Kolmen tai useamman lapsen äidit ovat rasittavia besserwissereitä!

oikeasti käyttökelpoisen neuvon mitä monilapsisessa perheessä ei ole vielä tajuttu vaikka niitä lapsia olisi hoidettu "siinä sivussa" miten paljon tahansa...

jos yhden lapsen (vielä vauvaikäisen) vanhempi tulee kertomaan minulle, kuinka hoidan arkea neljän lapsen kanssa. Ja mitä virheitä olen tehnyt teini-ikäisen kasvatuksessa tms.

Mutta valitettavan usein sieltä yhden lapsen äidiltä tulee suusta sellaisia itsestäänselvyyksiä, etteivät ne tuo keskusteluun yhtään mitään uutta tai mielenkiintoista. Eli ikävästi sanottuna on aivan sama osallistuuko se yhden lapsen äiti keskusteluun.



Mutta tää oli yleistys ja ylikriittisesti kirjoitettu. Mullakin on yksi yhden lapsen äiti kaverina, ja se on niin fiksu ja ymmärtäväinen, että sen neuvoja kuuntelen aina tarkasti.

ja se menee just noin, että niitä besserwissereitä on ihan kaikissa ryhmissä. Yksilapsiset saattavat sortua yleistämään liikaa oman yhden lapsensa kokemuksella. Kun taas monilapsinen saattaa erehtyä ylemmyydentunnossaan luulemaan, että useampi lapsi toisi jotenkin kovinkin laajan kokemuksen lapsista, vaikka ne lapset olisi kaikki syntyneet samoista vanhemmista ja omaisivat näin varsin samantyyppisen perimän kaikki.

ja se menee just noin, että niitä besserwissereitä on ihan kaikissa ryhmissä. Yksilapsiset saattavat sortua yleistämään liikaa oman yhden lapsensa kokemuksella. Kun taas monilapsinen saattaa erehtyä ylemmyydentunnossaan luulemaan, että useampi lapsi toisi jotenkin kovinkin laajan kokemuksen lapsista, vaikka ne lapset olisi kaikki syntyneet samoista vanhemmista ja omaisivat näin varsin samantyyppisen perimän kaikki.

ropissut tomuna maahan toisen lapsen syntymän jälkeen, kun sitä tajusi ettei asiat menekään niin oppikirjojen mukaan mitä sitä ekan kanssa ajatteli.

ja heidän tarviksehankintoihinsa suhtautua niin ylemmyydentuntoisesti ja huvittuneesti, vaikka itsellä olisikin jo kolmen lapsen kokemuksella vankat mielipiteet siitä, mikä on tarpeellista ja mikä ei? Jotenkin on sellainen "voi kun se nyt hössöttää, kun se ei mistään mitään tiedä, mutta sitten kun on jo kolmas tulossa, niin tietää jo, että ei kannata hössöttää ja innostua mistään" -asenne.



Kun itse odotin esikoistani, meille naureskeltiin, kun kävimme etsimässä hoitopöytää ("eihän sellaista tarvita, ekan kanssa sitä nyt ehkä vähän käytti, mutta sen jälkeen on vaipat vaihdettu sängyllä tai vaikka keittiön pöydällä"), vaunuja ("voi mäkin muistan, kun ne vaunujen ominaisuudet tuntui silloin niin tärkeiltä, mutta loppujen lopuksi niiden käyttöikä on niin lyhyt, että ei kannata kauheasti panostaa") tai pinnasänkyä ("pinnis jäi meillä ihan vaan vaate- ja leluvarastoksi, vauva nukkuu kuitenkin paremmin perhepedissä"). Tuntui, että kokeneempien äitien mielestä mikään hankinta ei ollut tarpeellinen, vaan tuomittavissa esikoista odottavan lapselliseksi hössötykseksi. Itse kyllä olen edelleen sitä mieltä, että hoitopöytä, yhdistelmävaunut ja pinnasänky ovat ehdottomia hankintoja, joilla on paljon käyttöä ja aion niiden perässä juosta, jos joskus toisen lapsen teen (ekan jäljiltä myimme kaikki tarvikkeet pois).

ja heidän tarviksehankintoihinsa suhtautua niin ylemmyydentuntoisesti ja huvittuneesti, vaikka itsellä olisikin jo kolmen lapsen kokemuksella vankat mielipiteet siitä, mikä on tarpeellista ja mikä ei? Jotenkin on sellainen "voi kun se nyt hössöttää, kun se ei mistään mitään tiedä, mutta sitten kun on jo kolmas tulossa, niin tietää jo, että ei kannata hössöttää ja innostua mistään" -asenne.

