Synkkaako sinulla jonkun lapsesi kanssa paremmin kuin toisten?

... että on harvinaista että oman lapsen kanssa voisi ylipäätään synkata erityisen hyvin?



Vai onko tämä liian kipeä aihe?



Olisi kiva tietää vanhempien positiivisia kokemuksia!

omalta kohdaltani, ihan rehellisesti en osaa 4 lapsen äitinä oikein vastatakaan. Jokaisen lapsen kanssa on hetkiä jolloin synkkaa todella hyvin ja on kivaa ja joskus taas on hetkiä, että arkea vaan eletään, velvollisuudet hoidetaan ja ei jaksa tai kerkiä syventymään tarkemmin. Minusta tuntuu, että yhteyden löytäminen on käsi kädessä ajan antamisen kanssa. Kun lapsen kanssa syventyy keskustelemaan ja kuuntelemaan niin aika lentää siivillä, on mukavaa ja keskustelut mielenkiintoisia. Minun lapseni on iältään 12, 9, 6 ja 1. 1-vuotiaan kanssa keskustelu on tietty aikasta yksipuolista puhumalla, mutta muu kanssakäyminen toki asia erikseen. ;)



Mutta tämä siis vain oma kokemukseni.

Voisiko ap olla, että lapsellasi on jokin piirre tai tapa tmv. joka muistuttaa sinua lapsen isän tai omasta piirteestäsi mitä et ole hyväksynyt tai peräti jonkun kaukaisemman sukulaisen piirteistä? Olen kuullut kokemuksista joissa esim. yksinhuoltaja-äitiä on muistuttanut toistuvasti lapsen isästä jokin piirre ja sitä kautta siis lapsi tuntunut joskus etäämmältä/vaikeasti lähestyttävältä. Et kerro enempää aloituksessasi, joten nämä nyt tuli vaihtoehtoina muuten vaan mieleen. Tunteet on niin monenlaisia ja syyt erilaisia, että itsellekin voi tuottaa hankaluuksia yhdistää asioita toisiinsa. Ehkäpä silloin kannattaa keskittyä vain hyvään, kuten varmaan kaikki vanhemmat luontaisesti pyrkivätkin tekemään: näkemään lapsensa hyvät piirteet.

..että eri aikoina synkkaa eri tavoin lasten kanssa. Silti tuntuu, että monilla vanhemmilla on "suosikki"lapsia, joista pitävät enemmän kuin muista? Uteliaisuuttani vain kysyisin mikä saa tuntemaan niin? Temperamentti tai joku muu?



Meidän pojat on aivan ihania, toinen erityisesti varmastikin monen äidin unelmapoika. Ehkä kaipaisin rosoisempaa/surkeampaa lasta jota sitten voisi paijata ja saada läheisemmän yhteyden. Meidän pojat ovat aina olleet positiivisia ja pärjänneet yksin oikein hyvin ilman äidin apua. Intressitkin tosin samanlaisia kuin isällä, joten puuhailevat mielellään isän kanssa.



Siis oma tilanteeni ei todellakaan mikään ongelma (enkä käännä keskustelua siihen), mutta olisi kiva tietää voiko jonkun lapsen kanssa olla läheisempi ja miksi niin? Millaista se on? Koetaanko läheisyyttä "surkean" lapsen kanssa, pärjäävän lapsen kanssa, samanlaiset harrastukset, samanlainen temperamentti, mikä?



ap

ainakin itse pyrin olemaan tasapuolinen ja oikeudenmukainen kaikille, mutta lasten luonne-eroista johtuen eri lasten kanssa voi tehdä erilaisia juttuja ja keskinäinen suhde värittyy eri tavoin.



Esikoisen kanssa keskusteleva, pohdiskeleva suhde,

kakkosen kanssa lenkkeilemme yhdessä,

kolmannen kanssa hellyys ja luominen (lapsi kirjoittaa ja piirttää ja keskustelemmme kaikenlaisesta tekemisestä ja kaverisuhteista),

neljäs uhmaa, haastaa minut joka asiassa ja pohdimme rajoja, mutta myös hellyys ja lukeminen.

