Voinko ottaa osan äitini perinnöstä vastaan ja kieltäytyä osasta?
esim. voinko ottaa rahat, mutta kieltäytyä osakkeesta niin että se menisi lapselleni? vai onko otettava kaikki tai ei mitään?
Kommentit (5)
Muuten lapsillesi menevä osuus katsotaan lahjaksi heille.
Muuten lapsillesi menevä osuus katsotaan lahjaksi heille.
vaikka eivät vielä saisi perintöään
Meillä on kokemusta siitä, että koska lasten isä, ex-mieheni, oli velkajärjestelyssä ja jotain muuta velkaa, niin lasten mummo laittoi testamenttiin lastenlapsille koko omaisuutensa, eli lapsilleni.
Omaisuus oli sen verran iso, että jokaiselle lapselle tuli perintöveroja maksettavaksi n.10 000€. Ei siinä mitään, mutta kun mummo oli laittanut testamenttiin lasten hulttioisän omaisuuden haltijaksi, ja isä ei suostunut antamaan tilillä olevasta summasta perintöveroihin rahaa, olisi ollut kyllä.
Lapsetkin olisivat saaneet testamentin mukaan perinnön sitten joskus - jos ollenkaan. Tuntui että heidät oli laitettu testamenttiin vain koska isä ei voinut ottaa perintöa velkojien viedessä suuren osan, lasten kuitenkin piti maksaa verot vaikka ei tietoa saako koskaan tuollaisen isän antamaan mitään perinöstä, hän hallitsi sitä, sai asua yhdessä osakkeessa jne.
Varautukaa perintöveron maksuun jos laitat lapsille osan, se on kuitenkin maksettava. Minun lapseni eivät päässeet veroista, oli maksettava.
Eli jos luovut perinnöstäsi osittain, katsotaan sinun ottaneen sen kokonaan vastaan. Maksat siis koko summasta perintöveron. Tämän jälkeen lapsillesi menevä osuus katsota lahjaksi sinulta ja he maksavat tästä vielä lahjaveron.
Voit toki lahjoittaa lapsillesi verovapaasti alle 4 000 euroa (per lapsi). Toinen vaihtoehto on (jos siis äitisi on vielä elossa), että hän testamenttaa lapsille suoraan tietyn osuuden (ja perintöhän on nykyään verovapaata, jos osuus jää alle 20 000 euron).
eli tosiaan kaikki tai ei mitään.