Miten pääsit eroon narsistisesta ihmisestä?
Olipa kyseessä puoliso, vanhempi tai työkaveri; kerro selviytymistarinasi.
Kommentit (18)
juuri itse tilanteessa, että yritän sellaisesta eroon päästä..mutta aina repsahdan uudestaan :(
piilossa ja mahdollisimman kaukana! Mitään yhteyttä en pidä, ei edes lapset. Kyse siis ex-miehestä.
juuri itse tilanteessa, että yritän sellaisesta eroon päästä..mutta aina repsahdan uudestaan :(
niin minullekin kävi,mutta tajusin,että haluan ELÄÄ!!! Ja opin kunnioittamaan itseäni, elämäni ei ole olla toisen orja! Sen kun tajusin,ei ollut mitään huolta,että edes vilkaisisin sitä miestä enää.
t.4
Niin kauan kuin minussa oli jotain mitä murentaa, hän murensi, sitten etsi itselleen uuden ehjän uhrin murennettavaksi.
Neuvoni on että älä taistele viimeiseen pisaraan asti vaan luovuta aiemmin. Narsisti ei ole enää kiinnostunut sinusta kun esität hajonnutta ihmistä.
Pääsin eroon sen jälkeen kun hän oli raiskannu mut nyrkillä, hajottanu taloni irtaimistoa, polttanut autonsa pihaani, pilannut pihan ja uhannut mua lukuisia kertoja vaikka ja millä (tää kaikki siis yhden loppuviikon aikana). Poliisin kuulustelupyyntöihin reagoi laittamalla mulle viestiä 'oletko varma että haluat toimia näin? Nää asiat menee vain vaikeaksi kun sotket tilanteeseen muita', 'tiedätkö, kenelle vittuilet' ja muuta vastaavaa.
Oikeudenkäynnin jälkeen muutin kaikki tietoni salaisiksi, vaihdoin maisemaa ja kävin pitkään terapiassa. Ensimmäiset viisi vuotta eron jälkeen mieheltä tuli säännöllisen epäsäännöllisesti viestiä. Posti kun toi ne perille kun olen sen kääntämismaksun maksanu. Nyt on mennyt pian kaksi vuotta ettei hän ole mua tavoittanu. Nähtäväksi jää että saanko olla jatkossa rauhassa.
silloisesta avomiehestäni, en vastannut puheluihin enkä viesteihin.
Muutaman kerran yritti luokseni tänne tulla, mutta onneksi oli niin jumissa työssään, että jäi sille paikkakunnalle.
Mikään puhuminen ei auttanut, samalla paikkakunnalla ero ei olisi onnistunut. Nytkin muutin ensin opiskelujen varjolla, niin pääsin pakoon, kun en kertonut, että samalla aion jättääkin hänet.
Eli olin naimisissa tälläisen miehen kanssa. Uskottelin hänelle, että olin saanut töitä kotikaupungistani ja, että menen sinne katselemaan asuntoja ja hän muuttaa sitten perässä.
Kerroin löytäneeni sitten sellaisen, vaikka todellisuudessa asunto oli erään sukulaiseni, joka oli myymässä sitä pois. Tein sitten muuttolistan ja mies kiltisti toikin tavarat sitten 99 % kaikki.
Kun sain tavarat menin käräjäoikeuteen viemään avioeropaperit samantein ja en tietenkään kertonut miehelle mitään enkä myöskään vastannut sen puheluihin enkä viesteihin.
Parin päivän päästä siltä tuli vihanen viesti, että " mitä vittua tää avioeropaperi tarkottaa " ja siihen vastasin vaan, että se tarkottaa avioeroa ja etten mä pysty tollasen ihmisen kanssa elämään. Vuosi meni ennenkuin sain lopullisen avioeron ja sitä ennen vaihdoin puhnumeroni ja myöskin osoitetietoni ovat salaiset.
Meillä ei onneksi ollut yhteisiä tuttavia ja sukulaisianikaan hän ei tunne. Ja mä siis jaksoin ton miehen kanssa olla naimisissa nelisen kuukautta. Siitä päätelköön jokainen, että millasta se oli.
Voiko nää jutut olla tottakaan? Kuinka voi suhde mennä tuohon pisteeseen, ettekö te naiset ole lähteneet jo aiemmin menemään? Nää on kuin elokuvista.
Mun narsku ei suoraan uhkaillu tms aiemmin. Se oli enemmänkin sellaista hienovaraista vihjailua alkuun. Taitava narsku kun alottaa psyykkisen myyräntyönsä niin, ettei siinä itse ensin huomaa mitään tapahtuvankaan. Ja kun huomaa niin on jo 'koukutettu' eikä pääse pyristelemään irti ennen kuin tapahtuu jotain kamalaa. Jos sittenkään. Narsku kun saa uhrinsa uskomaan, että vika on uhrissa eikä uhri saa itselleen tilaa ajatella asioita suoraksi.
Narsistista ei pääse eroon muuta kuin katkaisemalla kaiken yhteydenpidon kokonaan. Mihinkään 'kepillä jäätä'-testauksiin ei saa vastata, mihinkään ei passaa reagoida. Koska mikä tahansa reaktio johtaa narskun puolelta vain tiiviimpiin yhteydenottoihin.
lisäksi oikeus päätti (lapsen tapaamisasioissa) tarkalleen mistä ja miiloin saa lapsen noutaa ja mihin ja milloin tuoda. Samoin oikeus päätti kellonajat ja viikonpäivät milloin mies saa lapselle soittaa. Hän nimittäin käytti lasta hyväkseen tietojen onkimisessa siitä missä ja kenen kanssa liikun.
