mä en taida enää rakastaa mun miestä :(

Ihan perustyylillä suomalaisen naisen malliin mennään. Seuraavaksi sitten ero ja huoltajuusriita.

että olin kauan tuntenut vastenmielisyyttä miestä kohtaan.ei kiinnostanu seksi eikä läheisyys sen kans.olin aina niin pahalla päällä ja huusin kun leijona kotona.mikään ei kiinostanut.

meilä oli yksi lapsi.

hain sit kämpän itelleni vähän niinku salaa,ja muutin pois.huh,mikä taakka lysähti harteilta pois.

poika jäi aluksi isällensä,mut sit on meillä vuoroviikoin kummallakin.

tästä aikaa 3vuotta.

mutta ex mieheni kanssa olemme erittäin hyveissä väleissä kuitenkin.

ei aina tartte käydä huoltajuuskiistoja läpi.

sosiaalissa sovimme vuorot miten poika meilä on.

enkä tosiaan ole mikään riidanhaluinen, vaan liiankin kiltti. eikä tossa miehessä mitään vikaa ole, mä vaan olen alkanut tuntea inhon tunteita tuota miestä kohtaan. ap

että meki olimme 10v yhessä mieheni kanssa.

Ryhdy aikuiseksi, ja ala tehdä töitä sen suhteen eteen.

Me kans oltu porukassa yli 10 vuotta ja lapsia on kaksi. Tuntuu että olen jotenkin jumissa näissä ajatuksissa ja aika yksinäinen myös. En kuitenkaan aio heti erota vaan katson vielä josko löytäisin uudenlaista iloa elämään. Tai toivon että kesän myötä elämäkin piristyisi.



Meillä ei enää puhuta mistään ja tuntuu että miestä ei edes kiinnosta mitä hälle sanon. Eipä tässä omassa elämässä mitään koskaan tapahdukaan mistä mielenkiintoista juttua keksisi, omat jutut on lähinnä sitä mitä lapset oppi/teki tänään ja mitä tänään syötäisiin. Todella tylsää omastakin mielestä.



Minä kyllä uskon siihen että löydän vielä elämääni ilon, mutta pelkään että se edellyttää isoa elämänmuutosta. Kun vain saisin asiat päässä järjestymään niin että osaisin etsiä sitä nykyisen mieheni kanssa. Aina kun meillä on riitaa päässä pyörii sama ajatus omasta kämpästä ja huoli miten lasten kanssa "sitten yksin pärjään".

mäkin koitan saada tän nykyisen elämän toimimaan, ja toivon myös onnen löytyvän kunhan ilmat lämpenee ja mieli piristyy. ap

mennään nro 7:n kanssa samaan ajatusmalliin

täällä oltu yhdessä 9 vuotta ja yksi lapsi. Mies lähtee aamulla töihin, tulee kotiin, syö, menee tietokoneelle ja sit nukkuun. Minä olen tytön kanssa päivät kotona, kun en ole töitä löytänyt ja harmittaa todella paljon, että mies ei tee meidän kanssa mitään iltaisin :( Ei kuuntele ollenkaan, mitä hänelle puhun..sama, kuin seinille puhuis ja vastausta saa odottaa. Samoin toimii lastamme kohtaan, kun tyttömme yrittää saada isää mukaan leikkeihin yms. Myöskään helliä kosketuksia/sanoja en saa osakseni ja juuri sitä kaipaisin. Jotenkin on alkanut tuntumaan, että tää suhde taitaa olla tässä..yksin sitä on vaikea korjata, kun puheistani huolimatta toinen ei edes yritä :(

iänkaikkisesti,jos ei tee sen eteen töitä.Me oltiin eron partaalla, mutta apua saatiin parisuhdeterapeutilta. Nyt suhde voi paremmin kuin koskaan. Se vaatii kyllä halua molemmilta.

mutta totahan toi arki on. nyt on aika sille "..vastamäessä..." lupaukselle. lapsi hoitoon, telkku kiinni,ukolle tennarit jalkaan ja mettään kävelylle yhessä, leffaan, vuokraamaan loma, mökki, jotain..

mitä tahansa mikä kampee teidät edes viikonlopuksi pois siitä sohva-jääkaappi-tietsikka ringistä.

lähtekää vaikka ihan yllättäen lätkimään sulkista johonkin urheiluhalliin tai hohtokeilaamaan.

ja kun olette yhdessä saaneet puuhattua jotain, niin isille lapsenhoito vuoro ja mammakin lähtee vaikka yksinään zumbaamaan, uimaan, tai vaikka maalaus kurssille.

ajatukset tuulettuu ja pääsette tunkkasesta omasta päästä pois, tulee uutta puheenaihetta ja mielikin piristyy.

tsemppiä kamalasti kaikille saman ongelman kans painijoille, toivoa kyllä on, mutta voitte myös aloittaa näyttämällä tän ketjun ukollenne..

se on ihan sama kumpi alotteen parempaan tekee, kimpassa siitä eteenpäin toisianne tukien :)

http://www.vauva.fi/keskustelut/alue/2/viestiketju/1128923/suomalainen_…

tuntuu olevan monia muita samassa elämäntilanteessa ja tää onkin ihan normaalia. yrittämällä siis eteenpäin, ja toivoa en heitä ennen kuin on ihan pakko. ap