Lue keskustelun säännöt.
Miksi penkkariajelut saa mut aina kyyneliin?
18.02.2010 |
Mitä vanhemmaksi tulen sitä vuolaammin kyynelehdin kun seuraan penkkariajeluja. Tulee ihmeellinen haikeus ja ikävä nuoruutta.
Kommentit (19)
tulee tunne, että taas uusi ikäluokka kärrätään systeemin uhreiksi. Vähän kuin juutalaisia vietiin kaasukammioon ja he luulivat pääseväntä suihkuun...
Nytkin abit iloitsevat vapaudesta, mutta eivät onneksi tiedä mikä heitä odottaa.
Siis kärjistin "hieman" ja älkää ottako nyt taas hernettä nenään ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tulee tunne, että taas uusi ikäluokka kärrätään systeemin uhreiksi. Vähän kuin juutalaisia vietiin kaasukammioon ja he luulivat pääseväntä suihkuun...
Nytkin abit iloitsevat vapaudesta, mutta eivät onneksi tiedä mikä heitä odottaa.
Siis kärjistin "hieman" ja älkää ottako nyt taas hernettä nenään ;)
juuri nyt pitävät hauskaa ja nauttivat elämästä ja uuden tiedon omaksumisesta. Tavallaanhan tuo on elämän parasta aikaa kun opiskellaan, matkustellaan, kerätään kokemuksia... Onhan se liikuttavaa, keski-iässä mikään ei enää tunnu miltään.
tragikoomista touhua, kun tarkemmin miettii. Meuhkataan, että ohi on jne. Ja itse asiassa koko elämän raadollisuus on vasta edessä.
tragikoomista touhua, kun tarkemmin miettii. Meuhkataan, että ohi on jne. Ja itse asiassa koko elämän raadollisuus on vasta edessä.
Myös onnellisimmat hetket ovat vasta edessäpäin.
Mulle ainakin lukio on ollut kaikkein vaativinta ja työllistävintä aikaa, kaikki kotitehtävät, kokeet jne. Jopa yliopistossa oli paljon leppoisampaa vaikka suoritin tutkinnon 4,5 vuodessa.
Lukiossa piti osata nin älyttömästi todella monesta eri aineesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
penkkaripäivä on ollut nelikymmenvuotisen elämäni onnellisin päivä. Mikään muu päivä, ei hääpäivä, ei lasten syntymät, ole synnyttänyt sellaista helpotusta ja onnen tunnetta! Että vihdoinkin tämä @##@# elämä on taaksejäänyttä! Minä siis vihasin koulua... ja juuri siitä syystä lähdin opiskelemaan kasvastustieteitä...
tragikoomista touhua, kun tarkemmin miettii. Meuhkataan, että ohi on jne. Ja itse asiassa koko elämän raadollisuus on vasta edessä.
oppivelvollisuus takana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miettikää nyt, mitä on lukio: oppivelvollisuus on muka loppunut kun peruskoulu on käyty, mutta paskan marjat. Käytännössä on lähes pakko mennä lukioon jos ei ole joku superlahjakkuus tai täysin varma mihin ammattiin haluaa. Sitten nyhjötät tai hikoilet sen kolme vuotta päntäten "turhaa" tietoa kaikesta mahdollisesta. Suurimmalla osalla tuosta tiedosta et tee ikinä mitään. Sitä kutsutaan yleissivistykseksi.
Suurin osa päivistä kuluu koulussa tai kotitehtävien parissa ylioppilaskirjoituksia ja pääsykokeita kouristuksenomaisesti odottaen. Koko tulevaisuus riippuu muka siitä, miten nämä menevät. Samalla saa kuunnella vanhempien ja muiden seniilien huokailuja siitä "elämän parhaasta ajasta". Ja mieluitenhan lukiolaiselta pitäisi löytyä myös se vakituinen seurustelikumppani ja paljon harrastuksia, trendikkäät vaatteet ja hyvä ulkonäkö ja paljon kavereita. Lukiolainen ei saa enää olla "mikään teini", vaan kaikki on osattava ja hallittava.
Kyllä minusta aikuisena on paljon helpompaa kun on lapset, lainat ja koko hoito jo hankittuna. Ehtii vähän hengittääkin välillä.
muistan kuinka silloin oltiin intoa täynnä, nyt kaikki on mahdollista, opiskellaan joku mahtava ammatti josta saa paljon rahaa, ollaan aikuisia, muutetaan omilleen. Parin vuoden päästä kituutat jossain räkäisessä solussa, syöt makaroonia ja valitsemasi ammattiala paljastui virheeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ihme, ettei aikuisuus kiinnosta nykynuoria, jos moni ajattelee, että elämä on kurjaa raadantaa, että nuoruuden into ja idealismi on harhaa.
Minä haluan taistella sen puolesta, että välittäisin lapsilleni ajatuksen ja asenteen, että elämä on elämisen arvoista. Siinä on tiukkuja kurveja, mutta myös huikean hienoja hetkiä.
aikuistumisriitti! Vaikka meuhkataan ja rällätään, niin tavallaan siirrytään systeemistä ulos vapaiden valintojen eteen.
Mun mies on opettaja ja sanoi, että liikuttuu joka kerta kun katsoo nuorten lähtöä koululta...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sanoo että se on hänestä ihan turhaa?
sydäntä lämpesi kun näin abit rekoissaan. Olivat niin innoissaan ja onnellisia. Nauttivat juuri siitä hetkestä :) Harmikseni vieressäni seisoskeli pari sellaista tyttöä joille ei ollut tainnut valittu jatkokoulutus maistua. Huutelivat tyhmiä kommentteja, esimerkiksi "että ettepä tiedä mikä teitä vielä odottaa" ja suhtautuivat hyvin ilkeämielisesti ilakoiviin penkkarijoukkoihin.
On nuori, saa nauttia elämästä ilman, että odotetaan milloin hankit lapsia jne.
Lukioiässä ei ole vielä katastrofi jos ei saa kesätyöpaikkaa. Onhan siellä toki ne rasittavat ja monia pelottavatkin ylioppilaskirjoitukset, mutta kyllä vaan tuo lukioaika oli niin paljon huolettomampaa kuin esim. jatko-opiskelu.
Ensin hirveä mietintä tuliko valittua oikea ala, asuminen solussa, rahat tiukemmassa kuin mitä oli lukioaikana vanhempien kanssa asuessa, jatkuva paniikki löytääkö kesätyötä, puhumattakaan sitten siitä saako työtä valmistumisen jälkeen, vuodet kuluu ja kohta huomaakin olevansa jo 25, jossain vaiheessa pitäisi lapsiakin tehdä, kyllä vaan elämä on paljon stressaavampaa, pitäisi olla töissä, tehdä lapsia, ostaa asunto jne.
Voi kun saisi olla vielä huoleton 17-vuotias.
omaa vanhuuttani, sunnuntaina oli tasan 30v omista penkkareistani.
ajelua,ja kyllä siinä vähän herkistyi.
Tosin koitan sen peittää sivistyneesti :) Minulla asiaan liittyy juuri se huikea vapauden tunne, oli illuusiota tai ei. Muistan, etten ole koskaan elämässäni kokenut sellaista huojennuksen ja vapauden tunnetta kuin silloin, kun penkkarirekka lähti liikkeelle koulun pihasta. Ei silloin painanut tulevaisuus, opiskelut, työnhaku tai mikään muukaan. Tämä muisto ja ilo abien puolesta yhdistettynä haikeuteen elämän rajallisuudesta saa aikaan herkistymisen.