Mitä synnytys teki seksillenne?
Paransiko? Huononsiko? Nainen, mitä muutoksia sinun kohdallasi tuli? Mies, huomasitko naisessai muutoksia?
Kommentit (12)
Ennen kerta viikkoon, nyt kerran kuussa, vaikka oli suunniteltu sektio. Eli ei paikkojen venymisestä ainakaan voi johtua. Mutta 75% on vähentynyt entiseen verrattuna, lapsi kohta jo 4v.
kolme alatietä, ja jo ekan jälkeen tuntuma elmättimessä parani huimasti.
Se sitten, kuinka paljon touhuun on oikeasti aikaa, on eri asia : )
ainakin minun osaltani ;) Aina toitotetaan ajanpuutteesta jne, mutta meillä voi hyvinkin olla viikonloppuisinkin seksiä 3x/vrk: aamulla, kun lapsi vielä nukkuu, päiväunilla ja illalla, joskus jopa yölläkin, mutta tämä on ehkä tavallisempaa, kun lapsi on hoidossa.
Ekan synnytyksen jälkeen ei maltettu olla viikkoakaan yrittämättä yhdyntää, mutta mulla oli vielä pari tikkiä ja ne kiristi, joten odotettiin niiden sulamiseen. Siitä asti seksi on maistunut tiuhaan, n.2-12x/vko. Todella harvoin (ehkä viikko puolessavuodessa) on seksiä "vaan" 2x/vko. Yleensä siis päivittäin ja ennen lapsia saattoi hyvinkin riittää tuo 2x/vko!
Seksi on nautittavampaa, kun tuntee itsensä niin läpikotaisin. Synnytys ja perheen kasvaminen on muutenkin yhdistänyt meitä kokemuksena, joten silläkin lienee vaikutusta. Kai emätinkin on tuntoherkempi, saan mm. emätinorkkuja, joista en ennen lapsia ollut kuullutkaan samoin sarjaorgasmeja tulee herkemmin, varsinkin nyt raskaana ollessa. Saa nähdä, mitä toisen syntymä tekee, tekeekö mitään. Aikaa varmaan on vähempi, mutta eiköhän me keinot keksitä ;) N
ei siis mitenkään järjettömästi parantanut tai huonontanutkaan, mutta ne lapset... seksille ei vaan löydy aikaa eikä voimia.
huomattavasti!!! Alakautta synnyttäneenä alapää todella tuntoherkkä. Saan maata järisyttäviä orgasmeja. Mieheni nauttii kun hän pystyy tyydyttämään minut aivan ekstaasiin.
halut ovat kasvaneet myös.ennen 1-2kertaa seksiä viikossa nyt siirrytty 1-2krt seksiä päivässä!!!
Sanoisin, että lähes aina synnyttäneen naisen pillu on lortto, eikä anna enää miehelle täyttä tyydytystä.
Noinhan se asia valitettavasti on.
naisen seksielämä paranee ja miehen huononee synnytyksen jälkeen?? :P :D Kai se tiukka pimppi ennen synnytystä oli enempi miehen mieleen, mutta nyt mun nautinto on ihan toista luokkaa ja toivon sen tuottavan mielihyvää myös miehelle, kun olen helpommin tyydytettävissä ja nautin vieläkin enemmän kuin ennen. Eihän se toisen nautinto kovin pitkälle kanna, jos itsestä ei tunnu miltään... Itse yritän muistaa tämänkin ja pitää huolta lantiopohjan lihaksista, vaikkei se pimppi yhtä tiukka olisikaan kuin ennen synnytystä. 5
...kokemusta tasan yhdestä 2 x synnyttäneestä naisesta eli vaimostani, ja voin sanoa, ettei seksi todellakaan huonontunut. Pillu ei missään nimessä ole löysempi kuin ennen, ja tämä on erityisen hyvä juttu, koska itse olen tällainen hyvin keskiverrosti varusteltu.
Tärkeä pointti tietysti on se, ettei vaimolle tullut mitään repeämiä synnytyksessä sekä hän myös kai aktiivisesti harjoitti lantionpohjalihaksiaan synnytysten jälkeen.
Uskon kyllä, kun sanotaan, että nainen voi löystyä, mutta on typerää levitellä täällä sitä jotenkin yleisenä totuutena, mikä tapahtuu kaikill, kuten tuossa edellä tehtiin.
Yhtä typerää on levitellä juttua, että "ei todellakaan voi löystyä, jos siltä tuntuu niin on pieni muna". Toisten mielestä tavara jopa tiukkenee. Itselleni synnytys on aiheuttanut ainoastaan tuntemusten huonontumista, tosin eipä vaimoa kiinnosta treenatakaan pillua eikä mitään muutakaan. Vaimolla tuntemukset parantuneet.
Nimim. nautinnollinen yhdyntä historiaa 3-kymppisenä
Uskon kyllä, kun sanotaan, että nainen voi löystyä, mutta on typerää levitellä täällä sitä jotenkin yleisenä totuutena, mikä tapahtuu kaikill, kuten tuossa edellä tehtiin.
...ei kai täällä kukaan tuollaista juttua olekaan levitellyt?
Meikäläisen kaltaiselle lääketieteestä mitään ymmärtämättömälle tuntuu aika itsestään selvältä, että JOS nainen ei yhtään treenaa, niin totta kai se pillu löystyy. Tällaiseen johtopäätökseen olen tullut ihan vain katsomalla vastasyntyneiden lasten kokoja...
Mutta kuten sanoin, oma kokemukseni on, ettei onneksi löystymistä tapahtunut, ja ymmärrän siihen vaikuttaneen vaimon kohdalla nuo mainitut pari seikkaa.
synnytyksen jälkeen. Synnytyksestä on yli kolme kuukautta aikaa. Olin pitkään todella kipeä kun emättimeni repesi synnytyksessä, minua parsittiin melkein kaksi tuntia synnytyksen jälkeen (kätilö sanoi ettei repaämä ole kauhean paha mutta vaikeassa paikassa). Repeämän paranemisen jälkeen olen muutaman kerran harrastanut seksiä ihan vaan ja ainoastaan mieheni mieliksi. Aluksi seksi sattuu, vähän ajan kuluttua kipu loppuu mutta se ei vaan tunnu miltään. Jumpatakin pitäisi sillä lääkäri sanoi jälkitarkastuksessa että "pientä löystymistä havaittavissa". Ja se ei kyllä osaltaan lisää motivaatiota seksin harrastamiseen, vaikka mies sanoo, ettei huomaa eroa. Tuntuu, että vauva tarvitsee mun kaiken ajan, huomion ja rakkauden; mies ymmärtäköön ja on tähän asti hyvin ymmärtänytkin. Toivon kyllä että kipinä syttyisi taas pian. Itse voisin olla vaikka loppuelämäni ilman seksiä, nyt ajattelen niin, mutta tiedän, että miehelle se on tärkeä juttu. Ollut aikaisemmin hyvin tärkeää itsellenikin. Tulipas tarinaa.