Olenko ainoa joka ei ymmärrä, mitä pettymistä on siinä jos joutuu sektioon, imetys ei onnistu tai

Jos todellisuus ei vastaa odotuksia, tottakai ihminen pettyy.



Itselläni eka synnytys oli hyvä kokemus, vauva syntyi suhte helposti jakkaralla ponnsitaen, sai vauvan heti vatsalleni pariksi tunniksi ja se oli aivan ihanaa. Toinen synnytys päättyi hätäsektioon ja vauva joutui teholle, pääsin katsomaan vauvaa vasta lähes 2 vrk ikäisenä. Totta hemmetissä olin pettynyt! Menetin syntymän hetken ihmeen, menetin vauvani ensi hetket. Vauva joutui laitteisiin, nenämahaletkuun, kanyyliin ties mihin eikä päässyt rinnalleni lepäämään syntymän rasituksista. Miksen siis saisi olla pettynyt, että kaikki ei sujunut "normaalisti" ja hyvin?

Kyllä mä halusin ruokkia itse oman lapseni. Mitä ihmettä mä olisin sitten saanut tuntea, kun se ei onnistunut ollenkaan?

Mun synnytys päättyi kiireelliseen sektioon, ja kyllä surin sitä aikani. Maito ei alkuun riittänyt, ja siitä vasta surullinen olinkin! Kun vielä surin niitä yhtä aikaa, mieli oli kyllä tosi maassa.



Nyt jo ihan hymyilyttääkin, mutta silloin vain ajattelin, että sata vuotta sitten me oltais molemmat kuoltu synnytykseen. Ja jos siitä olis vielä selvittykin, niin lapsi olisi kuollut myöhemmin ravinnon puutteeseen...

vaikuttaa näihin asioihin ja sitten kun totuus onkin toisenlainen, petytään. Harva oikeasti tajuaa sitäkään, että missä tahansa synnytyksessä on kuoleman mahdollisuus - sekä äidille että vauvalle tai kummallekin. Sitä ei haluta edes ajatella.

Jos elämässä on päässyt helpolla ilman suurempia vastoinkäymisiä, pienetkin asiat voivat saada ihmise pois tolaltaan, kuten esim. se että vauva syntyikin sektiolla tai se että täysimetys ei onnistunutkaan, kun piti kerran antaa korviketta...

Yhteen aikaan kun liikaa luin tätä AV:ta niin minäkin aloin jotenkin ajattelemaan, että olisi hienompi synnyttää alakautta, olen jäänyt paitsi Alatiesynnytys-nimisestä kokemuksesta jne.



Nyt kun aikaa on kulunut ja kaikki 3 sektiolla syntynyttä kullannuppua ovat jo vähän isompia, niin ihmettelen itseäni. Minun tapauksessani keisarileikkaus oli turvallisin / ainoa vaihtoehto ja olen vain kiitollinen, että sektioni menivät todella hyvin ja paranin nopeasti. Lapsetkin ovat terveitä.



Imettänyt olen pitkään, keskimäärin 2 vuotta jokaista, ja olen onnellinen siitä läheisyydestä, jonka jaoimme silloin vauvojen kanssa, mutta en usko, että lapseni olisivat menneet pilalle, vaikken heitä olisi niin kauan imettänytkään.



Sukupuoli ei ole aina välttämättä ollut juuri se, mitä raskausaikana ehkä enemmän toivoin, mutta näin jälkeenpäin sekin tuntuu oikealta, oli kumpi hyvänsä. Hyvä, että me ihmiset emme itse voi päättää sellaisia asioita, vaan lapsi on aina lahja.



Jos joku on tällä hetkellä pettynyt sektioonsa, imetykseen tai vauvan sukupuoleen, tai johonkin muuhun loppujen lopuksi yhtä joutavaan, suosittelen ottamaan vähän etäisyyttä tälle palstalle ja antamaan hormonihöyryjen tasoittua raskauden, synnytyksen ja imetyksen jälkeen. Asioita voi katsoa monesta vinkkelistä ja tämä AV on vain yksi niistä, onneksi.

miten lapsettomuus tähän liityisi edes? Mä en päätäni vaivaa moisilla asioilla, eiköhän lääkärit päätä useimminen esim sektiosta ja imetyskään ei aina onnaa esim jos rinnat on leikattu tai on itse sairas.

Kun tulin raskaaksi,oli jo varaa toivoa, että lapsi olisi terve. Kun lapsi oli terve, surin sitä, että en jaksanut olla kunnolla vauvan kanssa ja jouduin hakemaan monenlaista apua itselleni. Nyt kun lapsi on jo 8-vuotias, on jo varaa "surra" niinkin hölmöjä asioita kuten sitä, että lapsi ei ole maailman seurallisin ja sosiaalisin tapaus (kuten ehkä olin salaa toivonut), vaan viihtyy parhaiten itsekseen. Aika pitkä matka tultu siitä, että millainen lapsi tahansa olisi minulle kelvannut. Alakautta synnytin ja pitkään imetin, mutta näitä asioita ei voi laittaa omaan eikä lapsen tulevaan CV:hen...

Eikä se muuten asiaa auta, että aika moni äiti on sitä mieltä, että olen luuseri, enkä kunnon äiti ollenkaan, kun en ole tussuani venyttänyt lapsenpäästössä :-/

Haloo, olet ollut liikaa täällä AV:lla. Ei minun ystävistäni ainakaan kukaan ajattele noin. Ne on luusereita, jotka ajattelee.

