vain hailakka muisto! :)
että jaksan nauttia lasten vauva- ja taaperoajasta kuitenkin, vaikka välillä ihan muualla haluais ollakin. Kyllähän noista sitten on toisilleen seuraa kun kasvavat. Meillä onneksi isompikin on sen verran pieni, että ei sitä kovin helpolla pidä liian isona..vain 1v2kk ikäero tulee.
Ihana lukea muidenkin muistelua ja tuntemuksia. :)
t.Ap
Tossa vaiheessa raskautta itte ainakin olin ihan naatti ja tottahan se on et hormonit hyrrää ku mitkäki. Koita vaan nyt mennä nukkumaan niin saat ittekin edes hetken levättyä.