Lastensynttäreille äiti mukaan, huh.
Menin lapseni kanssa yksiin hänen kaverinsa synttäreille mukaan, kun vanhemmatkin saivat kutsun siinä samalla.
Olin pari tuntisen jälkeen aivan puhki, jotenkin kulunut ja nuutunut olo. Koko ajan puhuimme päiväkodeista, eri lasten siellä aloittamisesta yms. yms. Ymmärrän, että seura tekee kaltaisekseen, mutta eikö ihmisillä ole muuta elämää. Yritin siirtää keskustelun johonkin aivan muuhun, niin yksi äiti vastasi. Muut olivat hiljaa.
Olen monitahoinen ihminen, olen kiinnostunut monista asioista/ihmisistä/matkailen jne. Perhe sekä lapset ovat yksi osa minua, ei koko minä, ei koko elämäni. En voisi kuvitellakaan, että menisin jonnekin perhekahvilaan, voi iso KÄÄK! Onneksi asun Hgissä, jossa voin "toteuttaa" itseäni eri tavoin.
Kommentit (27)
sellainen kuvaus työtehtävistäni minulla on. Usko tai älä, kun on paiskinut aamun töitä, niin kahvitunnin sijaan käyn usein täällä palstalla virkistäytymässä. Saimme juuri isot rahoituskuviot hoidettua, niin tekee mieli nollata ajatuksia jollain joka on aivan muuta kuin työn alla olleet asiat.
Työkavereiden kanssa oikeasti jutellaan vaan työasioita, niin on virkistävää käydä täällä katsomassa lapsiin ja muuhun elämään liittyviä juttuja. Ei kai tänne mitään koulutus/työtehtävä kieltoa ole?
Terv, se vaativassa asiantuntija työssä oleva
Eikö näitä samanlaisia tapahtumia ole usein/monissa paikoissa? Vanhemmista toinen oli kutsuttu, menin sitten ainokaiseni kanssa.
Eikä tämä ole syyttely ketään kohtaan, vaan tavallaan "avaus" halusta puhua muutakin. Koska olen yksin lapseni kanssa tunnen suurta halua puhua muistakin asioista.
t. ap, (tapahtui 2 viikkoa sitten itä-hgin suunnalla, olenko edelleen tunnistettu.)anteeksi.
Teitä ihmisiä siellä synttäreillä yhdisti vain ne lapset. Juuri ne ihmiset ymmärsivät esim. hoitopaikan asiat jne. Eikö silloin kannata käyttää se pieni hetki hyödykseen.
Ja muutenkin, jos huomasit että koko muu porukka halusi puhua lapsista, etkö olisi voinut pitäytyä siinä.
Puhu sitten eri piireistä tuttujen kanssa muita ja omien kavereiden kanssa kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä. Ni.
Sinun hengenheimolaisesi oli meillä :) Ymmärrän kyllä tavallaan tuon halun puhua muustakin.
t.18
Voihan se herättää vähän kummastusta, jos yht'äkkiä kesken päiväkotikeskustelun olet paukattanut kommnetin jostain USA:n taloustilanteesta ;)
Vakavasti ottaen kaikki eivät seuraa hirveästi maailman menoa tai edes ole siitä kiinnostuneita. Ja jotkut pelkäävät sanoa mielipidettään mistään politiikkaa, uskontoa tms. läheltäkään liippaavasta.
tietenkin voi välillä pitää taukoa!