Tuleeko eroperheiden poikalapsista miehiä ollenkaan?

Anteeksi nyt vaan, mutta ota nainen itseäsi nyt niskasta kiinni ja lakkaa kaatamasta avioeroa lasten niskaan. Niin, juuri sinä. Tottakai lapsilla on ikävä isiä, ja sun epävarmuutesi varmaan oikein huokuu heidän päälleen. Yksi soittokerta illassa riittää ihan hyvin, ja sen voit sanoa myös lapsillesi. Älä yritäkään selittää, että isi ei tykkää (heistä). Sanot vaan, että yksi kerta riittää.

Ikävä juttu, että miehesi lähti, mutta se vain tarkoittaa sitä, että sinun täytyy olla vahva. Tilanne on ilmeisesti uusi ja ne isin ja poikien omat jutut tulee ajan kanssa.

Isä olisi, mutta hänkin asuu kauempana. Hän olisi tosi hyvä miehenmalli. Miehen isä ei ole ikinä halunnut pitää meihin enempää yhteyttä, en tiedä miksi.

Jotenkin vaan tuntuu, että ei sitä omaa isää poikien näkökulmasta korvaa kukaan. Ovat vielä niin pieniä, että pitävät isiä ehdottomana sankarina. Heidän tosi vaikea ymmärtää, miksi isi halusi muuttaa pois heidän luota. Kyselevät, että miksi isi on mielummin sen tädin kanssa kuin heidän (ja minun) kanssa.

Olen vaan sanonut, etten tiedä. Että kysykää isiltä.

Pojat haluavat soittaa isälleen usein parikin kertaa illassa. Nyt mies sanonut, että voisi olla vähän vähemmän noita ikäväsoittoja, hänelle tulee kurja olo. Millainenkohan olo hän kuvittelee lapsillaan olevan...

Voiko lapselle sanoa, että et nyt saa soittaa isille, isi ei tykkää siitä. Mä en ainakaan voi...

Mulla on poikia, ja heidän kanssaan jutellaan paljonkin autoista, luonnonilmiöistä jne. En väitä olevani miehen malli sentään, mutta meillä mä hoidan enemmän tuota perinteistä miehen roolia kuin mies, joka on pohjimmiltaan citynörtti.

En minäkään silti paljon tiennyt autoista ennen lapsia, olen kaiken yhdessä poikien kanssa opetellut! Ihminen oppii läpi elämänsä, kunhan ei luovuta ja sano, että en mä osaa kuitenkaan...

Minä olen nainen. En minä voi tuollaiseksi miehen malliksi muuttua vaikka tekisin mitä. Eikä ole sama asia, että pojat on miehen luona joka toinen viikonloppu ja joskus silloin tällöin viikolla. Ei se ole sama, totesi toinen pojista, kun viime viikonlopun jälkeen tulivat takaisin kotiin isänsä luota.

Surettaa. :(

Niin ei sitä tarvitse mieheksi muuttua, kun opettelee käyttämään vasaraa ja poraa. Eikös se anna lapsillekin turvaa, että äiti opettelee ja näyttää pärjäävän, vaikka isä ei olekaan siinä joka pikkuautoa korjaamassa. Osta lentsikkaliimaa ja liimaa auton rikkoutuneet palat yhteen. Olet poikien silmissä selviytyjä. Ei sun tartte tehdä samalla tavalla kuin lasten isä, mutta teet niinkun sinä näät parhaaksi. Opettelette tosiaan vaikka yhdessä näitä juttuja poikien kanssa. Niin ne miehetkin tekee. Ei nekään kaikkea osaa, vaan puuhaa ja kokeilee ja säheltää ja sitten ehkä saa jotain aikaiseksi. Ja voithan sinäkin pohtia lapsille ääneen, että "tosiaan miten ovatkin saaneet kasattua ne nosturit". Ja ei sun tartte isän osaa varastaa. Voithan sinä sanoa aina, että ehkä isä osaisi tämän tehdä paremmin, mutta minäpä teen sen näin ja hymyilet.

penis putoaa pois ja niille kasvaa tissit.



