Apuja ja neuvoja kaivataan! (Koskien 9v. tyttöä.)

meilläpäin käytetty! ;0)



Mutta apua ja neuvoja kaipailen edelleen...



T. Ap

Muut tyttäret (isosisko 16 v, pikkusisko 5 v) ovat luonteeltaan ihan toista maata, tämä keskimmäinen on tällä hetkellä varsinainen "drama queen", saa samankaltaisia hepuleita kuin mitä ap:n lapsikin. Olen itse vaan ajatellut, että hän nyt vaan on luonteeltaan tuollainen, yritän olla kiinnittämättä asiaan kauheasti huomiota, odotan että lapsi rauhoittuu ja menen sitten juttelemaan hänen kanssaan. En vielä ainakaan ole katsonut että hän olisi mitenkään avun tarpeessa, muuta kuin että olen aikuisena hänen tukenaan, pysyn itse rauhallisena ja tyynenä.

Meilläkin pikkusiskot ihan toisenlaisia ja tuo draamakuningatar kuvaa erittäin osuvasti myös meidän esikoista. Tuntuu vaan kurjalta, kun pienemmät saavat kuunneella isosiskon kiljuntaa silmät selällään...

T. ap

Meillä minä olen enimmäkseen se jonka kanssa tapellaan mutta isä joutuu syyllistämisen kohteeksi usein. Poika on aika taitava tässä ja tilanteet tulee yleensä kun on ollut jotain mukavaa. Isä ollut pojan kanssa laskettelemassa 3tuntia ja autossa jo alkaa se möykkääminen ettei hänen kanssaan koskaan tehdä mitään ja kukaan ei hänestä välitä. Asiasta monesti lapsen kanssa puhuttu, on järjestetty omaa aikaa vanhempien kanssa jne.

Poika on koulussa pääsääntöisesti mukava ja tulee kavereiden kanssa toimeen ja tottelee opettajaa jne. Kotona taas soittaa suuta välillä kovastikkin minulle ja on tottelematon.

En siis osaa mitään neuvoa antaa mutta neuvoton itsekkin olen.

Meilläkin pikkusiskot ihan toisenlaisia ja tuo draamakuningatar kuvaa erittäin osuvasti myös meidän esikoista. Tuntuu vaan kurjalta, kun pienemmät saavat kuunneella isosiskon kiljuntaa silmät selällään...

T. ap

ymmärtävät jossain vaiheessa, että ihmiset ovat erilaisia ja isosisko varsinkin on temperamentiltaan "haastava" :-) Yhtä rakkaita ne kaikki silti ovat, olen yrittänyt ajatella positiivisesti että meidän 9-vuotias osaa ainakin pitää puolensa jos vaikka joku alkaa koulumatkalla ahdistella, ahdistelija pötkii pakoon saman tien kun neiti aloittaa kiljumisensa... TSemppiä vaan, onhan se vähän rasittavaa välillä (ja useinkin), mutta eiköhän aika tee tässäkin tehtävänsä.

että lapsi pingottaa niin paljon kodin ulkopuolella, että kotiväki saa sitten kokea kohtuuttomat raivarit. Olen sitä mieltä, että kotona pitääkin saada raivota eikä kylillä, mutta silti puheet kuolemisesta ja tappamisesta ovat niin hurjia tuon ikäiseltä, että itse ottaisin yhteyttä psykologiin ja kysyisin hänen mielipidettään.

joka toisaalta on hänelle erittäin rakas ja tärkeä.

Ja tosiaan rakkaita ovat kaikki ja olen sanonutkin tytärelleni, että häntä rakastan ihan äärettömästi, mutta käytöstään en.



Ap

Meillä asuu nyt 7v (tyttö) draamaqueen ja 3,5v (poika) vielä pahempi. Esikoisella nyt melko seesteist, mutta oli tuon tapainen vaihe 5-vuotiaana (kukaan ei rakasta, kukaan ei välitä... jne) , mitähän ikinä meillä kiljutaankaan parin vuoden päästä kun toinen on sen 5v ja toinen 9v...



Pelastakaa joku mut!

että lapsi pingottaa niin paljon kodin ulkopuolella, että kotiväki saa sitten kokea kohtuuttomat raivarit. Olen sitä mieltä, että kotona pitääkin saada raivota eikä kylillä, mutta silti puheet kuolemisesta ja tappamisesta ovat niin hurjia tuon ikäiseltä, että itse ottaisin yhteyttä psykologiin ja kysyisin hänen mielipidettään.

mitenkään ihmeellisen "hurjia" tai epänormaaleja, vaan jopa hyvinkin tyypillisiä eikä niistä kannata yleensä olla kovinkaan huolissaan. Sanoo äitini, lapsipsykologi ammatiltaan.

nuo kuolemajutut minua eniten huolestuttivatkin, muu kiljuminen lähinnä rasittaa ja raivostuttaa...



T. Ap

Mutta minä sanoisin lapselle, että kuolemajuttuja ei saa siihen tyyliin edes puhua, koska sellainen on niin kamalaa, että ei saa edes uhkailla sellaisella. Mun mielestä lapsen pitää ymmärtää, ettei sellaset jutut ole leikin asia, vaikka ei tarkoittaisikaan niin. Ja antaisin ymmärtää, että jos on niin paha olo, niin pitää jutella siitä vanhemmille, mutta sillä tavalla ei huudeta. Meillä on joskus ollut hiukan vastaavaa, lapsi hiukan nuorempi, mutta minulla on nolla toleranssi väkivallalla uhkailulle tai itsensä vahingoittamisen uhkailulle ja toiveille. En usko, että ap lapsi edes ajattelee asiaa, todennäköisesti käyttâä lauseita vaan kiukunpurkamiseen, mutta minusta sekäÄn ei ole oikein, tai no, pitäÄ ohjata lapsi ilmaisemaan kiukkua niin, ettei tuollaisia huudella. Ketään ei naurata jos tuollasta huutelee muutaman vuoden pâa^stä. Lapselle voi selittää, että jos oikeasti jotakin tapahtuisi niin se olisi kauheaa, ja miltä tuntuisi jos muut perheessä huutaisivat samalla tavalla. Ja tosiaan, jos suututtaa tai harmittaa tai masentaa, siitä pitää puhua vanhemmille, jotka auttavat, eikä siksikään sellaisia puheita tarvitse ikinä toteuttaa ja siksi ei kannata sellaista huutaakaan ei edes kiukuspäissäan.

Siis se kieltäminen asettaa jonkinlaiset rajat myÖs lapsen kiukulle ja sen ilmaisemiselle, mikä tuo turvallisuutta, että kaikkea pahaa ei saa edes sanoa, koska se ei liity omaan elämâän mitenkään ja vanhemmat pitävät huolta, ettei mitäÄn sellaista tapahdu. Tuon ikäiset kun kuulevat koulussa ja kavereiltaan kaikenlaista, joten termit ovat hallussa jo pienestä asti, mutta asiasisältö tuskin on.