Lue keskustelun säännöt.
Miten hyväksyä vanheneminen. Olen nyt 44
09.03.2010 |
ja olen ihan järkyttynyt siitä, miten nopeasti viimeiset 10 vuotta on kulunut.
Vielä toiset 10 vuotta eteenpäin, niin alkaa jo eläkeikä lähestyä, lapset ovat silloin myös murrosikäisiä, mietityttää miten sen teini- ikähärdellinkin jaksaa..
On tämä elämä vaan niin lyhyt, ei sitä tajuakkaan kun on parikymppinen, mutta 30- 40 ikävuosien jälkeen aika lentää niin että huimaa!
Kommentit (36)
mitä haluaa tehdä pitäisi vaan tehdä eikä odottaa kun tulee se ja se hetki niin sitten.
Lapsetkaan ei ole este kovinkaan monelle asialle.
Kumpa vaan osaisi repästä ja toteuttaa haaveita.
En haluaisi sitten vanhana surra kun en tehnytkään sitä ja sitä vaikka oli mahdollisuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuntuisi ihan hirveän pahalta, jos joutuisi ajattelemaan niinkuin sinä. Dihän ikääntyminen ole mikään "yllättävä" asia. Eivätkä sairaudetja ikä ole millään lailla toistensa synonymeja.
Taas kerran sain syytä olla onnellinen, että en joudu suremaan asioita, jotka eivät ole tarkoitettu surtaviksi.
Kukaan ei haluaisi vanheta, mutta kaikki haluaisivat elää pitkään.
Eiköhän elätetä tyytyväisinä vain päivä kerrallaan.
Muuten on mieli rauhallisempi kuin koskaan. Se nyt on varmaa, että töissä pitää olla kunnes viikatemies vie mennessään. Sekään ei haittaisi, jos vaan säästyisi pahalta ja saisi pysyä terveenä.
Mun on hyvä olla.
4-kymppinen mietteissään.
Täytän tänä vuonna 40v ja minusta tämä on ihan hyvä ikä. Oikein puistattaa kuinka tyhmä sitä ole alle kolmikymppisenä.
Mulla on kyllä niin että minä saan kokea olevani nuori paljon pidempään kuin moni muu, koska mulla on 14v vanhempi mies. Hänen rinnallaan vaikutan aina nuoremmalta ;)
Noh, oikeasti mullä on kaikki vanhememisen merkit koossa, olen ilmiselvästi rupsahtanut ja musta tulee isoäiti muutaman viikon sisällä. Mutta mitä siitä? Minä se en piittaa, koska mulla on kiva elämä. Eläkkeellekin on hauska joskus päästä, sitä joskus huomaan odottavani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mua kyllä vanheneminen kauhistuttaa nimenomaan rapistuvan ulkonäon myötä ihan erityisesti!!! Se on niin surullista, kun kasvot alkavat valahtaa, suupieliin tulee ikävä alas osoittava juonne, joka jakaa kasvoissa leuan ja posket omiksi vyöhykkeikseen...
huoh, voisin jatkaa aiheesta päivän. Silti en kauneusleikkauksiinkaan menisi, niiden jälkeen ihmiset taas näyttävät kuminaamaisilta hirviöiltä.
Ja nyt jo kipuilen "vanhenemisen" vuoksi. Tuntuu, että loppuelämän elän lasten kautta ja "minä" haipuu jonnekin. Nuorempana olin täynnä ideoita, haaveita, seikkailunnälkää ja kunnianhimoisesti etenin opinnoissa ja uralla. Ja vartalokin oli kaunis, kiinteä ja hoikka. Nyt tuskin tunnistan kehoani raskauden jäljiltä, ainakin 5 kiloa tullut lisää, rinnat roikkuu navan korkeudella ja vanhat vaatteet näyttää nyt naurettavalta päällä. Asumme ulkomailla ja en ainakaan toistaiseksi pysty työskentelemään asuinmaassamme, enkä edes avaamaan pankkitiliä (paperisotaan mennyt jo kohta 3 vuotta).
