Petytkö poikavauvaan?

Voin myöntää olleeni kitkerän pettynyt, kun esikoiseni ultrassa selvisi, että poika on tulossa. Olin aina jotenkin kuvitellut, että minulle tulisi tyttö. Mielikuva omasta tytöstä oli tosi vahva ja vuosia olin hellinyt ajatusta ihanasta vaaleanpunaisesta nyytistä. Pettymys hälveni kuitenkin pitkälti jo raskausaikana masun kasvaessa ja uusien mielikuvien syntyessä, vaikka välillä vihlaisi, kun näki ihania tyttölapsia vaikka kaupassa. Kuinka sitten kävi, kun poika syntyi? Rakastuin tulokkaaseen täysin ja todella koin, että meille tuli se oikea lapsi, meille määrätty, ja tunnen että oli lähestulkoon ihme, että juuri hän jotenkin löysi luoksemme. En voisi kuvitellakaan, että lapsi olisi kukaan muu kuin tuo ihanaakin ihanampi pieni poikani. Olen niin onnellinen hänestä, ja vähän häpeillen ja huvittuneenakin muistelen tuntemuksiani aiemmin. Kuinka vähän ymmärsinkään.

Hän on rakas ainutlaatuinen lapsemme jonka syntymä useiden keskenmenojen jälkeen oli ihme.

Niin halusi synnärillä eräs äiti pojan, kun oli jo kolme tyttöä.

Itselläni kaksi poikaa ja tytön haluaisin ihan kokemuksen vuoksi ja sen takia, kun ikää 44v. niin en pysyisi pojan perässä enään.

Olisi kiva saada kokemus tytöstäkin.

Tosin en enään lapsia tee, kun ikää on jo liikaa.

sillä minulle on yhdentekevää onko hän tyttö vai poika, ei sukupuoli tule muuttamaan suhtautumistani lapseeni.

Kamalaa sanoa, mutta tosiaan petyin. Tämä lapsi on hoidoilla tehty ja jää ainoakseni. OLen aina nähnyt itseni tytön äitinä ja tottunut olemaan tyttölasten kanssa.



Vieläkin joskus harmittaa se, että en saa olla tytön äiti vaikka tietenkään en tätä ihanaa poikaani tyttöön vaihtaisi! Kyllä tässä on ihan helpolla näemmä pojan äidiksikin on oppinut. Täytyy tehdä niitä "tyttöjen juttuja" sitten kummityttöjen ja sisarusten tyttöjen kanssa.

En.

että moni teistä on jo niin kypsä ja tasapainoinen että on pystynyt käsittelemään raskauden KIELLETTYJÄ tunteita. se on kauhean tärkeää siinä äidiksi kasvamisessa.



Kyllä näitä täydellisiä riittää joilla ei mitään kielteistä (kiellettyä) muka päässään liiku, mutta niden tunteiden torjuminen tulee varmasti vastaan jokus.





Onneksi eräs rohkea äiti;) on uskaltanut pukea tunteet sanoiksi meille kaikille.Lukekaahan Minna Kiistalan "Minä en sitten muutu" ja ajatelkaa tätäkin asiaa uudelleen, jos vaikka löytyy teiltäkin muuta sanottavaa kuin ihmettely ja tuomitseminen. Saattaapa omastakin takaraivosta löytyä jotain ei niin täydellistä:)

toista lasta odottaessa ei niin ollut asialla väliä mutta olin silti onnellinen että ei ollut poika. En tiedä miksi, en vaan jostain syystä pidä poikalapsista. Tottakai omaa olisi varmasti rakastanut, on mikä on, mutta silti... Ehkäpä luonto tiesi sen?

Että siis jokainen järkevä ja rehellinen äiti pettyy poikavauvasta. Ja jos ei pety, ei ole rehellinen ja uskalla myöntää negatiivisia tunteita.

Just.

että moni teistä on jo niin kypsä ja tasapainoinen että on pystynyt käsittelemään raskauden KIELLETTYJÄ tunteita. se on kauhean tärkeää siinä äidiksi kasvamisessa. Kyllä näitä täydellisiä riittää joilla ei mitään kielteistä (kiellettyä) muka päässään liiku, mutta niden tunteiden torjuminen tulee varmasti vastaan jokus.

Muakin nauratti tuo aiempi kommentti, kai sitten olen jotenkin tasapainoton ja epäkypsä kun en ollenkaan tajunnut pettyä.

Enkä ollut pettynyt kun poika syntyi, olen aina toivonut poikaa. Tytön syntymän jälkeen (esikoinen) olin hetken pettynyt siitä kun oli saatiin tyttö.

Ultrassa en oo ikinä kysellyt sukupuolia, loppun asti ollaan menty tietämättöminä siitä kumpi masussa on.

Olin kuitenkin vakuuttunut, että meille tulee kaksi tyttöä, joten kuopuksen sukupuoli oli lievästi sanoen hämmennys. Kaikille meille ihan isovanhemmista lähtien ;) Poika oli tosi ihmetysjuttu. Ihan positiivisella tavalla siis. Mutta aikaahan siinä meni, että oppi ajattelemaan, että on pojankin äiti. Tänä päivänä en osais muuta kuvitellakaan.

