Ne, jotka ei usko masennukseen

En ymmärrä teitä. Luuletteko, että joku haluaisi ihan tahallaan olla tuskainen, nähdä pelkkää mustaa ja hautoa itsemurhaa? Että joku on mieluummin masentunut, kuin iloinen tai normaali? Miksi kukaan tekisi niin?



Väitätte aina, että masentuneet vain kerjäävät sääliä, miten tämä siis näkyy? Monet masentuneet asuvat yksin, eivätkä jaksa pitää yhteyttä ihmisiin, vaan sen sijaan esim. nukkuvat koko päivän. Missä välissä sitä sääliä kerjätään? Tai että joku on mieluummin masentunut, kuin menee töihin. Onkohan joku sitten mieluummin vaikka syöpäsairas, kuin töissä? Tai halvaantunut, ettei tartte mennä töihin? Ymmärrättekö mitään muitakaan mielenhäiriöitä? Monesti sanotte, että olen minäkin ollut masentunut (esim. kun kissa kuoli), mutta pääsin siitä yli. Silloin kyseessä ei olekaan sairaus, vaan ohimenevä tunnetila. Yhtä hyvin voisitte sanoa skitsofreenikoille, että olin minäkin kerran kuulevinani jonkun äänen, tai luulin, että minua seurataan, mutta se meni ohi. Tai maanikoille, että olin minäkin eilen täynnä energiaa, mutta se meni ohi.



Ja masennus on kuulemma muotisairaus. Luuletteko, että jos jollain on mielenterveyshäiriödiagnoosi, että sitä jotenkin arvostetaan enemmän, pidetään parempana äitinä ja työntekijänä? Se on aikalailla päinvastoin. Onhan klamydiakin yleistynyt hurjasti, eli se on muotia, ja ihmiset hankkivat sen vain voidakseen ylpeästi julistaa kaikille vastaantulijoille, että mullapa on sukupuolitauti!