Anteeksi avautumiseni tässä ketjussa. Mulla vaan "vanheneminen" on pinnalla, kun pelkään elämän lipuvan ohitseni ja että en saavutakaan nuoruuden tavoitteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
elin jotenkin rohkeampaa elämää aikaisemmin- nykyään, kun on lapsia, elän varman päälle
t. 48 v
Olen ihan tyytyväsiesti keski-ikäinen ja jo vuosia "aikuinen", mutta olen aina nuoren näköinen ja ollut mitään tekemättä ok-kroppanen ja iho hyvä. Nyt neljäkymppiä täytyy ja erehdyin yksi päivä auringonvalossa katsomaan naamaani peilistä. Vanhan naisen ylähuulirypyt, silmänaluset jne. jne.
Ei mua pelota kuolema tms. ja uskon, että mulla on vielä paljon hyviä vuosia jäljellä. Lapsetkin on vielä pieniä ja heidän lähdettyä omaan kotiin alkaa kolmas elämä (elämä ennen lapsia, elämä lasten kanssa ja elämä lasten muutettua pois).
Mua kyllä vanheneminen kauhistuttaa nimenomaan rapistuvan ulkonäon myötä ihan erityisesti!!! Se on niin surullista, kun kasvot alkavat valahtaa, suupieliin tulee ikävä alas osoittava juonne, joka jakaa kasvoissa leuan ja posket omiksi vyöhykkeikseen... huoh, voisin jatkaa aiheesta päivän. Silti en kauneusleikkauksiinkaan menisi, niiden jälkeen ihmiset taas näyttävät kuminaamaisilta hirviöiltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ikää tosin tulee täyteen 'vasta' 40 ens kesänä, mutta vanheneminen on alkanut pelottamaan.
Lapsetkin vielä pieniä, 9v ja 4v
Sairaudet/muutokset kehossa pelottavat jne.
ja välillä kyllä mietityttää, että väkisin alkaa olemaan elämä puolessavälissä. Olen herännyt pitämään itsestäni tosi hyvä huolta, kuntoilen, syön hyvin ja terveellisesti, alkoholi on jäänyt oikeastaan kokonaan pois. Minullakin lapset vielä alakouluikäisiä ja mieskin 5 v nuorempi, suurin osas ystävistäni 5-10 v nuorempia. Nämä vaikuttaa kyllä jotenkin "nuorentavasti" ajatusmaalimaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta ei se kivaakaan ole..
Vielä pari vuotta sitten kun lapseni oli vauva, en tuntenut itseäni vanhaksi, jotenkin se pienen vauvan äitinä olo hämäsi itseänikin...
Mutta nyt kun lapsi alkaa olla leikki- ikäinen ja työhönpaluu häämöttää, tunnen itseni niiiiin vanhaksi!
Ja ajan kulumisen nopeus on niin totta.
Tuntuu että jokainen vuosi kuluu edellistä nopeammin, ja joka vuosi vanhenen lisää.
Varmasti hirveä kriisi viisikymppisenä.
Ja vielä siinä mausteena tuittupäisen tyttäreni murrosikä, jee!
sinulla on aikaa eläkkeelle 20 vuotta, ajattele niin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kun viimeiset 10 vuotta on mennyt niin nopeaan, niin varmasti seuraavat 20 vielä nopeammin..
sinulla on aikaa eläkkeelle 20 vuotta, ajattele niin...
En viitsi enää tässä iässä (43) uutta vauvaa hankkia, vaikka jotkut väittää että vauva nuorentaa (mitä en kyllä usko, ennemminkin päinvastoin).
En edes ole hirveän ulkonäkökeskeinen, joten ei vanhenemisessa niinkään pelota rapistuminen.
Ehkä tämä on vain kuolemanpelkoa.
Olen nyt 50 ja ihan hyvältä tuntuu. Aika kyllä menee siivillä, mutta työpäivät on niin tylsiä, että hyvä vaan. Valitettavasti viikonloput, lomat ja vapaapäivätkin menee nopeesti.