Olen huomannut, että MONEN lapsen äideille on hirveän hankalaa, jos jollain on yksi lapsi.

Meillä on vain yksi lapsi ja siitä asiasta saa jatkuvasti kuulla negatiivista palautetta. Meillä on omat syymme sille,miksi lapsia on vain yksi enkä jaksa niitä ruveta kellekään tilittään. Yritän siis ohittaa nämä huomautukset, milloin toinen tulee, eikö nyt olisi jo aika, lapsiparkasi jää kovin yksinäiseksi, sillä ei ole ollenkaan seuraa sisaruksiata jne... Mutta joskus tekisi mieli kysyä, että eikö toisten elämään voisi olla puuttumatta?

ja ne, joilla on sitä KOKEMUSTA, tietää paremmin? Miksei äitiydessäkin voisi tulla paremmaksi kokemuksen myötä, kun kaikessa muussakin?

Äitiys ei kuitenkaan ole verrattavissa ihan Sibeliusakatemiaan tai muuhun sellaiseen, jossa asiat pitää tehdä tietyllä tavalla... äitiyttä on monenlaista, eikä kukaan ole kelvollinen dissaamaan vähempilapsimääräisen perheen äitiä sillä perusteella että "mulla on enemmän ku sulla!"

Yhteen lapseen "tyytyminen" on kuitenkin valinta, ja kokemuskin kasvaa suurimmaksi osaksi ajan myötä, ei lapsimäärän... eikä toisaalta mikään kokemus tee kaikista ihmisistä hyviä vanhempia...

Mutta mitäs tästä kerta mun mielipiteeni on taas tyhjänpäiväsitä löpinää koska mulla ei VIELÄ ole niitä seittemää kakaraa... palataan asiaan kymmenen vuoden kuluttua.

niin rasittava, koska roikkuu minussa kiinni sen aikaa, kun on meillä leikkimässä. Puhuu koko ajan minulle. .

Tuollaisiahan lapset on, ne roikkuu ja puhuu, koko ajan. Se on vaan kestettävä. Joskus tuntuu että joissain perheissä lapsia tehdään useita ihan vaan sen takia että ne roikkuisivat toisissaan ja juttelisivat keskenään että vanhemmat voi keskittyä siihen omaan viihtymiseensä

Surkeimmat äidit, mitä olen tavannut, ovat jostain syystä nimenomaan KOLMEN lapsen äitejä. Yksi on pitänyt huudatusunikoulun kaikille kolmelle lapselleen ja on kaiken lisäksi virikeäiti, ja toinen kommunikoi lapsilleen lähinnä huutamalla ja höysteenä on runsaasti kirosanoja. Ja joo, en ole aina tuon toisen äidin kotona, mutta aina kun siellä käy / soittaa / he käyvät meillä, niin "Nicopetteri PERKELE!!!"

Joskus tuntuu että joissain perheissä lapsia tehdään useita ihan vaan sen takia että ne roikkuisivat toisissaan ja juttelisivat keskenään että vanhemmat voi keskittyä siihen omaan viihtymiseensä

rento ja tyytyväinen yhden lapsen äiti. Ja olen ollut sitä aina. En koskaan ole ollut hysteerinen, tahi ylihuolehtivainen. Päinvastoin olen kannustanut lastani omatoimisuuteen ja reippauteen, koska yksi syy siihen, miksi lapsia on vain yksi, on se, että en ole yhtään paapojatyyppiä ja musta kaikki on muuttunut koko ajan vaan ihanammaksi, kun sellaiset pakolliset perushoitojutut, kuten syöttäminen ja vaippojen vaihto ovat jääneet pois.



Lapseni on myös tottunut siihen, että kukaan ei koko ajan viihdytä tahi ole kiinnostunut siitä, mitä hän tekee eli osaa leikkiä pitkiä aikoja itsekseen.



Minulle on aivan samantekevää, jos joku haluaa vaikka viisi lasta, niin kauan kuin minun ei oleteta elävän samanlaista elämää.