Lue keskustelun säännöt.
Eroko ainut vaihtoehto?
27.02.2010 |
Meillä on suhde ajautunut täysin umpikujaan. Mies sanoo suoraan ettei näe mussa muuta kuin ongelman. Meille tuli riitaa asiasta, joka on minulle paljon tärkeämpi kuin miehelle. Mies arvosteli minua (pyysi kyllä anteeksi) äitinä. Tätä on tapahtunut useamman kerran, ja siksi en enää pysty vain ohittamaan tilannetta. Mies hiiltyi kun en vaan voinut antaa asian olla. En kuitenkaan haukkunut miestä, vaan lähinnä kerroin etten voi joka kerta vaan antaa olla, kun sama toistuu. Muutaman minuutin jälkeen sain kuulla törkeyksiä päin naamaa ja mies meni varaamaan hotellia netistä. Mies pakkasi tavaransa, muttei kuitenkaan lähtenyt. Seuraavana aamuna ehdotin että olisi hyvä että hän lähtisi viikonlopuksi tapaamaan vanhempiaan, jotta ei tarvitsisi riidellä. Nyt kahden päivän puhumattomuuden (miehen halusi saada olla rauhassa) jälkeen laitoin viestin, että eikö hän edelleenkään halua olla tekemisissä. Puhelimessa ilmoitti mm. että olen hänelle pelkkä ongelma ja ettei ole ajatellut minua hetkeäkään, vaan nauttinut lomastaan. Puhelu päättyi siihen, että sanoin rakastavani häntä, ja hän löi luurin korvaani. Minä en pysty nukkumaan riitojen päälle ja vaan lakaisemaan kaikkea maton alle. Mieheni pystyy olemaan täysin välinpitämätön hyvinkin pitkään ja ei halua puhua riitoja koskevista asioista. Hänen mielestään kaikki ongelmamme johtuvat minusta, koska asiat jäävät painamaan mieltäni. Olen nyt vatsataudissa kotona lasten kanssa ja kirjoitin jo avioerohakemuksen, koska olen niin väsynyt itkemään. Pahinta tässä on se että vielä viime viikonloppuna vietimme romanttisesti kahdenkeskistä laatuaikaa (lapset hoidossa), joka ilmeisesti miehelleni merkitsi pelkkää seksiä...
Kommentit (15)
Meillä on riitoja harvoin, mutta tilanne menee aina tuollaiseksi. Mies on täysin välinpitämätön mua ja mun pahaa mieltä kohtaan, voi olla päivätolkulla tavoittamattomissa ja jos on kotona, makaa vain ja on täysin passiivinen ellei sitten vittuile. Mun mies on myös jättänyt mut sairaana yksin lasten kanssa, vaikka nuorin oli aivan vauva.
Ja ei ole mistään teinimiehestä kyse :(
Mä myös valvon aina, jos on pientäkin riitaa. Ja se rasittaa kaikkein eniten. Silti en voi hyväksyä sitä, että kohtelee mua todella paskasti, jos tulee jostain turhastakin asiasta riitaa.
Mies on normaaliarjessa hyvä sekä mulle että lapsille, siksi en ole saanut lähdetyksi. Tuntuisi kurjalta hajottaa lapsilta perhe siksi, ettei mies pysty riitatilanteissa aikuismaiseen käytökseen...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
haukkumista!Sehän lyttää sut aivan täysin!
Onko kakkonen miehensä kynnysmattona,kun pitää miehen käytöstä hyväksyttävänä??
Jos miehesi pystyy olemaan pahoittamatta mielensä, pystyt sinäkin. Älä märehdi pikkuasioita. Muista ne hyvät asiat ja keskity niihin. Ellei kyseessä ole perheväkivalta tai joku oikeasti elämän ja kuoleman kysymys niin niele ylpeytesi ja nouse tilanteen yläpuolelle. Ei miehesi ole olemassa sinua varten.
haukkumista!Sehän lyttää sut aivan täysin!
Onko kakkonen miehensä kynnysmattona,kun pitää miehen käytöstä hyväksyttävänä??
