Kolmen tai useamman lapsen äidit ovat rasittavia besserwissereitä!

minä aina sanon, että on ihan mahdotonta sanoa, mistä itse kukin tykkää. Minä olen 4:n lapsen äiti ja minulla on omat vauvarutiinini ja asiat, jotka olen kokenut hyviksi ja käytännöllisiksi.

Olen kuitenkin huomannut, että muilla mammoilla on ihan erilaisia makuja ja mieltymyksenkohteita. Niinpä aina sanonkin, että vauvan kanssa pääsee alkuun yllättävän vähällä ja sitten kun se oma nyytti on siinä käsissä, näkee itse, että mistä tykkää. Ja esikoisen kanssa on sitten kivaa lähteä itse shoppailemaan mitä tarvitsee!

Ja vauvatkin tykkää eri asioista. Esimerkiksi ensimmäinen lapseni tykkäsi kovin olla sitterissä. Tämä toinen ei viihdy siinä ollenkaan, vaan haluaa olla rintarepussa. Ensimmäisen kohdalla reppu jäi käyttämättä.

Varmaan siis tulee hankittua turhaa kun ei tiedä miten asiat muotoutuu, mutta ei se varmaan haittaa. Myy sitten eteenpäin.

yhden tai kahden lapsen äideistä löytyy näitä bessewissereitä. Helposti yleistetään yhden tai kahden lapsen kokemuksella, että kun se onnistuu näin meillä, niin onnistuu teilläkin (esim. potalle opettelu, nukuttaminen). Itselläni kolme lasta ja saan monasti neuvoja juuri näihin asioihin, vaikka meilläkin esikoisen kanssa moni asia sujui vaivattomasti, mutta kuopuksen kanssa kyllä saa taistella. Se tuntuu unohtuvan, että lapsia on niiiin monenlaisia, samassakin perheessä...

aina harjoittelu kappaleita, kaikessa.. Ja eniten niin rahallisia kuin muitakin virheitä tulee tehtyä sen esikoisen kanssa. Itse taas olisin kaivannut esikoisen aikana jonkun "viisaamman" neuvoja. Varsinkin kun oma äitikin oli jo kuollut, ja anopin neuvot oli " etkö sä nyt osaa"

yhden pienen vauvan äidit ovat niitä pahimpia besserwissereitä - kolmen lapsen äidit tietävät jo ettei homma toimi niinkuin on teoriassa joskus suunnitellut :-)

Kaikkein koomisimpia ovat kuitenki he, joilla ei ole lapsia, mutta silti neuvovat että mitä kannattaa tehdä.



Itse en raskausaikana kysellyt että mitä ja mitä, enkä ole nyt esikoisenkaan kanssa hirveästi kysellyt. Äidiltäni kysyin neuvoa karstan hoitamiseen ja imetyksestä kysyin myös, mutta muuten olen aikalailla mennyt vaiston mukaan.

Silti minulle tultiin neuvomaan että mitä kannattaa tehdä synnytyksessä ja miten vauvaa pitää hoitaa. Hei mutta minä en kysynyt..

Kyllä minä silloin kysyn kun jokin asia mietityttää, mutta silloin kysyn sellaisilta ihmisiltä joihin luotan, eli äidiltäni tai siskoltani. Hyvin olemme pärjänneet pojan kanssa.

Niin ja vaikka minulla on yksi lapsi, joka on vauva, niin silti ymmärrän että kaikki lapset ovat erillaisia. Samoin kuin äiditkin.

Ei kannata yleistää lapsia eikä vanhempia, oli niitä lapsia yksi tai yksitoista.