Yrittää aina välillä lähetellä kirjattuja kirjeitä ja sähköposteja ja uhkailee asianajajilla ja oikeudenkäynneiilä. samoin lapsen kautta lähettelee viestejä. En hae kirjeitä postista enkä vastaa sähköposteihin. Jos joku hänen asianajajistaan (nyt jo neljäs menossa) ottaa yhteyttä, niin annan asianajajani yhteystiedot. yleensä asia lopahtaa siihen.
tiedätte että näillä kaikilla oli nimenomaan melko harvinainen persoonallisuushäiriö eikä vaan kusta päässä? Ei kai esim. todella ujoa ihmistä leimata heti estyneen persoonallisuushäiriön diagnoosilla?
tiedätte että näillä kaikilla oli nimenomaan melko harvinainen persoonallisuushäiriö eikä vaan kusta päässä? Ei kai esim. todella ujoa ihmistä leimata heti estyneen persoonallisuushäiriön diagnoosilla?
Ei muuten onnistu, sillä hän itse on täysin terve ja kaikki muut, varsinkin juuri sinä olette niitä tosi sairaita ja häiriintyneitä tyyppejä...
Narsisteja on n. 4% väestöstä, eli oikeasti aika paljon! Kaikki narsistit eivät toki ole psykopaatteja, mutta kyllä niitäkin joukkoon mahtuu.
Itse en ole vielä selvittänyt yhtälöä kuinka päästä eroon narsistisesta työkaverista, mutta olen tyytyväinen, että olen tajunnut missä mennään ja yritän pitää itseni vahvana ja sanoa vastaan aina, kun olen eri mieltä.
Mun tapauksessa siis narsku on nainen.
Tsemppiä kaikille erityisesti nasrku-parisuhteesta eroon pyristeleville!
Miehen veljen vaimo on tällainen. Kyttää (sairaan mustasukkainen, tutkii viestit yms s-postit), lähettelee uhkaustekstareita miehen sukulaisille (eli myös minun miehelleni), satoja tekstareita joissa ei ole mitään järkeä. Narsistissa ei ole koskaan mitään vikaa omasta mielestään,aina kaikki on muiden syytä. Käyttää väkivaltaa (fyysistä ja etenkin psyykkistä), hyvä manipuloimaan ja haluaa kontrolloida kaikkea. Kauheaa katsella vierestä tätä suhdetta ja yrittää pelastaa miehen veli tuosta helvetistä..ja yhteinen lapsi ei ainakaan helpota tilannetta.
tiedätte että näillä kaikilla oli nimenomaan melko harvinainen persoonallisuushäiriö eikä vaan kusta päässä? Ei kai esim. todella ujoa ihmistä leimata heti estyneen persoonallisuushäiriön diagnoosilla?
hän on läpeensä paha. Kaiken motiivina on oman täydellisyyden pönkitys, hän haluaa tuhota ympäristönsä ihmiset tai saada palvelijoikseen. Kyllä sitä vähitellen huomaa kykeneekö ihminen myötätuntoon, vai nauttiiko hän ilkeydestä ja toisten kärsimyksestä.
Narsistisen persoonallisuushäiriön kulmakivihän on empatiakyvyttömyys, ja kyllä sellaisen ihmisen kanssa eläessä oppii tuntemaan nahoissaan, jos päässä on kusen lisäksi jotain pahasti vialla. Jos nimittäin edes tietää tällaisesta persoonallisuushäiriöstä.
Moni uhri ei tiedä, ja koittaa turhaan tehdä kaikkensa ikuisesti, etttä toinen käyttäytyisi asiallisesti. Narsisti kun onnistuu myös loistavasti vierittämään syyn aina muiden niskoille, jolloin vahvempikin ihminen menettää itseluottamuksensa ja murenee uskoen olevansa itse se paha osapuoli.
Moni uhri ei tiedä, ja koittaa turhaan tehdä kaikkensa ikuisesti, etttä toinen käyttäytyisi asiallisesti. Narsisti kun onnistuu myös loistavasti vierittämään syyn aina muiden niskoille, jolloin vahvempikin ihminen menettää itseluottamuksensa ja murenee uskoen olevansa itse se paha osapuoli.
[/quote]
Miehen veli on antanut monta mahdollisuutta, mutta mikään ei muutu :(
T. en nyt muista mun nnroa
Narsistista pääsee parhaiten eroon olemalla hänelle mahdollisimman yhdentekevä. Mieti, mitä olet tarjonnut hänellle; kehuja, muuta huomiota, jotain konkreettista hyötyä? Koita sitten lopettaa sen tarjoaminen, eli käytännössä lopeta hänen kanssaan tekemisissä oleminen ja kaikenlainen huomio. Parasta on, jos pystyt hankkiutumaan hänestä muutenkin eroon, eli vaihtamaan työpaikkaa, muuttamaan muualle tms.
Ja tärkeintä on pysyä lujana siinä vaiheessa, kun narsisti alkaa kosiskella sinua yllättävällä mukavalla käytöksellä ja huomioinnilla. Älä edelleenkään lähde siihen, vaan muista mikä narsisti on miehiään: kiero pas**ainen.
myös minusta. Itse en ole vielä päässyt eroon.