Oma mies (ja veljensä) ovat avioeroperheestä, eikä äitinsä ole ottanut uutta miestä. Ihan kunnollisia miehiä on pojista tullut, eivät ole mitenkään hukassa itsensä kanssa ja mieheni on oikein hyvä isä. Ja se armeijakin sujui hyvin ;)

Jos olisivat mun kanssa vaan sitten joka toinen viikonloppu. Tai vaikka niin, että arkipäivät asuvat miehen luona, viikonloput mun kanssa.



Mieheltä olen vähän yrittänyt kysyä mielipidettä tähän. Ei kuulemma oikein sovi... En ymmärrä, miksei voisi sopia! Silloin lapset saisivat olla enemmän isänsä kanssa.



Tilanne on tosiaan uusi mulle ja lapsille. Mutta kummastuttaa tuo miehen mielipide, ettei lapset saisi soittaa, koska haluavat. Joudunhan minäkin katselemaan heidän suruaan joka päivä. Isä ei kestäisi kuulla sitä edes puhelimitse.



Olen kai jotenkin masentunut ja lapset varmasti ehkä myös... En oikein osaa edetä tästä. Usein vaan totean, että enpä osaa totakaan, odotetaan, kun isi seuraavan kerran tulee teitä hakemaan, niin se varmaan laittaa...

Mulla on poikia, ja heidän kanssaan jutellaan paljonkin autoista, luonnonilmiöistä jne. En väitä olevani miehen malli sentään, mutta meillä mä hoidan enemmän tuota perinteistä miehen roolia kuin mies, joka on pohjimmiltaan citynörtti.

En minäkään silti paljon tiennyt autoista ennen lapsia, olen kaiken yhdessä poikien kanssa opetellut! Ihminen oppii läpi elämänsä, kunhan ei luovuta ja sano, että en mä osaa kuitenkaan...

Minä olen nainen. En minä voi tuollaiseksi miehen malliksi muuttua vaikka tekisin mitä. Eikä ole sama asia, että pojat on miehen luona joka toinen viikonloppu ja joskus silloin tällöin viikolla. Ei se ole sama, totesi toinen pojista, kun viime viikonlopun jälkeen tulivat takaisin kotiin isänsä luota.

Surettaa. :(

Niin ei sitä tarvitse mieheksi muuttua, kun opettelee käyttämään vasaraa ja poraa. Eikös se anna lapsillekin turvaa, että äiti opettelee ja näyttää pärjäävän, vaikka isä ei olekaan siinä joka pikkuautoa korjaamassa. Osta lentsikkaliimaa ja liimaa auton rikkoutuneet palat yhteen. Olet poikien silmissä selviytyjä. Ei sun tartte tehdä samalla tavalla kuin lasten isä, mutta teet niinkun sinä näät parhaaksi. Opettelette tosiaan vaikka yhdessä näitä juttuja poikien kanssa. Niin ne miehetkin tekee. Ei nekään kaikkea osaa, vaan puuhaa ja kokeilee ja säheltää ja sitten ehkä saa jotain aikaiseksi. Ja voithan sinäkin pohtia lapsille ääneen, että "tosiaan miten ovatkin saaneet kasattua ne nosturit". Ja ei sun tartte isän osaa varastaa. Voithan sinä sanoa aina, että ehkä isä osaisi tämän tehdä paremmin, mutta minäpä teen sen näin ja hymyilet.

