Miksi ei saisi olla paha mieli, jos isovanhemmat eivät osallistu

harmittaa että miehen vanhempiin ei ole välejä. Onneksi omani ovat lapsillemme oikeat mummi ja vaari!

Ollaan itse vierailtu ahkerasti isovanhemmilla ja hoitoon ovat ottaneet lapsia vasta sitten kun olivat lähempänä kouluikää. Yleensä vain päiväseltään yhtä kerrallaan. On heillä kaikilla läheiset välit isovanhempiinsa. Pitää vain itse änkeä kylään lasten kanssa useasti.

mutta en enää jaksa yrittää.



Nytkään ei 50 v isovanhempia ole näkynyt joulun jälkeen, asuvat 20 km päässä.



Tähän asti olen soitellut, koska tulette kylään, ja menty kylään, ja soittanut, että lapset haluavat ppuhua puhelimessa... mutta aloite ei koskaan ole tullut heidän puoleltaan.



Ja näiden vuosien aikana ovat hoitaneet lapsia muutaman tunnin kerrallaan n 10 kertaa, 8 vuoden aikana. Silloinkin kun on pyydetty, ja selitetty kuinka tärkeä meno olisi, ystävien lapsettomat häät tm.

Menettäähän lapset paljon, kun eivät tutustu omiin sukujuuriinsa.



Oletteko yrittäneet hankkia varaisovanhempia?

ettei hän ikänsä puolesta voi koskaan oikein läheiseksi tulla mun vauvan kanssa :( Se on hirveän murheellista, koska minusta äitini on sellainen ihminen, johon "pitäisi" tutustua.



Miehen vanhemmat ovat nuoria, mutta täytyy sanoa, että onneksi ovat kaukana. En haluaisi heidän osallistuvan pätkääkään lapsen hoitoon ja kasvatukseen. Syy on se, että he eivät OIKEASTI halua! Minusta olisi inhottavaa, jos se sitten avun tarjoamisen luulossa tulisivat meille "treenaamaan" lapsia hampaat irvessä ja sitten koko ajan valittaisivat, että "kamalia lapsia, kamalia lapsia".



Sillä lailla he nimittäin tekevät näille jo olemassa oleville ja se on rasittavaa seurattavaa.

Omilla lapsillani isovanhemmat osallistuvat kiinteästi lasten elämään, ja kyllä se on rikkaus niin lapsille kuin mummoille ja papoillekin (puhumattakaan siitä, että helpottaa meidän vanhempien kasvatustaakkaa). Mitä enemmän välittäviä aikuisia lapsella on, sitä parempi.



Mutta minulla onkin laaja perhekäsitys, ja vahva luottamus siihen, että toisia on autettava, missä suinkin kykenee. Näillä kommentoijilla, joista ap puhuu, ei ilmeisesti tällaista idealismia ole. :)

Omat vanhempani eivät ole niin kiinnostuneita lapsenlapsista. Onneksi miehen vanhempiin varmasti tulee olemaan lapsilla lämpimät välit. Näkevät todella usein ja poika käykin heillä melkein päivittäin. Papan kanssa on mukava leikkiä :)

En edes kaipaa mitään suuria apuja ja hoitokuvioita vaan sitä, että he oma-aloitteisesti olisivat kiinnostuneita siitä mitä meille ja meidän lapsillemme kuuluu ja olisivat osa lasten elämää. Toki lastenhoitoapukin silloin tällöin olisi ihan tervetullutta, mutta sitä en suinkaan ole vaatimassa.

kumpikin osapuoli siinä menettää, jos ei yhteyksiä pidä, kiireiset omiin intresseihinsä keskittyvät isovanhemmatkin sen jossain vaiheessa toivottavasti ymmärtävät. Anoppini tapaa sanoa, että hän on halunnut lapsenlapsia luokseen ja touhuta heidän kanssaan ihan siksi, että sitten kun hän on vanhempi, lapset jaksaisivat vuorostaan käydä häntä katsomassa ja ilahduttamassa.



Se että lastenlapsia silloin tällöin joskus hoitaa, heidän kanssaan puuhaa jne. ei ole mitään isovanhemman orjatyövoimana käyttöä. Normaalit ihmiset auttavat toisiaan puolin ja toisin.