Täällä ne kovaäänisimmät huutelevat noita tyhmiä juttujaan. Fiksuimmat on enemmän hiljaa. Suurimmalle osalle ihmisistä on yksi ja sama, millä olet lapsesi synnyttänyt! Jos sektiosi onnistui hyvin, ole päinvastoin tyytyväinen! Ei sitä turhaan tehdä.

Joten ehkä sun on parempi olla miettimättä koko asiaa...

etkä oo ollu ees raskaana, saati sitte joutunu siihe sektioon...

ap

Ilmeisesti lause; muulla ei ole vain kuin, että on terve, on pelkkää valetta alusta loppuun.

Olen kolmen lapsen äiti :)ap

Saanko arvata? Kaikki kolme syntyneet sektiolla ja korvikepullon olet lykännyt niiden suuhun jo laitoksella? ;)

Kyllä se suruksi pisti, kun olisi halunnut imettää ja antaa parasta mahdollista ravintoa pienokaiselleen, mutta kaikista mahdollisista yrityksista huolimatta ei onnistunut.



Mitä tahansa voi surra, kun ei saa/menettää jotain toivomaansa.

äidit haluavat parasta lapselleen ja imetys nyt on varsin luonnollinen tapa ruokkia lastaan, joten lähtökohta on sen onnistuminen. Jos ei sitten onnistu, niin voi jäädä kysymys, yrittikö varmasti tarpeeksi, tekikö jotain väärin jne. ja joutuu sitten tarjoamaan huonompaa ravintoa lapselleen. Itse ihmettelisin, jos se ei herättäisi mitään negatiivisia tunteita.



Mitä tulee sektioon, niin kyllä petyin hetkeksi, kun tuli ilmi, että lapsi oli jalkatarjonnassa ja sektio ainoa vaihtoehto. Koska tilanne kuitenkin oli niin yksiselitteinen, nielin pettymykseni varsin nopeasti ja olin iloinen, että on toinen turvallinen vaihtoehto saada lapsi ulos.

Kaksi muuta tulivat alateitse. En kokenut sektiosta mitään pettymystä - miksi ihmeessä olisin kokenut? Vauvan hyvinvointihan siinä on tärkeintä. En kokenut alatiesynnytyksissä yhtään enempää täyttä äitiyttä tms. soopaa kuin sektiossakaan.



Imettänyt olen kaikkia, ja antanut silloin tällöin myös korviketta. En ole ladannut imettämiseen mitään erityisiä tunteita. En ymmärrä, miksi imettämisestä tehdään niin iso numero.



Lasten sukupuoli taas on ollut minulle yhdentekevää. Olen vilpittömästi toivonut joka raskaudessa "kumpaa vain, ei ole väliä".



ap

Siis tajuaisin että esim. jalkatarjonta olisi shokki jos sektiota ei olisi keksitty ja molemmat olisi hengenvaarassa. Samoin jos eläisin keskiajalla ja en pystyis imettämään ja ei olisi varaa imettäjään, niin pelkäisin koska lapsi voisi kuolla. Herranjesta, kaikki nämähän on kehitelty jotta mahdollisimmän moni lapsi ja äiti eläisi, ei jotta äidit voitaisiin jakaa hyviin ja huonoihin. Samoin minua ihmetyttää äidit jotka suunnittelevat synnytyksen, kirjoittavat toiveita synnytystä varten etukäteen jne. Siksihän sinne sairaalaan mennään että ympärillä on ammattilaisia jotka tietävät mitä tapahtuu. En minä ainakaan ensimmäisen kohdalla edes ollut kiinnostunut mistään synnytysammeista tai vastaavista. Menin sairaalaan jotta lapsi syntyisi turvallisessa ympäristössä ja apu olisi lähellä. Keskeistä oli se lapsen saaminen ulos mahastani mahdollisimman turvallisesti ja vähällä vaivalla, ei mikään ainutkertainen synnytyskokemus ja erikoisuudentavoittelu. Sattui karmeasti, lapsi syntyi lopuksi, kivaahan se oli mutta oltiinhan siihen varauduttu. Varsinkin kun sitten sain toisenkin joka syntyi suht samalla tavalla. Jos itse olisin saanut valita, minut olisi nukutettu heti synnärin ovella ja lapsi nostettu pestynä ja kapaloituna syliini vasta heräämössä.

jos asiat ei mene niin kuin on toivonut?

En minäkään ymmärrä pettymystä moisisssa asioissa. Jos syntyy jollain tavalla niin hyvä juttu. Jos jollain lailla saa ravintoa, ellei tissistä vaan pullosta niin hyvä sekin. Maailmassa on suurempia murehtimisen aiheita.

Kaksi muuta tulivat alateitse. En kokenut sektiosta mitään pettymystä - miksi ihmeessä olisin kokenut? Vauvan hyvinvointihan siinä on tärkeintä. En kokenut alatiesynnytyksissä yhtään enempää täyttä äitiyttä tms. soopaa kuin sektiossakaan. Imettänyt olen kaikkia, ja antanut silloin tällöin myös korviketta. En ole ladannut imettämiseen mitään erityisiä tunteita. En ymmärrä, miksi imettämisestä tehdään niin iso numero. Lasten sukupuoli taas on ollut minulle yhdentekevää. Olen vilpittömästi toivonut joka raskaudessa "kumpaa vain, ei ole väliä". ap

En tajua, miksi näistä tehdään niin iso numero. Toinen lapseni syntyi etuajassa, olen onnellinen ja kiitollinen siitä, että minulla on terve lapsi!!!!