Opetat tällä lapsille erään erittäin tärkeän seikan eli arvostamaan naisia. Naiset ei ole mitään heikkoja, hekin pärjää. Eivätpä ala sitten sortamaan omia naisiaan tulevaisuudessa ja osaavat arvostaa tai kenties kannustavat heitäkin käyttämään poraa ja vasaraa. Tiedän erään naisimisien, joka ei osaa edes kaasugrilliä sytyttää, pitää odottaa, että mies tekee sen. Niinkuin kaiken muunkin, missä vähänkään tarvitaan työkaluja ja voin sanoa, että tällainen nainen on miehelle melkoinen rasite esimerkiksi, kun pitäisi vaikka yhdessä rakentaa taloa tai remontoida. Se oli 50 luku, kun naisten tehtävä oli hoitaa vain lapsia ja poistaa papiljotit ennen miesten saapumista kotiin ja hymyillä kainosti ruokapadan äärellä. Nainen saa olla, mutta ei tarvtise heittäytyä avuttomaksi. Asenne tarttuu myös poikiin. Jos näytät heille, että yrittämällä selviää, niin hekin oppivat ponnistelemaan omien vaikeuksien edessä. Toki pitää herkkyyttäkin näyttää. Mutta avuttomuudella opetat vain avuttomuutta. On näitä poikia maailmassa, jotka on tosiaan jääneet vaille kannustavaa kasvatusta ja ei se aina ole se syy erossa, vaan yleensäkin ihmisten avuttomuudessa ja yrittämisen, tukemisen ja kannustamisen puutteessa. Siinä, että opetetaan olemaan rohkeita ja selviytymään, olemaan vahvoja ja herkkiä samaan aikaan.

Mulla on poikia, ja heidän kanssaan jutellaan paljonkin autoista, luonnonilmiöistä jne. En väitä olevani miehen malli sentään, mutta meillä mä hoidan enemmän tuota perinteistä miehen roolia kuin mies, joka on pohjimmiltaan citynörtti.

En minäkään silti paljon tiennyt autoista ennen lapsia, olen kaiken yhdessä poikien kanssa opetellut! Ihminen oppii läpi elämänsä, kunhan ei luovuta ja sano, että en mä osaa kuitenkaan...

Minä olen nainen. En minä voi tuollaiseksi miehen malliksi muuttua vaikka tekisin mitä. Eikä ole sama asia, että pojat on miehen luona joka toinen viikonloppu ja joskus silloin tällöin viikolla. Ei se ole sama, totesi toinen pojista, kun viime viikonlopun jälkeen tulivat takaisin kotiin isänsä luota.

Surettaa. :(

Niin ei sitä tarvitse mieheksi muuttua, kun opettelee käyttämään vasaraa ja poraa. Eikös se anna lapsillekin turvaa, että äiti opettelee ja näyttää pärjäävän, vaikka isä ei olekaan siinä joka pikkuautoa korjaamassa. Osta lentsikkaliimaa ja liimaa auton rikkoutuneet palat yhteen. Olet poikien silmissä selviytyjä. Ei sun tartte tehdä samalla tavalla kuin lasten isä, mutta teet niinkun sinä näät parhaaksi. Opettelette tosiaan vaikka yhdessä näitä juttuja poikien kanssa. Niin ne miehetkin tekee. Ei nekään kaikkea osaa, vaan puuhaa ja kokeilee ja säheltää ja sitten ehkä saa jotain aikaiseksi. Ja voithan sinäkin pohtia lapsille ääneen, että "tosiaan miten ovatkin saaneet kasattua ne nosturit". Ja ei sun tartte isän osaa varastaa. Voithan sinä sanoa aina, että ehkä isä osaisi tämän tehdä paremmin, mutta minäpä teen sen näin ja hymyilet.