No en ole. En omasta mielestäni antanut kuvaa, että hyväksyisin käytöksen. Annoin vaan ohjeita omasta näkökulmasta tilanteeseen, jossa ollaan riidelty ja loukkaannuttu jostain vanhemmuuteen liittyvästä asiasta ja tilanne on mennyt lähinnä lapselliseksi. Ja jos hän on saanut pyyhkeitä äitiydestään, voihan hän voittaa tilanteen käyttäytymällä aikuismaisesti ??
Mitä jos yrittäisit unohtaa sen miehen hetkeksi? Keskity omaan oloosi nyt ja lapsiisi. Kuvittele vaikka olevasi yh, tämän viikonlopun. Tuollaisen lapsellisen miehen äksyilyyn ei nyt kannata tuhlata energiaa.
Katsot sitten myöhemmin, miltä tilanne vaikuttaa. Pohdit eroasiaa ja muuta silloin, et nyt tunnekuohussa. Minä olen paraskin sanomaan, koska sorrun myös valvomaan ja märehtimään usein. Mutta jos ajattelisit niin, että tuolla käytöksellään, hän ei ole ansainnut viedä tilaa sinun ajatuksissasi ja vaikuttaa sinuun noin paljon. Nauti vaikka siitä, ettei tarvitse katsella toisen rähjäämistä omassa kodissaan.
Luulen, että asia vielä ratkeaa, riidellessä asiat vaan näyttävät tosi synkiltä. Mutta älä anna miehesi pitää sinua itsestäänselvyytenä, erokortti on yhtälailla sinun heilutettavissasi. Avioliitto on kahden kauppa ja vaatii molemminpuolista kunnioitusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies soitti uudelleen ja lähinnä jankutti kuinka huonosti meillä lähes aina menee. Muille ihmisille en saisi tilanteesta kertoa, ettei mies joudu hankalaan tilanteeseen. Ajattelin kuitenkin ottaa lapset ja lähteä omien vanhempieni luokse huomenna jolloin mies todennäköisesti? tulee työn vuoksi kotiin. Mitään hyvää meidän kohtaamisesta tuskin seuraisi. En varmasti kestäisi sitä "en edes huomaa että olet olemassa"-asennetta mieheltäni, mieluummin lähden. Mulla on vaan niin ikävä sitä tunnetta että joku oikeesti haluaa elää mun kanssa. Olen liian pitkään hyväksynyt sen ettei mies välitä ja sen vuoksi mulla on itsetunto ihan nollassa.
ap
Toivottavasti asiat selviävät lopulta ja mieskin ymmärtää ehkä sitten, että ongelma on todellinen. Mene nyt nukkumaan ja lepäämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ansaitset itsellesi parempaa. Lasten kanssa kyllä pärjää. Kaikkea ei tarvitse sietää edes lasten isältä.Kuvittele miltä tuntuisi asua vain lasten kanssa. Lapset kyllä vaistoavat vanhempiensa välit,joten ehkä erilleen muutto ei oloisikaan heille niin paha juttu. Voimia sinulle.
Meillä on riitoja harvoin, mutta tilanne menee aina tuollaiseksi. Mies on täysin välinpitämätön mua ja mun pahaa mieltä kohtaan, voi olla päivätolkulla tavoittamattomissa ja jos on kotona, makaa vain ja on täysin passiivinen ellei sitten vittuile. Mun mies on myös jättänyt mut sairaana yksin lasten kanssa, vaikka nuorin oli aivan vauva.
Ja ei ole mistään teinimiehestä kyse :(
Mä myös valvon aina, jos on pientäkin riitaa. Ja se rasittaa kaikkein eniten. Silti en voi hyväksyä sitä, että kohtelee mua todella paskasti, jos tulee jostain turhastakin asiasta riitaa.
Mies on normaaliarjessa hyvä sekä mulle että lapsille, siksi en ole saanut lähdetyksi. Tuntuisi kurjalta hajottaa lapsilta perhe siksi, ettei mies pysty riitatilanteissa aikuismaiseen käytökseen...
Mies on periaattessa hyvä mies, eikä riidellä usein. Mutta hän ei myöskään osaa riidellä, puhua tunteista ja ottaa minun tunteeni henkilökohtaisena loukkauksena.
