surua ja tuskaa :(
Raskausviikkoja 28.Vauva todettu erittäin sairaaksi.Hänellä on vakava palleatyrä ja toissapäivänä saimme tietää 12 kromosomivirheestä.Nämä yhdessä tekee hengissä selviämisen mahdottomaksi.Pahalta tuntuu odottaa loppuaika raskaudesta kun tietää ettei vauva tule kotiin.Kuinka voi selvitä lapsen menetyksestä?Helpottaisi oloa jos joku haluaisi kertoa ja jakaa kokemuksia lapsen menetyksestä.
Kommentit (12)
Kouraisee syvältä lukea tällaista viestiä. Ei tällaiseen ole sanoja. Haluaisin kuitenkin toivottaa teille voimia selvitä tämän kanssa. Toivottavasti löydät ympärillesi tukiverkkoa ja muita saman kokemuksen kohdanneita.
Meillä käytiiin suvussa samantyylinen tragedia viime vuonna. Surua ei varmasti vie mikään muu kuin aika! Toivottavasti sinulla on hyvä tukiverkosto ja ota kaikki tuki vastaan mitä saat ystäviltä ja läheisiltä! Kannattaa ottaa yhteyttä Käpy Ry:hyn sieltä varmasti löytyneen vertaistukea, joka on varmasti loistava apu asioiden käsittelyyn saman kokeneiden kanssa! http://www.kapy.fi/ Voimia ja iso halaus!
Meillä oli äskettäin epäily 8 -trisomiasta. Se sittemmin suljettiin pois, mutta ne muutamat hetket jotka vietettiin epävarmuudessa antoivat osviittaa siitä surusta ja piinasta, jonka joutuu kohtaamaan kun vauva on hyvin sairas, eikä elinennuste ole korkealla.
Otan osaa, ja toivon Sinulle paljon läheisiä ja ymmärtäviä ihmisiä joiden kanssa voit suruasi purkaa.
Itse en varmasti pystyisi odottamaan loppuun asti vaan vaatisin varmasti sektion ajoissa. Onhan se äärettömän raskasta nyt laittaa kaikki omat ajatukset toisella tavalla. Oliko aiemmissa ultrissa tms viitteitä mistään?
En voi toivoa kuin valtavan paljon voimia sinulle. Jokaisella odottavalla on varmasti joskus pelko oman lapsen sairaudesta - myös minulla. Mutta kun se tulee oikeasti kohdalle, onkin aivan eri asia kuin pelätä kun se on sitten totista totta.
Voimia ja ymmärtäviä ihmisiä ympärillenne vaikeimpina aikoina!
Sinulle joka sanoit, että vaatisit sektion heti,niin suomessa se ei ole mahdollista. Raskaudenkeskeytys on mahdollista rv.24 saakka, mutta valitettavasti muuten joutuu odottamaan synnytyksen käynnistymiseen saakka :( ja silloin myös alateitse, sektioon ei lähdetä kovinkaan herkästi näissä tapauksissa, sillä se on oman henkisen toipumisen kannalta parempi, että synnytät vauvan alateitse.
Paljon,paljon voimia!! Rankkaa on ja tulee olemaan,mutta aika parantaa haavat vaikkei nyt siltä todellakaan tunnu! Anna toipumiselle aikaa ja itke kun itkettää, puhu läheisille aina kun siltä tuntuu. Nämä asiat toistettuna useaan kertaan tuovat pikkuhiljaa parempaa oloa ja voimia taas jaksaa!!
Rukoilen Herraa Jeesusta tulemaan perheenne tueksi ja Isän Jumalan armoa ja siunausta kaikessa rakkaudessa.
Jeesus Kristus on Herra ja parantaja. Hän tekee tänäkin päivänä ihmeitä. Rukoile ja pyydä Jeesusta auttamaan.
Sinausta perheellesi!
meillä on samanlainen tilanne. tosin tämä ei ole ensimmäinen tällainen, mutta on silti yhtä tuskaista. vauva ei tule selviämään elossa, odotamme vain mihin asti tässä mennään.
voimia sulle odotukseen! puhu miehelle/ ystävälle niin paljon asiasta kun siltä tuntuu. älä edes ajattele, että voiko taas ja taas ottaa asiaa esille. pyydä tarvittaessa ammattiapua. liiku ja ulkoile voimien mukaan.