Itselläni kaksi poikaa ja tytön haluaisin ihan kokemuksen vuoksi ja sen takia, kun ikää 44v. niin en pysyisi pojan perässä enään.

.

Ja saisit samanlaisen tyttöriiviön kuin minulla, ei hetken rauhaa, juosta saa enemmän kuin kahden pojan kanssa...

Esikoinen oli tyttö ja silloin olin vähän pettynyt, toivoin jo ekasta lapsesta poikaa. Nyt olen onnellinen siitä että meillä on tyttö ja poika.

hyvä ketju

kiitos erittäin hyvästä ja antavasta vastauksestasi!

Mulla on kaksi poikaa ja kolmatta lasta ei koskaan tule, mutta jos tulisi, niin melkein nyt noiden kahden jatkoksi haluaisin, että kolmaskin olisi poika. Menisi samat vaatteet, lelut, jutut jne.



Käsittelin kakkosraskaudessa tyttökaipuuni läpi. En sinänsä pettynyt kuullessani ultrassa sukupuolen, mutta toivoimme toisen lapsen olevan "pikku prinsessa", kun poika jo oli.



Nyt on ihanaa elää pienten poikien maailmaa: huomaan liikenteessä jokaisen nosturin, lumiauran, betoniauton, poliisiauton jne. Ihmettelen talon rakennusta ja juttelen parhaan kykyni mukaan tulivuorista ja dinosauruksista tai miksi autossa on kytkin (tietääkö joku??). Luen, piirrä, leikin pikkuautoilla, mutta myös katamme juhlat leikkiastioilla lastenhuoneen pöydälle.



Tärkeintähän lapsen niin tytön kuin pojan kasvattamisessa on ne rajat ja rakkaus. Kuten tossa MLL:n laittamassa linkissä oli, niin mustakin tärkeintä on kasvattaa pojat tekemään ja arvostamaan kotitöitä. Antaa pienestä pitäen osallistua myös "äidin töihinkin", vaikka isän kaivaessa ruuvarin esiin unohtavat pienet pojat kaiken muun.



Mä unelmoin joskus ennen lapsia kuinka letitän tyttöni pitkiä vaaleita hiuksia ja sitten hänen kasvaessaan mennään yhdessä ostoksille jne. mutta kuinka monella todellisuudessa on äärettömän loistavat välit äitiinsä? Iän myötä olen huomannut, että minäkin olen aina vain isän tyttö ja välini häneen ovat luottamuksellisemmat kuin äitiini.



Lisäksi nyt poikien äitinä ja mieheni vaimona minä olen se perheen nainen :) Kaikki kolme odottavat lähtövalmiina, kun äiti vielä meikkaa jne. Tuntuu kuin naiseutenikin olisi vahvistunut poikien myötä.

Ihan sen kokemuksen pohjalta, millaisia ovat tytöt ja pojat (mulla 1 tyttö ja 2 poikaa). Lisäksi haluaisin kovasti ostella mekkoja ja kaikkea muuta ylisöpöä, mitä tytöille on tarjolla, laittaa hiuksia, jutella tyttöjen juttuja jne.



Eikä kenenkään tarvi vetää pultteja. Oli mikä tahansa, niin ihan yhtä rakastettu tulee olemaan kuin muutkin. Senpä takia olisi hyvä saada asia selville raskausaikana, että ehtii tottua ajatukseen.

mutta se meni 100% ohi ennen synnytystä, enkä enää edes oikein muista miksi petyinkin alunperin...



Tai siis muistan että se liittyi tuttavaperheiden ärsyttäviin poikalapsiin, mutta eihän nyt omia ja muiden lapsia muutenkaan voi koskaan vertailla.

Sain ensin 2 poikaa ja sitten kun sain tytön olin ihan ällikällä päähän lyöty että okei, miten tää tyttö sitten "toimii" :D

Eli kyllä mä uskon että kumpaankin sukupuoleen tottuu. Niin poikiin kuin tyttöihinkin.

Itsellä oli niin vahvasit poikafiilis kolmosta tehdessä etten voinu uskoa että tyttö tuli. Sain tietää vasta just lasketun ajan tietämillä että se onkin tyttö tulollaan! Ja kyllä sitä vain siihenkin tottui. Mutta missään nimessä ei kumpikaan sukupuoli ole pettymys! Kyllä se oma vauva on se tärkein juttu, ei se että millasia vaatteita sitten saan ostella! :D

niin alusta asti oli ihan sama tuleeko tyttö vai poika, kunhan olisi terve. Mutta ajattelin että JOS voisin vaikuttaa sukupuoleen, niin päättäisin lapsen olevan tyttö. Ehkä vähän ristiriitaista, mutta totta :)



Jossain vaiheessa raskautta minulle tuli vahva poikatunne. Tunne oli niin vahva, että ostin poikien vaatteita valmiiksi. Pojan nimen keksiminen oli helppoa, mutta tytölle ei tahtonut löytyä sopivaa.



Raskausaikana minulle ei kerrottu ultrassa kumpi on tulossa, joten jännitys säilyi synnytykseen asti.



Kun synnytys vihdoin koitti ja poikani syntyi, minut valtasi tunne, että näin sen piti mennäkin, näin oli tarkoitettu