Saako kotihoidontukea jos on työttömänä kotona?
Olenko oikeutettu myös kotihoidon tukeen, jos jään työttömyyspäivärahalle kotiin ja hoidan samalla lapsia 2v. ja 4v. kotona?
Kommentit (22)
Nyt on lama-aika, työn saanti on todella vaikeaa. Oman alan paikkoihin on aina satoja hakijoita ja muihin töihin ei oteta kun ei ole koulutusta tai sitten sitä on liikaa. En ole ap, mutta lähtisin töihin riemusta kiljuen jos vain saisin työpaikan.
Jos talousasiat murehduttaa niin oletko miettinyt töihin menoa tai toimeentulotukea? itse pähkäilin näitä kanssa joskus. Jouduin ekaa kertaaa elämässä toteamaan, että en ehkä pystykään olemaan oman haavekuvani mukainen äiti, ihan taloussyistä.tsemppiä!
Että tsempin toivottaminen pistää keittämään? Vaihtoehtoinahan tuossa oli työnhaki tai toimeentulotuki. Huom TOIMEENTULOTUKI.
Omaan tilanteeseesi: kuulostat kypsyneeltä omaan tilanteeseesi ja kaipaisit töitä. Missä päin asut? Olisiko mahdollista kouluttautua alalle jossa on työvoimapulaa?
Olen ollut puoli vuotta työttömänä työnhakijana (sitä ennen äitiys- ja hoitovapaalla). Taloudellinen puoli on turvattu nyt vähäksi aikaa, koska saan ansiosidonnaista, mutta olo on muuten turhautunut. Jos jo nyt on näin vaikeaa työllistyä, millaista se on sitten kun olen ollut "vain kotona" viisi vuotta? Tai kymmenen vuotta?
Lisäkouluttautuminen on mahdollista ja parasta aikaa otan selvää eri mahdollisuuksista.
Kiitos rakentavista kommenteistasi. =)
Nyt on lama-aika, työn saanti on todella vaikeaa. Oman alan paikkoihin on aina satoja hakijoita ja muihin töihin ei oteta kun ei ole koulutusta tai sitten sitä on liikaa. En ole ap, mutta lähtisin töihin riemusta kiljuen jos vain saisin työpaikan.
Jos talousasiat murehduttaa niin oletko miettinyt töihin menoa tai toimeentulotukea? itse pähkäilin näitä kanssa joskus. Jouduin ekaa kertaaa elämässä toteamaan, että en ehkä pystykään olemaan oman haavekuvani mukainen äiti, ihan taloussyistä.tsemppiä!
Että tsempin toivottaminen pistää keittämään? Vaihtoehtoinahan tuossa oli työnhaki tai toimeentulotuki. Huom TOIMEENTULOTUKI.
Omaan tilanteeseesi: kuulostat kypsyneeltä omaan tilanteeseesi ja kaipaisit töitä. Missä päin asut? Olisiko mahdollista kouluttautua alalle jossa on työvoimapulaa?
mutta se vähennetään työttömyyspäivärahastasi. Nettovaikutusta sillä ei siis ole.
lapsiperheistä asuu kunnissa, joissa ei ole kuntalisää!
Juuri väärin, hyvä 26. Tiedän tämän varmasti, sillä olen työtön. Kotihoidontuki vähennetään työttömyyskorvauksesta sataprosenttisesti.
vaan hoidat lapset kotona ei hoidossa.
mutta se vähennetään työttömyyspäivärahastasi. Nettovaikutusta sillä ei siis ole.
Mutta sen määrä kyllä vähennetään sitten työttömyyskorvauksesta.
vaan hoidat lapset kotona ei hoidossa.
mutta sosiaalietuuksia ei saa päällekäin.
työttömyyspäivärahaa saa, jos on työttömänä työnhakijana?
Ja kotihoidotukea, jos lapset eivät ole kunnallisessa päivähoidossa?
Koska jos joudun työttömäksi, otan lapset pois hoidosta.. Mietiskelen vaan tuota rahapuolta, että mitkä tuet minulle kuuluisivat sitten.. Ap
haetaan työssäkäyvän miehen nimille? Saako silloin.. ap
työttömyyspäivärahaa saa, jos on työttömänä työnhakijana? Ja kotihoidotukea, jos lapset eivät ole kunnallisessa päivähoidossa? Koska jos joudun työttömäksi, otan lapset pois hoidosta.. Mietiskelen vaan tuota rahapuolta, että mitkä tuet minulle kuuluisivat sitten.. Ap
Valitse oletko työtön vai kotiäiti.
kahta sosiaalietuutta ei saa päällekkäin. Eli kodinhoidontuki vähennetään työttömyyskorvauksesta.
kahta sosiaalietuutta ei saa päällekkäin. Eli kodinhoidontuki vähennetään työttömyyskorvauksesta.