Kun itse odotin esikoistani, meille naureskeltiin, kun kävimme etsimässä hoitopöytää ("eihän sellaista tarvita, ekan kanssa sitä nyt ehkä vähän käytti, mutta sen jälkeen on vaipat vaihdettu sängyllä tai vaikka keittiön pöydällä"), vaunuja ("voi mäkin muistan, kun ne vaunujen ominaisuudet tuntui silloin niin tärkeiltä, mutta loppujen lopuksi niiden käyttöikä on niin lyhyt, että ei kannata kauheasti panostaa") tai pinnasänkyä ("pinnis jäi meillä ihan vaan vaate- ja leluvarastoksi, vauva nukkuu kuitenkin paremmin perhepedissä"). Tuntui, että kokeneempien äitien mielestä mikään hankinta ei ollut tarpeellinen, vaan tuomittavissa esikoista odottavan lapselliseksi hössötykseksi. Itse kyllä olen edelleen sitä mieltä, että hoitopöytä, yhdistelmävaunut ja pinnasänky ovat ehdottomia hankintoja, joilla on paljon käyttöä ja aion niiden perässä juosta, jos joskus toisen lapsen teen (ekan jäljiltä myimme kaikki tarvikkeet pois).

Itse olen kolmen äiti, ja kyllä meilläkin on hoitopöytää, yhdistelmia, ja pinnasänkyä käytetty kaikilla kolmella, eli aika ihmiskohtaisia taitaa olla nuokin mielipiteet... ;-)

Itse luulenkin, että se mikä ärsyttää puolin ja toisin eivät ole ne spesifiset mielipiteet, vaan toisaalta se esikoisen vanhempien hössötys ja tärkeily omalla raskaudellaan ja vauvallaan, joka on tietysti heille maailman napa, mutta ympäristölle aika arkipäiväinen juttu (oli heillä sitten itsellään lapsia tai ei), ja toisaalta se, miten useampilapsiset taas puolestaan tärkeilevät sillä, miten arkipäiväistä ja helppoa lastenhoito onkaan...

ja se menee just noin, että niitä besserwissereitä on ihan kaikissa ryhmissä. Yksilapsiset saattavat sortua yleistämään liikaa oman yhden lapsensa kokemuksella. Kun taas monilapsinen saattaa erehtyä ylemmyydentunnossaan luulemaan, että useampi lapsi toisi jotenkin kovinkin laajan kokemuksen lapsista, vaikka ne lapset olisi kaikki syntyneet samoista vanhemmista ja omaisivat näin varsin samantyyppisen perimän kaikki.

ropissut tomuna maahan toisen lapsen syntymän jälkeen, kun sitä tajusi ettei asiat menekään niin oppikirjojen mukaan mitä sitä ekan kanssa ajatteli.

Että toisen kanssa vasta opin, että jotkut vauvat oikeasti toimivat niin kuin oppikirjoissa sanotaan. Ekan kohdalla vaan ihmeteltiin, että minkä ihmeen takia noita oppaita edes tehdään, kun mikään niihin kirjoitettu ei ole totta.

jotka suurella kokemuksella tulevat selittämään minulle, kuinka minun pitää vauvaani hoitaa:) t. viiden lapsen mamma

tosin minulla lapsia vaan neljä. Pahin on eräs kahden lapsen mamma jonka esikoinen on erittäin rumasti käyttäytyvä poika. Äidin mielestä tietysti niin hurmaava kun on niiin sosiaalinen. Todellakin on, siis ihan riesaksi asti. Yritän vältellä tuota mammaa, mutta mamma ei vaan ota onkeensa. Niin rasittavaa.

Itse annan neuvoja ainoastaan pyydettäessä. Tosin jotkut silloinkin vetävät herneet nenään kun itse ajattelevat asioista erilailla.

Harvemmin useamman lapsen äideillä edes on aikaa neuvoja jaella ja toisten lasten hoitoihin puuttua

mä olen yleensä aina täsmälleen siellä missä pitääkin 3 lapseni kanssa, korkeintaan nolosti etuajassa. Kaverini, yhden lapsen äiti, soittelee aina paineessa, että nyt ollaan niin ja niin paljon myöhässä.

Olen myös huomannut saman, että 2- ja 3-lapsiset perheet ovat usein paremmin ajoissa kuin minä yhden lapsen kanssa varsinkin vauva-aikana. Tajusin sen kyllä jo silloinkin, mutta mulla ainakin vain yksinkertaisesti on kestänyt tosi kauan oppia organisoimaan lähtöhulinat niin, että kaikki sujuu. Ja parikuisen vauvan kanssa oikeasti en tiennyt vielä, mikä itku on mitenkin tärkeää ja ovesta lähtö saattoi katketa loputtoman tuntuiseen imetys-vaipanvaihto-pukeminen-kierteeseen.

Kovasti auttoi myöskin se, että tajusin lakata katsomasta bussien aikatauluja yms. ja yrittää tähdätä lähtöhetkeä johonkin tiettyyn kellonaikaan. Ainoa toimiva konsti on lähteä kerta kaikkiaan riittävän hyvissä ajoin, niin että varmasti on ajoissa. Yleensä silloinkaan en lopulta ole mitenkään hurjasti etuajassa.

Nyt on toinen lapsi tulossa muutaman viikon sisällä ja toivon, että olen jotain oppinut, tai muuten me ei päästä ikinä mihinkään seuraavaan vuoteen! :-D

on olleet kaikilla kolmella kovassa käytössä. :)

Toisen lapsen synnyttyä huomasin, että ei se ihan niin mennytkään. Neljäs kun syntyi, niin huomasin, että kovasta yrityksestä huolimatta, en taida kovin kummoinen ollakaan. Valitettavasti.