paluu rauhalliseen ja lapsuuden nautintoihin - keski-ikäistymistäkö?

Olen nyt 37. Olen jo jonkin aikaa huomannut,e ttä nautin entistä enemmän kaikeasta rauhallisesta ja kaikesta siitä, mistä lapsenakin pidin. Olen viettänyt erittäin rauhallisen lapsuuden ja teini-iän, olin lukutoukka, pianisti, rakastin käsitöitä ja kuvataiteita, enkä juurikaan melskannut kavereiden kanssa. Kavereita ei edes juurikaan ollut, mutta en minä siitä silloin kärsinyt. Lukioaikaan sitten siirryin menevämpään elämään, tapasin mieheni, joka oli sitä perinteistä autoilevaa ja hevipoppiia kuuntelevaa ja ravintoloissa istuvaa/tanssivaa suomalaismiestyyppiä. Hänen kanssaan on sitten vietetty nyt parikymmentä menevää vuotta - Luovuin lapsuuden asioista, enkä kaivannut niitä yhtään..



HUomaan kuitenkin kaipaavani ja nauttivani niistä taas. Kuuntelen töissä ja yksin ollessani klassista musiikkia. Soitan taas pianoa - en toki yhtä hyvin kuin aikanaan, mutta nautin siitä. Soitan samoja preludeja ja sonaatteja kuin aikanaan. Olen kaivanut esiin neuleet ja kaavalehdet. Katselen televisiosta brittidekkareita, kuten morsea, ja klassikkofilmatisointeja. Menen pois huoneesta kun mies katsoo jotain mäiskintää. Käyn mielelläni hyvällä illallisella, juon miss harrya ja pukeudun mieluusti iltapukuun.



Olen joskus pelännyt, että olen jotenkin henkisesti taantumassa, kun palaan laspuuden mielihyvään. Olen myös pelännyt,e ttä tässä näkyy nyt lopulta se, että minä olen keskimääräistä koulutetumpi ja akateemisesti aika pitkällä, kun taas mies on vaan duunari. Mutta tänään aamulehdessä oli juttua keski-ikäistymisestä, josta lapsuuden iloihin palaaminen kuulemma on merkki. Siinä voi olla perää. Onko meitä muita?