Nuorin on vasta parivuotias ja meidän suhdettamme sävyttää loppusuoralla oleva äidin ja lapsen symbioosi ja valtava keskinäinen kiintymys. Kaipaan kuopusta välillä niin että sattuu.



Kaikille lapsille olen kuitenkin äiti, pomo, otan vastuuta heidän touhuistaan, ohjaan ja asetan rajat sekä huolehdin.



Nämä suhteet ovat vaihdelleet vuosien mittaan, mutta nyt on tällaista.

mutta 1 poika on läheisempi isälleen kuin mulle, jostain syystä

mä taas tulen paljon paremmin toimeen 16 v esikoispojan kanssa kuin isänsä

tunnen olevani kaikkein eniten samalla aaltopituudella. Siis samantyylinen luonne kuin itsellä. Itse kun olen rauhallinen luonne, niin meidän rauhallisimman kuopuksen kanssa tunnen jotain omanlaistansa läheisyyttä. Kaksi vanhempaa lasta on temperamentisempia, heidän kanssaan helpommin sukset menee ristiin, mutta tietty jo johtuu siitäkin että ovat isompia.



Olen 3 lapsen äiti, ja kyllä suhde kaikkiin lapsiin on erilainen, onhan vanhemman ja lapsenkin välinen suhde IHMISSUHDE siinä kuin muutkin ihmissuhteet, vaikka ollaankin "samaa lihaa ja verta".



Ja kaikkia lapsiani rakastan yhtä paljon, mutta toki suhde jokaiseen on silti erilainen. Jokaisella on omanlaisensa luonne, temperamentti ja kiinnostuksen kohteet.



Jokainen on kuitenkin mulle rakas sellaisena kuin on, ja yritän tukea lapsia heidän luonteissaan ja persoonissaan. =) Se on kaikkein tärkeintä.

tyttöämme ovat niin erilaiset.



Vanhempi tytär on erittäin tempperamenttinen ja inkuttaa vastaan todella helosti. Lisäksi hän tulee helposti tyytymättömäksi,jos joku ei mene suunnitelmien mukaan. Koen hänet joskus todella vaativaksi ja väsyttäväksi. Toisaalta, koska hän muistuttaa minua, niin meillä on myös erittäin läheisiä hetkiä. Saatamme istua vaikka lauantai-iltapäivän tuolissa viltin alla, katsoa telkkaa, syödä karkkia ja höpötellä keskenämme.



Nuorempi on helppo lapsi, josta monet ihmiset pitävät. Hän on reipas ja aloitteellinen, ottaa muut hyvin huomioon, on pitkäjännitteinen, ei juurikaan urputa vastaan, etc. Jos hän itkee tai suree, niin minulle tulee fyysisiä tuntemuksia ja siksi ehkä hän on minun "vauva". Mutta toisaalta erilaisuutemme vuoksi, en koe samaa sanatonta ymmärrystä hänen kanssaan kuin esikoisen.



Eli kaksi erittäin rakasta, mutta kovin erilaista tyttöä. Molempien vuoksi olen valmis tekemään melkein mitä vain.

Mietin, että johtuisiko se vain niinkin hassusta asiasta kuin siitä, että olemme tunteneet kauemmin :) Mutta oikeasti, esikoinen on luonteeltaan samanlainen märehtijä kuin minä ja kakkonen on helppo ja suoraviivainen kuten isänsä...

Tulen parhaiten toimeen esikoisen kanssa joka on kanssani samaa sukupuolta. Pojan äitillä on sukset ristissä hänen kanssaan jatkuvasti.

on hankala tyyppi ajoittain. Itsepäinen, joskus levoton. Ei ikinä usko mitään.

Silti on niin mukava, nokkela ja kaikesta kiinnostunut. Saa kyllä raivon partaallekkin.

Ymmärrän parhaiten niitä huonoja puolia lapsessa, jotka eivät ole samoja kuin itselläni ja ihailen eniten niitä hyviä puolia lapsessa jotka eivät ole samoja kuin itselläni.