En tiedä selviääkö lapsensa menetyksestä täysin ikinä. Ajan kanssa tuska hiljalleen helpottuu,ehkä. Kuoleman lopullisuuden oppii ehkä hyväksymään jossain vaiheessa. Tie on pitkä,suru kulkee aaltomaisena. Välillä olo tuntuu hyvältä, "elämä voittaa sittenkin" mutta sitten voi tulla taas päivä jolloin et jaksa sängystä ylös nousta. Itse menetin elämän haluni pitkäksi aikaa. Tuntui ettei elämällä ollut mittän tarkoitusta koska esikoiseni oli kuollut. Kaikki se odotus, tulevaisuuden suunnittelu ym oli täysin turhaa. Menetin kykyni toimia,elämäni pysähtyi,aika seisahtui ja kauheinta alussa oli se että muiden elämä jatkui. Ympärillä ihmiset nauroivat ja hymyilivät. Työnsivät onnellisina vauvojaan vaunuissa,isoja vatsoja oli joka paikassa. Olit äiti mutta lapsi jonka olit synnyttänyt oli muualla kuin sylissäsi. Itse olin shokissa,täysin lamaantunut. Tunsin välillä katselevani itseäni jostain muualta. Odotin että herään siitä painajaisesta mutten herännyt. Tunsin fyysistä kipua siitä että syli oli tyhjä. Itkin paljon lapsen kaipuuta,vääryyttä etten saanutkaan sitä unelmaa jonka olin halunnut. Lasta,perhettä,helppoa elämää. Mutta ajan myötä huomasin että huominen tulee,elämä jatkuu. Olen vielä elossa ja elämässä voi tapahtua vielä hyviä asioita. Suren vieläkin,paljon!! Kuolema tuli täysin yllätyksenä,mitään merkkejä siitä ei ollut. Ja vaikka olisi ollutkin,en usko että lapsensa kuolemaan voi koskaan valmistautua. Mikään elämässäni ei ole tuntunut niin kamalalta ja väärältä kuin laskea lapseni arkku hautaan.
Toivon että jonain päivänä sinunkin on helpompi taas hengittää eikä suru ole päällimmäinen tunne kun aamulla heräät. Siihen hetkeen voi mennä vuosia,mutta kyllä se sieltä tulee!! Toivon että ympärilläsi on ihmisiä jotka jaksavat kannatella sinut läpi pahimpien aikojen. Ja koko sydämestäni toivon että elämä voittaa teilläkin,vielä jonain päivänä!! Itseäni helpotti käynnit KÄPYry:n kokouksissa. Siellä et ole kummajainen vaan ihminen jota ymmärretään. Siellä kaikki ovat samassa helvetissä. Kaikki tietävät mistä puhut eikä kukaan vähättele suruasi missään vaiheessa. Kukaan ei sano että kyllä nyt pitäisi jo helpottaa!!!
Voi, otan osaa teidän suunnattomaan suruun. Itse olemme samankaltaisessa tilanteessa, ainoalla erolla että raskausviikkoja on koossa 23+4.
Vauvallamme todettiin ensin myös vaikea palleatyrä ja nyt kromosomivastauksissa juuri tämä 12.kromosomivirhe. Yhdessä nämä todella vievät kaikki mahdollisuudet.
Itselläni on huomenna suruiset jäähyväiset edessä.
En osaa muuta kuin toivoa Sinulle ja perheellesi voimaa kestää tuo kaikki.
Olen itse tällä hetkellä surusta sekaisin, mutta jos myöhemmin haluat jakaa surua ja kokemuksia, ilmoita.
Tuhannesti jaksamisia Sinulle.
Suuri osanotto teidän molemien suruunne. Voimaa jokaiseen aamuun ja hetkeen!
Omppu, tukea tilanteeseesi löydät osoitteesta www.enkelinkosketus.net Paljon, paljon voimia ja jaksamista!