Johtaako se, että oma äiti on pienenä tukistanut minunkin käyttämään "kovempia" otteita

Hyvä, että huomaat asian. Tee itsellesi sääntöjä: kun tekee mieli riuhtaista, niin hengitä syvään, laske kymmeneen, kipitä toiseen huoneeseen rauhoittumaan tms.



http://www.turvakoti.net/fi/tekijat/nainen+vakivallan+tekijana/

Minä olen saanut selkäsaunoja pienenä ja päinvastoin vastustan ehdottomasti lasten ruumiillista kuritusta. Olen vihainen miehelle, kun hän on joskus tukistanut lapsiamme.



Ajattelen, varsinkin tyttärien kohdalla, että jos heitä kurittaa fyysisesti, he alkavat ajatella, että se on normaalia ja antavat myöhemmin helpommin poikaystävänsäkin käydä heihin käsiksi. Heihin kohdistuvasta väkivallasta tulee heistä sallitumpaa, normaali käytäntö.



Ystävälleni kävi näin ja hän jopa ajatteli, että on vain oikein, että poikaystävä löi kun hän oli ensin ärsyttänyt. Siis samalla tavalla kuin hän oli lapsena ärsyttänyt vanhempiaan ja veljeään ja nämä kävivät kiinni. Vasta kolmikymppisenä hän tajusi, ettei se ole niin ja huolehtii nyt tyttärestään, ettei tälle käy samoin.

Itse ainakin joudun usein taistelemaan tiettyjä käytösmalleja vastaan, jotka muuten tulisivat refleksinomaisesti (suutun helposti, jos en enää pärjää sanallisesti, tekee mieli joko rikkoa jotain tai käyttää muuten voimaa.. jne.) Harmittaa.

Tunnistan itsessäni tuon saman, että otan niitä "lyöntejä" vastaan - vaikka henkisiäkin. Yritän nyt varata entistä enemmän aikaa kaikkiin tilanteisiin, koska kiire jonnekin (omaan palaveriin tms.) saa mut stressiin. Just noi lähdöt on niitä vaikeita (olleet aina, vaikkei mitään aikatauluja olisi ollutkaan). Ja sitten on aikaa mennä hengähtämään just siinä hetkessä, kun alkaa keittää ihan yli.



-ap