Riitatilanteessa mököttää, turhautuu, ja heittäytyy marttyyriksi "no niinhän se TAAS menikin", "juuri näin..." heitot lentelevät ilmassa, sillä tietyllä ärtyneellä äänensävyllä.
Usein tuntuu, että mies ei osaa puolustaa itseään. Tai on ollut lapsena jotenkin alistettu, kun tosiaan ei edes yritä pistää vastaan. Sivuuttaa täysin mun tunteet, väistää keskustelut, pakenee ja passivoituu. Meillä tosin mies ei pakene päiväkausiksi, vain joskus muutamaksi tunniksi.
Mutta pahin ongelma mielestäni on, ettei mieheni pyydä ikinä anteeksi minulta. Pyytää anteeksi jos vaikka vahingossa astuu varpailleni, tai tekee jotain fyysistä vahingossa. Mutta ei ikinä henkistä väkivaltaansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mikä häntä suhteessanne kaivaa? teetkö jotain itse sellaista mistä hän on loukkaantunut tms.?
minusta toi paljasti miehesi aivan tunteettomasi paskiaiseksi: että et sais kertoa kenellekään etti HÄN joudu ikävyyksiin.
siis ei kukaan paina toista noin alas jos rakastaa, kuulostaa narsistiselta tyypiltä.
valitettavasti en usko et siitä kehittyy iän myötä. on loukannut sua jo niin paljon että voisitko edes antaa anteeksi ikinä? minä en
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä AV on siis aivan k ä s i t t ä m ä t ö n paskalaari.
enkä tietenkään kannusta kynnysmaton elämään. Mutta kysyisin ymmärrätkö ap yhtään miehesi näkökulmaa, onko siinä mitään "totta"? Nythän meillä on vain sinun tunteesi ja näkökulmasi asiaan.
Olen ainakin itse kriiseissämme huomannut että mies on monesti ollut oikeassa. Sen näkeminen ja tunnustaminen on ollut vaikeaa, mutta auttanut. Kun tilanteenne on noin vaikea nyt, on varmaan hyvä, että pysytte jonkun aikaa erillänne. Voimia!
mikä häntä suhteessanne kaivaa? teetkö jotain itse sellaista mistä hän on loukkaantunut tms.?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos viesteistänne!
Tälle rintamalle ei kuulu mitään uutta. Mies loistaa poissaolollaan. Ei ole soittanut edes lapsille. Mieheni on siis yli 30v,eli ei mikään lapsonen enää (kun joku sitä kyseli). Tiedän hyvin mikä miestäni minussa ärsyttää. Hän ei kestä sitä että en voi unohtaa ongelmiamme. Keskusteleminen on hänelle kauhistus. Usein jo muutaman minuutin jälkeen alkaa kiehua raivosta, jos otan jonkin ns.ikävän asian. Hän ei osaa puolustautua, vain tehdä vastahyökkäyksiä. Hänen virheensä eivät ole mitään,koska minäkin teen joskus virheitä ja lopulta asiat kääntyvät niin että huomaan pyyteleväni anteeksi uudelleen ja uudelleen jotain iänkaiken vanhoja juttuja. Hän tietää mielestään täysin miten parisuhteessa tulee elää, koska on pärjännyt samoilla keinoilla kavereidensakin kanssa...
Minun anteeksipyyntö ei ole minkään arvoinen (syitä olen saanut kuulla lukemattomia),mutta jos hän joskus pyytää anteeksi, sillä pitäisi olla kaikki pois pyyhitty, eikä asiasta sovi enää edes keskustella.
ap
En tiedä, kuinka nuori miehesi vielä on, mutta miehetkin aikuistuvat aikanaan. Minulla oli nuorempana samanlaisia ongelmia mieheni kanssa, mutta saimme ne lopulta selvitettyä ja mies tajusi, ettei noin voi käyttäytyä.
Tuo on varmasti loppujen lopuksi pieni asia ( vaikka suurelta tuntuukin) ja ei sen takia kannata erota. Ota vain rauhallisesti ja anna miehen tulla kotiin aikanaan. Kyllä hän sieltä tulee. Älä itke perään, vaan anna miehen mennä jos mennäkseen on. Kyllä se sieltä takaisin tulee.