Mies huokailee äänekkäästi aina kun olen lähettyvillä - hermot menee

taaskaan ei kukaan huomaa minua.

Mun äiti on just tuollainen huokailija..

Eipä silti..mun mies ei edes tee niitä raskaita kotitöitä. Ne jäävät aika usein tekemättä tai sitten minä teen.

Enkä tiedä, miten sen saa tajuamaan, että puhuminen on parempi keino ilmaista itseään kuin huokailu, koska minä en lue hänen ajatuksiaan enkä tiedä, mitä mikäkin huokaus tarkoittaa, kun hän ei sitä minulle kerro.



Mä olen vaan jättänyt noteeraamatta, ja jos ja kun se huokailu alkaa ärsyttää oikein kunnolla, sanon miehelle, että nyt mun on pakko lähteä lenkille, kun mä en enää jaksa tota sun huokailua. Lapsille pitää olla iltapuurot syötetty ja iltapesut tehty ja yöpuvut päällä siihen mennessä kun tuun takas (nämä tilanteet tulee poikkeuksetta iltasella). Mies jää huokailemaan keskenään, mä juoksen kotiovelta niin pitkälle kuin pääsen ennenkuin henki lakkaa kulkemasta, ja kävelen sitten takaisin kotiin. Loppuillankin mies kyllä huokailee, kun hänellä on ollut niin rankkaa kun on joutunut lasten iltapuuhat ihan yksin hoitamaan, mutta siinä vaiheessa mun pahimmat höyryt ja ärsytykset on kadonneet jo, ja pystyn vain toteamaan, että jospa mies keittäisi itselleen kupin teetä, niin minäkin teen kun oikein väsyttää ja tuntuu rankalta lasten kanssa oleminen ja niiden hoitaminen. Sitten mies varmaan tajuaa vaan, ettei se huokailu taida tuottaa tulosta, ja lopettaa sen. Vielä kun oppisi muistamaan, ettei siitä viimeksikään ollut hyötyä... no, mun kunto ainakin on pysynyt hyvänä ja turhat läskit poissa, kiitos miehen huokailujen ;)