Meillä isovanhemmat ovat ihanasti mukana, auttavat jne., mutta ennen kaikkea tärkeää on se, että ovatovat läsnä ja haluavat luoda suhteet lapsiimme. Lapset ovat heille todella tärkeitä. Itse ajattelen, että jos omat vanhemmat eivät ole millään lailla kiinnostuneita lapsenlapsistaan, se on aikuisellekin ihmisille hylkäämiskokemus vanhemman taholta, eli raskas asia, jota on ihan luonnollista surra.

olla itse aktiivinen. Minä jotenkin katson tätä asiaa myös pitkän tähtäimen näkökulmasta. Mieheni ei itse asiassa olisi kovinkaan hyvä kyläilemään, mutta minä olen sanonut hänelle selvästi (jo kymmenen vuotta sitten ja asia meni perille), että on meidän tehtävämme opettaa lapset siihen, että mummulla ja vaarilla käydään kylässä. Meidän luomamme tapa johtaa toivottavasti siihen, että se on aikuisinakin lapsillamme takaraivossa ja myös meillä tullaa käymään. Kyllä sitä kiikkutuolissa kahden kesken peukaloita pyöritellen olemista on kuitenkin ihan riittävästi. Niinpä käymme mummulassa lähes poikkeuksetta (matkaa onneksi vain 10 km) joka viikonloppu. Toiset isovanhemmat ovat jo kuolleet.



Toki toivomme myös, että isovanhemmat kävisivät meillä ja olisivat aktiivisesti yhteydessä lapsiin, sitäkin voimme me vanhemmat tukea esim. ideoimalla harrastuksia, joita isovanhemmat & lapsenlapset voisivat tehdä yhdessä ilman vanhempien sekaantumista. Meillä esim. minä ehdotin appiukolle 4 vuotta sitten, että kiinnostaisiko häntä käydä uimassa esikoisemme kanssa (appiukko on itse ollut ikänsä innokas uimari ja lapsemme ovat "vesipetoja")? Hän lämpeni heti ja siitä asti ovat appiukko ja esikoinen (ja pari vuotta sitten myös nuorempi poika liittyi joukkoon) käyneet kerran viikossa yhdessä uimassa. Kaikki tykkää kauheasti, mutta rohkenen epäillä, ettei idea olisi ikinä tullut appiukon mieleenkään, jos en minä olisi keksinyt sitä ehdottaa.

Tarkentaisin vielä, että yritimme olla aikanamme aktiivisia. Toinen mummola on 500 sadan kilometrin päässä ja silti kävimme monta kertaa vuodessa pienten lasten kanssa. Isovanhemmat touhusivat viikonloppukyläilyjemme ajan omiaan ja kai odottivat että me viihdymme keskenämme. Lapsetkin olivat vaan tiellä, kun oli kaikkia tärkeitä juttuja. Esikoisemme on nyt 15v ja isovanhemmat ovat kyläilleet meillä n 10 kertaa. Me käymme nykyään pari kertaa vuodessa, eivätkä kaikki lapset edes ole joka kerta mukana (saattavat jäädä toisen vanhemman kanssa kotiin tai menevät kaverille). Eipä ole useammin pyydettykään. Muissa sukulaisissa tapaamme muutaman kerran vuodessa muutaman tunnin kerrallaan.



Toinen mummola on samassa kaupungissa ja siellä käymme useammin. Jo alussa tuli kuitenkin selväksi, että kerran viikossa tai kahdessa on ihan turhan usein (Vaari rasittui kun lapset halusi huomiota. Usein oli esim. urheilukisojen katsomista, vaikka olimme sopineet kyläilystä etukäteen). Se meille suoraan sanottiinkin. Kyllä hiipui sekin kyläily, mutta mummu sitten onneksi kyläili meillä jonkin verran ja on tullut läheiseksi lapsille.



Nyt siis on alkanut kuulua mutinaa, kun nähdään aika harvoin...



ap

jotka ovat itse saaneet paljon hoitoapua omilta vanhemmiltaan eivät ole sitten kiinnostuneita omista lastenpalsistaan. Eli menikö se niin että hoidattivat omat lapsensa isovanhemmilla ja ovat sitä mieltä että lapsensa hoitakoot omansa.