Yhden lapsen äidit eivät luonnollisesti osaa kuvitellakaan minkälaista elämä on 3 pienen kanssa ja se on ihan luonnollista. Mutta että mikä saa tällaiset äidit kuvittelemaan, että 1 lapsen kokemuksella he ovat maailman parhaita kasvattajia? Tunnen erään 1 lapsen äidin, joka on jatkuvasti jakamassa neuvojaan minulle, 3 lapsen äidille :O

Itse aina salaa naureskelen hänelle ja hänen tietämykselleen ja kokemukselleen :D

yhden pienen vauvan äidit ovat niitä pahimpia besserwissereitä - kolmen lapsen äidit tietävät jo ettei homma toimi niinkuin on teoriassa joskus suunnitellut :-)

jotka suurella kokemuksella tulevat selittämään minulle, kuinka minun pitää vauvaani hoitaa:)



t. viiden lapsen mamma

Täytyy muistaa sekin, et yhden lapsen äidin näkökulmasta isojen perheiden elämä on jokseenkin kaaosmaista. Lähtien ihan jo siitä, että sisarukset tappelevat keskenään, eikä yksilapsisen perheen äidin tarvitse koskaan nähdä lapsessaan sitä primitiivistä sisarusvihaa, mitä useampilapsisissa perheissä saa todistaa päivittäin. Jo se laittaa kokemattoman miettimään, että eikö tuossa perheessä homma ole hallinnassa kun kaikki vuorotellen komentavat toisiaan. Ja kaikki lähtemiset ja tulemiset on yhtä hässäkkää, aina joku unohtaa jotain ja monen lapsen äitejä katraineen saa aina odottaa, he eivät ole ikinä ajoissa yhtään missään. Ja kun he sitten tulevat, niin yksilapsisen perheen äiti on jo valmiiksi uupunut siitä selitysten määrästä, että miksi taaskaan eivät ehtineet ajoissa. Paradoksi siis on siinä, että vaikka äitien organisointikyky lisääntyy kun lapsia syntyy, niin ulospäin näyttää siltä, että hommasta puuttuu organisointi kokonaan ja siinä on päällä jatkuva hässäkkä.

äitien "ei kannata hössöttää, kun on enemmän lapsia, niin huomaat, että ne hoituu siinä sivussa" -kommenteista sellainen fiilis, että kun lapsia on useampia, niin niitä ei tarvitse hoitaa kovin hyvin, eikä lapsista ja heidän ainutlaatuisuudesta nautita. He nyt vain ovat sellainen kaaosmainen lauma, joka pyörii jaloissa, eikä tarvitse juuri mitään, ei ainakaan mitään extraa... Mitä vähemmällä pärjää, sen parempi...

ainakin ulkopuolisen silmissä (ja joskus myös omasta mielestä), mutta kai yhdenkin lapsen äiti sen ymmärtää, että lapset ovat lapsia ja ei useamman lapsen perheessä toimita kuten armeijassa, että yksi komentaa ja muut tottelee kun muutakaan ei uskalla? Itse joskus mietin mieheni siskosta (yhden lapsen äiti) että arvostelee ja ihemttelee kovasti (jos katseesta voi joitain päätellä) meidän kasvatustapaamme ja jatkuvaa suhinaa mitä kolmen alle kouluikäisen lapsen perheessä riittää. Mutta on helppo arvostella toisia ja toisten tekemisiä, tietenkin puolin ja toisin. Ja etenkin silloin, kun perhetilanteet esim. lapsimäärän suhteen ovat aika erilaiset...

jokainen lapsi on ainutlaatuinen.

Mutta kokemus opettaa ja useamman lapsen kokemuksella osaa hoitaa arkea ja lapsia ilman turhaa hössötystä eikä joka asiasta jaksa eikä halua tehdä enää numeroa.

Kun on useampia lapsia niin vauva tulee osaksi perhettä. Koko perhe ei voi pyöriä pelkästään vauvan ympärillä samalla tavalla kun 1 lapsen perheessä, koska muidenkin lasten tarpeet on huomioitava.