Keskimmäinen muistuttaa minua vähiten ja miestä enemmän (no sitä miestä jota rakastan), ei tosin niin yksioikoisesti. Lapsi on täysin periksiantamaton ja tiukka, mutta rauhallinen ja hitaasti lämpiävä/ujo. Jotenkin kestän hänen puutteet parhaiten lapsistamme ja pystyn tukemaan, ymmärrän häntä.



Eli tämän keskimmäisen lapsen kanssa synkkaa parhaiten ja hän tuntuu eniten omalta ja on todella myös äidin lapsi. Hän todella kaipaa ja antaa minulle tuntemuksen että olen hänelle tärkeä.



Rakastan myös esikoista ja kuopusta, mutta tuntuu että heille ei aikani ei ole yhtä tärkeä, he osaavat imeä osansa paremmin isästäänkin, mummostaan tai muista aikuisista. Heidän kanssaan synkkaa ajoittain ja ajoittain ei. He myös muistuttavat minua enemmän kuin keskimmäinen. Heidän kanssaan tehdään ja synkkaa eri asioissa.

Meillä on tyttö ja poika, poika on kuopus. Poikaan mulla on läheisemmät ja mutkattomammat välit kuin tyttöön. Tyttö on halutessaan todella ihana tai sitten todella kamala, on jotenkin vaikeasti lähestyttävä. Koskaa ei ole esim. sylissä viihtynyt, poika taas kiehnää vieläkin kainalossa vaikka on jo 9-vuotias ja tulee syliinkin istumaan :)

Minulla on 2 adoptoitua lasta joten heistä kummassakaan en näe minusta tai miehestäni suoranaisesti piirteitä. Tietenkin ovat meiltäkin oppineet kaikenlaista, mutta tempperamentti ja luonne on biovanhemmilta. Ensin minua harmitti kun esikoisella (poika) olikin niin erilainen luonne kuin minulla, mutta olemme olleet niin tiiviisti yhdessä ja puhuneet kaikesta, että erilaisuudesta huolimatta tunnen todella syvää yhteenkuuluvutta hänen kanssaan. Vaikka kinaamme ja riitelemme vähän väliä (esikoisen kanssa ei ole helppo tulla toimeen, on hyvin tulinen, omistava ja tarkka luonne), olemme myös tärkeimpiä toisillemme. Kuopus 2v on toistaiseksi paljon helpompi, avoin ja ihana tyttö, mutta silti minusta hän ei tunnu yhtä läheiseltä ja rakkaalta. Luultavasti se johtuu vain siitä että olemme tunteneet vähemmän aikaa, mutta välillä mietin tuleeko meistä ikinä yhtä läheisiä koska esikoisen kanssa olemme viettäneet monta vuotta ihan hirveästi aikaa lähekkäin ja kahden, kuopuksen kanssa niin ei tule olemaan kun lapsia on nyt 2 ja esikoinen vaatii myös paljon huomioita. Ennen lapsia luulin että juuri tytön kanssa olisi helpompaa tuntea yhteenkuuluvuutta ja olla läheinen, mutta tällä hetkellä onkin toisin.

Tosin ovat niin pieniä vielä ( 2 ja 4) että mistäs minä tiedän mitä elämä tuo tullessaan. Ovat minun luontoisiani :), välillä otetaan rajusti yhteen ja sitten halataan ja pussataan.

Tosin ovat niin pieniä vielä ( 2 ja 4) että mistäs minä tiedän mitä elämä tuo tullessaan. Ovat minun luontoisiani :), välillä otetaan rajusti yhteen ja sitten halataan ja pussataan.

että tyttö olisi minulle läheisempi, koska niin kovasti toivoin tyttöä. Esikoinen on poika, kuopus tyttö, enkä huomaa mitään eroa tunteissani heitä kohtaan. Ovat aivan yhtä rakkaita kummatkin. Tosin odotan innolla aikaa kun pääsen kuopuksen kanssa leikkimään tyttöjen leikkejä ihan kunnolla