Minä olen ihan kamala, mutta en voi olla tuntematta pientä vahingoniloa.
Minulla on tuttavaperhe, jossa vaimo on aina ollut olevinaan vähän parempi kun muut. Useimpien juttujen olen antanut mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mutta pientä antipatiaa on tässä vuosien varrella kertynyt. Nyt tämä perhe on yrittänyt myydä rivitalokolmiotaan aikeissa alkaa rakentamaan omakotitaloa. Lähtivät myymään henkseleitä paukutellen, mutta kas kummaa, asunto ei meinaa mennä millään kaupaksi. Nyt ovat joutuneet laskemaan hintaa ja kuulemma takaajatkin olivat perääntyneet omakotitalosuunnitelmista (lainaa siis eivät ole vielä nostaneet), koska rouvan suhteellisuudentaju tuntuu pettäneen pahemman kerran näissä(kin) suunnitelmissa. En voi sille mitään, että tunnen pientä vahingoniloa.
Kommentit (16)
Vielä tuo sinun vahingonilosi tulee sinua jossain vastaan, aivan varmasti. Se jos joku elämässä on varmaa.
kaksi jeesustelijaa, ja tässä ap:n tavoin rehellinen ihminen: suhtautumisesi on inhimillistä, ap.
uskonpa että suurin osa ihmisistä vastaavassa tilanteessa tuntisi jotain samaa - edes ohimenevästi, häivähdyksenä. Vahingonilolle ja kateudelle ei kyllä kannata antaa valtaa vaan pyrkiä eroon moisista elämänpilaajatuntemuksista.
Olen tuntenut sekä kateutta ja vahingoniloa. Vaikka loppujenlopuksi en elämääni kateudenkohteen elämään vaihtaisikaan (ainakaan kokonaan =D)
kyllä se tuttavaperheesi joskus sen asuntonsa saa myytyä, rakentaa sitten unelmien kotinsa ja elää onnellisesti henkseleitä paukutellen. miten sitten suu pannaan?
erästä tuttavaperhettä kohtaan. Rahaa heillä on ja aina esittelevät uusia hankintoja, veneitä yms. MUTTA Toivovat kovasti poikaa, mutta tyttöjä "vain" tulee eikä avioliittokaan taida oikein hehkua enää. Siinä sen näkee, että rahalla ei saa kaikkea! Heidän rahoistaan en ole pätkääkään kateellinen, olemme hyvin taloudellisesti toimeen tulevia, mutta emme lesoile materiaalilla.
Onko sanonut, että "minä olenkin parempi kuin muut"?
Vituttaako kun toisilla menee paremmin?....omapa on murheenne:D
Se kuuluu ihan normaaliin ihmiselämään.
Vahingoniloakin saatan silloin tällöin tuntea, mutta kateutta hetkellisesti esim. muiden pitkistä ja eksoottisista ulkomaanmatkoista, koska me emme voi olla työstä yhtäjaksoisesti useampaa viikkoa pois, koirille pitää löytää hoitaja, pieni lapsi estää pitkät lennot jne.
Sitten sitä yleensä huomaa, miten kivoja asioita ne "estävät" seikat ovat: lapsi, koiria, vastuullinen työ...
Vahingoniloa tunnen lähinnä silloin, kun joku on retostellut ja kehunut suureen ääneen etukäteen jotakin asiaa, joka ei sitten olekaan toteutunut ihan niin kuin piti.
Niin en tiedä voiko tunnettani sanoa vahingoniloksi. Mutta saivatpahan huomata, että rahalla ei saa kaikkea ;)
Silloin kun on kaikki hyvin niin ihmiset on niin kateellisia, että...
Itse en ymmärrä kadehtimista, koska elän omaa elämääni niin hyvin kuin osaan. Omassa elämässä riittää tarpeeksi pohdittavaa.
minä olen välillä kateellinen, vahingoniloinen ja toisinaan toivon joillekin mielestäni kamalille ihmisille vilpittömästi pahaa. Eikä tämä häiritse rauhaani ollenkaan.
Aika moni ystävyys on loppunut siihen, että olen huomannut näiden "ystävieni" kateuden. En jaksa olla keskenkasvusten ihmisten kanssa kovin paljoa tekemisessä, se on liian rasittavaa..muutenkin raskas elämäntilanne.
Aika moni ystävyys on loppunut siihen, että olen huomannut näiden "ystävieni" kateuden. En jaksa olla keskenkasvusten ihmisten kanssa kovin paljoa tekemisessä, se on liian rasittavaa..muutenkin raskas elämäntilanne.
se on kyllä omaa luuloa, että toiset kadehtivat, koska se on parempi selitys kuin se, että itse käyttäytyisi huonosti. Miksi kukaan kadehtisi sinua, jos sinulla on kerran raskas elämäntilanne?
Samoin kateus on mulle vieras tunne, en ole koskaan ollut kateellinen kenellekään. Eipä ole tähän mennessä kenekään menestyminen ollut minulta pois.
Ottakaa muutkin kantaa. En halua ajatella olevani luonnonoikku...