äitien "ei kannata hössöttää, kun on enemmän lapsia, niin huomaat, että ne hoituu siinä sivussa" -kommenteista sellainen fiilis, että kun lapsia on useampia, niin niitä ei tarvitse hoitaa kovin hyvin, eikä lapsista ja heidän ainutlaatuisuudesta nautita. He nyt vain ovat sellainen kaaosmainen lauma, joka pyörii jaloissa, eikä tarvitse juuri mitään, ei ainakaan mitään extraa... Mitä vähemmällä pärjää, sen parempi...

pitääkin 3 lapseni kanssa, korkeintaan nolosti etuajassa.



Kaverini, yhden lapsen äiti, soittelee aina paineessa, että nyt ollaan niin ja niin paljon myöhässä. Esin. heidän 6v tytsyllä tulee aina (???) kakkahätä, kun pitäis ovesta mennä ja sitä sitten äiti ja isä ihmettelemään. Joko pötkähti ja sitten pestään käsiä ohjepaprun mukaan ja kuivataan ja sitten tuleekin jano. ja kun meidän ainokaisella on jano, niin vettä haetaan vaikka jostain kaivosta, sillä eihän meidän lapsella saa jano olla sekuntiakaan. Hänen mielestä on ok myöhästyä vaikka tunti, jos mussua ei huvitakaan pukea. Ja äiti tietty osallistuu pukemiseen, kun olis ikävää, jos vaikka kauluri on vinossa.



Siiis, ei yleistetä, kiitos



Meinaan usein sortua yleistämään, että ainoat lapset on aika passattuja ja maailman napoja, mutta haluan uskoa, että vain kaverini on vähän vinksahtanut oman lapsineronsa kanssa.

Tuntemani suurperheet pukaisevat reippaasti vaatteet päälle ja lähtevät. Ei ole sitä yhden lapsen kiukuttelua ja houkuttelua.

Yleensä isommissa perheissä on lapset oppineet, miten toimitaan, koska äitiä ei voi oikein pompottaa.

Itse ainakin ihmettelin erästä 4 alle kouluikäisen lapsen äitiä, miten sai lasten vaatteet niin nopeaa päälle ja miten lapset käyttäytyi niin kiltisti. Porukka kulki rauhallisesti ja asialliseti ja äidin ei tarvinnut temppuilla lastensa kanssa.

Minulla on 2 lasta ja sain tältä äidiltä kullanarvoisia neuvoja, miten toimitaan, että homma toimii.

Täytyy muistaa sekin, et yhden lapsen äidin näkökulmasta isojen perheiden elämä on jokseenkin kaaosmaista. Lähtien ihan jo siitä, että sisarukset tappelevat keskenään, eikä yksilapsisen perheen äidin tarvitse koskaan nähdä lapsessaan sitä primitiivistä sisarusvihaa, mitä useampilapsisissa perheissä saa todistaa päivittäin. Jo se laittaa kokemattoman miettimään, että eikö tuossa perheessä homma ole hallinnassa kun kaikki vuorotellen komentavat toisiaan. Ja kaikki lähtemiset ja tulemiset on yhtä hässäkkää, aina joku unohtaa jotain ja monen lapsen äitejä katraineen saa aina odottaa, he eivät ole ikinä ajoissa yhtään missään. Ja kun he sitten tulevat, niin yksilapsisen perheen äiti on jo valmiiksi uupunut siitä selitysten määrästä, että miksi taaskaan eivät ehtineet ajoissa. Paradoksi siis on siinä, että vaikka äitien organisointikyky lisääntyy kun lapsia syntyy, niin ulospäin näyttää siltä, että hommasta puuttuu organisointi kokonaan ja siinä on päällä jatkuva hässäkkä.

Tietenkin heille on kokemusta kertynyt, ja varmaan hyviä niksejäkin, mutta hei, jos joku odottaa vasta ensimmäistään (joka vielä melko varmasti tulee jäämään ainoaksi), niin ei ole kovin kiinnostavaa neuvoa kysyessään (eri tarvikkeista) kuulla kuinka heillä ensimmäisen kanssa oli kaikenlaista erityistä hoitotarviketta, mutta nuorimmat lapset sitten hoidettiin ihan siinä sivussa missä nyt milloinkin ehdittiin. Ei minun esikoistani tarvitse hoitaa jossain kaiken muun hulinan ohessa!