Opetat tällä lapsille erään erittäin tärkeän seikan eli arvostamaan naisia. Naiset ei ole mitään heikkoja, hekin pärjää. Eivätpä ala sitten sortamaan omia naisiaan tulevaisuudessa ja osaavat arvostaa tai kenties kannustavat heitäkin käyttämään poraa ja vasaraa. Tiedän erään naisimisien, joka ei osaa edes kaasugrilliä sytyttää, pitää odottaa, että mies tekee sen. Niinkuin kaiken muunkin, missä vähänkään tarvitaan työkaluja ja voin sanoa, että tällainen nainen on miehelle melkoinen rasite esimerkiksi, kun pitäisi vaikka yhdessä rakentaa taloa tai remontoida. Se oli 50 luku, kun naisten tehtävä oli hoitaa vain lapsia ja poistaa papiljotit ennen miesten saapumista kotiin ja hymyillä kainosti ruokapadan äärellä. Nainen saa olla, mutta ei tarvtise heittäytyä avuttomaksi. Asenne tarttuu myös poikiin. Jos näytät heille, että yrittämällä selviää, niin hekin oppivat ponnistelemaan omien vaikeuksien edessä. Toki pitää herkkyyttäkin näyttää. Mutta avuttomuudella opetat vain avuttomuutta. On näitä poikia maailmassa, jotka on tosiaan jääneet vaille kannustavaa kasvatusta ja ei se aina ole se syy erossa, vaan yleensäkin ihmisten avuttomuudessa ja yrittämisen, tukemisen ja kannustamisen puutteessa. Siinä, että opetetaan olemaan rohkeita ja selviytymään, olemaan vahvoja ja herkkiä samaan aikaan.

Sori viimeinen lause piti olla, että siinä että ei opeteta olemaan ...

ja kaadat oman epävarmuutesi lastesi niskaan. Yksi ikäväsoitto per ilta saa riittää, sinun ei tarvitse sanoa, ettei isä halua vaan että yksi soitto on riittävä - ylipäänsä yritä ohjata lapset pois näistä ikäväsoitoista ja kannusta normaaliin yhteydenpitoon. Aluksi ikävä on tietenkin kova, mutta se helpottaa ajan kanssa. Älä lisää omaa ikävääsi lasten niskaan.



Lasten kokemukset erosta riippuvat ihan siitä, miten te aikuiset hoidatte eron ja siihen liittyvät asiat.



Ydinperhe ei ole tasapainoisen mielen tae eikä eroperhe tasapainottoman mielen tae.



MItä jos menisit jonnekin juttelemaan roolistasi - tunnut olevan hiukan hukassa.

Usein sanotaan, että yksinhuoltajaäidin (ja tällä tarkoitetaan myös yhteishuollossa olevia, mutta äidin kanssa asuvia) kasvattamista pojista tulee loistavia aviomiehiä, osaavat arvostaa naista =)



t. kahden pienen pojan yh

tehdä majoja, pelata pelejä, liikkua eli potkia palloa pihalla, fillaroida, luistella, uida, lueka kirjoja, piirtää ja mikä tärkeinät; jutella kaikesta maan ja taivaan välillä. Meillä pojat tykkäävät myös auttaa ruoanlaitossa ja leipomisessa. Ja itsekin voi opetella uusia asioita, vaikka niitä lennokkien liimaamisia. Eihän miehetkään niitä luonnostaan osaa, opettelemalla nekin ovat oppineet erilaisia käden taitoja.

joka kehittää ongelmaa asiasta mitä ei ole. Tuossa edellä on tullut hyviä ohjeita.

Ei oo edes väleissä sen kanssa. Silti se on mies, ei mitenkään naisellinen jos sitä tarkoitat tai jotenkin "nynny".

Osaa ns. miesten hommat. En tiedä johtuuko sitten siitä että ei ole isää ollut kuvioissa se että, osaa myös kunnioittaa naista. Halveksii naistenhakkaajia, raiskareita yms.



Toki hänellä on ollut isäpuoli ja saanut sitä kautta miehenmallia ja isoisältään, sisaruksia ei ole.

Sinä teet nyt tuhoa lasten elämässä jos et ryhdistäydy. Ja aiheutat omalla käytökselläsi lapsille lisää surua, koska et tue heitä äsittelemään ikävän ja surun tunteita.

Tällä hetkellä tunnut vain lietsovat lasten ikävää.