Usko jo ap, että teidän perhe ei voi saada kahta sosiaalietuutta yht`aikaa. Me ei sitä täällä av:lla päätetä, se on ihan lakiin perustuva juttu. Olet saanut jo paljon oikeita vastauksia.
jos sitä jää maksettavaksi. Toinen vähennetään toisesta eli käytännössä ei ehkä jää maksettavaksi. Saat sen selville kun täytät hakemuksen netissä tai lasket itse.
Kelan sivuilta:
Peruspäivärahasta vähennettävät etuudet
Peruspäivärahan saajalle myönnetyt muut sosiaalietuudet vähennetään yleensä peruspäivärahasta. Kuukausittain maksettava sosiaalietuus muutetaan päiväkorvaukseksi jakamalla kuukausimäärä 21,5:llä.
Peruspäivärahasta vähennetään työnhakijan tai hänen puolisonsa saama lasten kotihoidon tuki.
Puolison saamaa kotihoidon tukea ei kuitenkaan vähennetä, jos puoliso hoitaa itse lasta, eikä hänellä lapsen hoitamisen tai samanaikaisesti maksettavan äitiys-, erityisäitiys-, isyys- tai vanhempainrahan takia ole itsellään oikeutta saada työttömyysturvaa.
Jos molemmat puolisot ovat työttömiä, vähennys tehdään sen puolison peruspäivärahasta, joka saa lasten kotihoidon tukea.
Ei saa yhtä aikaa molempia tukia, uskotaan..
Eli minun kannattaa siis olla mieluummin työtön työnhakija, pitää lapset hoidossa päiväkodissa. Koska meillä jää tulot niin pieniksi ettei jouduta maksamaan päivähoidosta juuri mitään..
Saahan lapset syödä hoidossa kuitenkin kolme krt päivässä, joten ruokalasku pienenee..
On kyllä hölmö järjestelmä, että kannattaa ennemmin olla työttömänä kotona ja pitää lapset hoidossa, mitä hoitaa omia lapsia itse kotona. Miksi valitsisin kotihoidontuen, koska peruspäiväraha on suurempi?

Muista, että nykyään työttömille järjestetään paljon kaikkea aktivointitoimia joten jos et ole ihan varma että pääset osallistumaan niihin (jos et pääse joudut karenssiin) niin valitse kotihoidontuki.
Jos talousasiat murehduttaa niin oletko miettinyt töihin menoa tai toimeentulotukea? itse pähkäilin näitä kanssa joskus. Jouduin ekaa kertaaa elämässä toteamaan, että en ehkä pystykään olemaan oman haavekuvani mukainen äiti, ihan taloussyistä.
tsemppiä!
töihin, jos nyt ensinnäkään jään työttömäksi.. Mutta varaudun henkisesti ja laskemalla siihen, että työttömyys voi kestää, kun nuo työpaikat tuntuvat olevan kiven alla nykyään..
Ehkä pyrin siihen, että jään kotihoidotuelle ja yritän saada jotain osa-aikaista työtä.. Näin olisi mahdollista pitää lapset kotona ja olla töissä..
pienet kotihoidontuen (joku lisä enmuista mikä kun koostuu useista osista) maksetaan ja minulla aikoinaan kotihoidontuki oli sama kuin työmarkkinatuki. Ei siis todellakaan paljon. Mutta sitten, kun kuopus meni päiväkotiin ja sain vain opintotukea, jossa ei mtään lapsilisäystä, silloin oli aika pieni summa kyseesssä.Onneksi sain osa-aikatyötä.
Työttömänä elämäsi on työkkärin valvonnassa, kotiäitinä olet ihan hyväksytty ja saat olla rauhassa. Kotona voi elellä niukasti. En laittaisi vain ruuan takia lapsia hoitoon, etenkin jos miehellä kuitenkin töitä.Meillä ei ollut edes aikoinaan niin ja selvittiin, huonosti taloudellisesti kylläkin. Selvitä voisitteko saada asumistukea.
Vanha juttu mutta työtön työnhakija voi saada kotihoidontukea, hoitolisään ainoastaan vaikuttaa..