Pahimmat besserwisserit on minusta ne yhden lapsen äidit, jotka eivät ymmärrä, että lapset on oikeasti kaikki erilaisia ja eri luontoisia eikä yhdelle lapselle käyvät niksit käykään kaikille. Minua ei voisi vähempää hetkauttaa joku väline tai hoitotarvike info, päinvastoin olisin tyytyväinen jos joku todella turha juttu jäisikin sinne kaupan hyllylle.

tarvikkeita vauvalle asiaa.



Ennemmin mä uskon useamman lapsen äitiä siitä, onko joku vauvanhoitotarvike tarpeellinen, kuin markkinamiestä, jonka mielestä ilman vaipparoskista tai tied millaista ralliversiota hoitotasosta ei voi elää.

He tietävät kaiken synnytksistä, imetyksestä jne. Ottamatta huomioon, että ehkä tulevaisuudessa asiat ei toisen lapsen kohdalla menekään näin "hienosti".



Heidän vauva-taaperoikäiset lapset osaa käyttäytyä ja heidät on kasvatettu. ;) Tosin kuin perheessä, jossa on kolme alle kouluikäistä, ja joista keskimmäisellä on elämää suurempi uhma, kun vielä pitää taistella huomiosta isoimman (joka siis on ISO) ja vauvan kanssa.



Minä kolmen lapsen äitinä olen aina ajoissa joka paikassa. Ärsyttävää odottaa muita. ;) Lähtemiset sujuu sakiltamme kokemukseni mukaan paremmin kuin yksi ja kaksi lapsisilta. Tosin se keskimmäisen elämää suurempi uhma hieman hankaloitti jossain vaiheessa lähtöjä...

eikö siis yhden lapsen äiti saa kertoa kokemuksiaan vauvanhoidosta äidille jolla useampi lapsi? Jos esim. keskustellaan jostain lastenhoidollisesta asiasta tai vauvatavarasta niin eikö yhden lapsen äiti saa osallistua keskusteluun omasta kokemuksestaan? Ja jos osallistuu niin heti otetaan se neuvomisena tai arvostelemisena..

eikö siis yhden lapsen äiti saa kertoa kokemuksiaan vauvanhoidosta äidille jolla useampi lapsi? Jos esim. keskustellaan jostain lastenhoidollisesta asiasta tai vauvatavarasta niin eikö yhden lapsen äiti saa osallistua keskusteluun omasta kokemuksestaan? Ja jos osallistuu niin heti otetaan se neuvomisena tai arvostelemisena..

Ongelmallista alkaa olla vasta se, jos sen ainokaisen perusteella rupeaa vetämään kauaskantoisia johtopäätöksiä KAIKISTA lapsista... Eli siis esim. jos oman lapsen kanssa yöt ovat olleet helppoja, oletetaan että kaikkien lasten kanssa on oltava näin, tai sitten vanhemmat ovat tehneet jonkun rankan virheen... Useamman lapsen vanhemmilla on se "etu" puolellaan, että he ovat yleensä joutuneet toteamaan että lapset todella ovat yksilöitä syntymästään alkaen, ja se, mikä toimii yhden kanssa, ei välttämättä toimi toisen kanssa, edes samassa perheessä. Miellyttävintä on tietysti jutella sellaisten vanhempien kanssa, oli heillä sitten yksi tai useampia lapsia, jotka tajuavat oman kokemuksensa suhteellisuuden, ja että toisten kokemukset voivat olla erilaisia ilman että kukaan on väärässä tai jotenkin "huono" vanhempi.

Minusta yhden lapsen kokemuksella voi kertoa kokemuksista ja vaihtaa mielipiteitä, mutta näitä besserwissereitä riittää yksilapsisissakin. Heidän kokemuksensa on ainoa oikea.