Lasten ei pidä jatkuvasti soittaa ikäväsoittoja, siinä ei ole mitään järkeä ja se ei ole lapsille hyväksi.



Toisekseen kun lapset kysyvät, miksi isä asuu mielummin uuden naisen kanssa niin sinö vastaat ettet tiedä? Tajuatko, että syyllistät lapsia erosta? Ei ihme, että lapsilla on jatkuva ikävä. Kun lapset kysyvät erosta niin sinun tehtäväsi on selittää asiaa, ei sälyttää selittämistä vain isälle (vaikka isä sinun mielestäni syyllinen onkin). Sinun tehtäväsi on selittää lapsille, että joskus kahden aikuisen tilanne muuttuu niin, että on parempi erota, mutta että sillä ei ole mitään tekemistä lasten kanssa ja että se poismuuttanut vanhempi rakastaa lapsiaan edelleen ihan yhtä paljon. Sinun tulee korostaa, että ero on aikuisten juttu ja lapsilla ei ole sen kanssa mitään tekemistä. Muuten pieni lapsi syyllistää itsensä.

Hae pikaisesti keskusteluapua, jotta osaat tukea lapsiasi oikein etkä pahenna tilannetta.

tehdä majoja, pelata pelejä, liikkua eli potkia palloa pihalla, fillaroida, luistella, uida, lueka kirjoja, piirtää ja mikä tärkeinät; jutella kaikesta maan ja taivaan välillä. Meillä pojat tykkäävät myös auttaa ruoanlaitossa ja leipomisessa. Ja itsekin voi opetella uusia asioita, vaikka niitä lennokkien liimaamisia. Eihän miehetkään niitä luonnostaan osaa, opettelemalla nekin ovat oppineet erilaisia käden taitoja.

Ja tosiaan sulla on valtavan hyvät mahdollisuudet opettaa lapsille tapoja, pyykinpesua, ruoanlaittamista ja leipomista ja näillä taidoilla on ihan yhtä paljon käyttöä tulevaisuudessa kuin taulujen kiinnittämisellä seiniin. Ja kyllähän pojat on tosi ylpeitä susta kavereilleen, jos keksit jotain uusia juttuja, kuten tuo retkeily, kalastaminen kesällä, keksi jotain mikä on teidän juttu.

pojille isä on hirveän tärkeä. Eikä tässä ole kysymys pelkästä roolimallista.

Paljon on myös siitäkin kyse, että minkälainen isä on ollut lapsillensa.

Meidän pojat kuolisi suruun ilman isää.

Voisiko isä tavata lapsiaan mahdollisemman usein?

Useammin, kuin jokatoinen viikonloppu.

Hirveän surullinen olo tuli teidän puolesta, kun eroa ei näköjään halua kukaan muu, kuin isä.

Selkeästi olet hukassa nyt elämäsi kanssa. Ero tuli nähtävästi yllätyksenä ja nopeastikin. Olen pahoillani puolestasi, kuten myös pienten poikiesi.



Sinä riität heille ihan varmasti, jos isää ei kiinnosta. NYT on kuitenkin tärkeintä, että hoidat itsesi kuntoon. Sure ja käy asiaa läpi, vaikka ammattilaisen kanssa. Pojat näkevät surusi ja tietävät sitäkautta, että sureminen on hyväksyttyä. Yritä kuitenkin olla istuttamatta heihin katkeruutta isäänsä kohtaan. Pahinta jälkeä katkeruus tekee lapsillesi, vaikka tarkoituksesi olisikin vain kostaa heidän isälleen.



Anna ajan kulua ja ennenkaikkea ole armollinen itsellesi. Olet tällä hetkellä poikiesi tukipilari arjessa.



Mua ihan itkettää. Kuulostat viesteissäsi niin vilpittömän surulliselta, ikävöivältä, haavoittuneelta ja herkältä! Iso halaus sinulle ja pojillesi.

joku muukin läheinen roolimalli riittää. Suhteen vaan oltava jatkuva ja säännöllinen