Positiivisia synnytyskertomuksia

Ensimmäinen eteni hitaasti, mutta mulla oli oikeastaan ihan kivaa sitä odotellessa, koska asun niin lähellä sairaalaa ettei tarvinnut mennä sinne kärvistelemään vaan olin kotonani. Kipu voimistui niin hitaasti, että siihen oli aikaa "totutella", eikä siis yhtäkkiä vain salamana kirkkaalta taivaalta alkanut sattua perkeleesti. Tosi kovaa kipua kesti aika vähän aikaa, sillä sairaalassa sain sitten epiduraalin. Se onnistui täydellisesti: vei pahimmat kivut muttei tuntoa, joten oli helppo ponnistaa kun supistukset tulivat. Repeäminen sattui, mutta se kesti noin sekunnin.



Toinen synnytys eteni nopeammin kuin eka, muttei niin nopeasti ettenkö taas olisi uskaltanut olla kotona ihan viime tippaan (sairaalaan siis 5 min. matka). En ehtinyt saada epiduraalia eikä spinaalikaan oikein meinannut onnistua, joten hyvin kovan kivun aika oli pitempi kuin ekalla kerralla, mutta just ennen ponnistamista se spinaalikin alkoi vaikuttaa, joten lopulta itse syntymä oli täysin kivuton. En tuntenut yhtään mitään, mikä teki ponnistamisesta lähinnä vatsalihasharjoituksen, mutta nopeasti se vauva silti ulos tuli.

Lääkkeet sopivassa kohtaa auttoivat, eikä kipuja ollut ollenkaan.

Ja toivon mukaan tämä kolmaskin on helppo ja positiivinen :)

Esikoisen synnytys kesti 10h30min, ponnistusvaihe 15min.

Ehdin saamaan vain kerran epiduraalin, sairaalassa oli jonoa, joten jouduin odottamaan saliin pääsyä. Ja miinusta että jouduttiin lähtemään keskellä yötä :D Mies oli väsynyt ja minä olin väsynyt :) Taisi tulla vain 3 tikkiä.

Salissa ehdin olemaan n. 7tuntia yhteensä. Alle tunnissa olin jo poistumassa salista, joimme kahvit vasta perhehuoneessa mikä onneksi saatiin :)

Kuopuksen synnytys oli aivan erilainen! Sairaalaan lähdin puolen päivän aikaan. Supistukset olivat todella laimeita, mutta säännölliset.

Olihan paikat sitten 3 senttiä auki, kävelin seuraavan tunnin ajan ja katsottiin eteneekö synnytys vai lähdenkö kotiin. Taas tutkimukseen ja paikat oli 5 senttiä auki. Eikun saliin.

Supistukset jatkuivat lievinä. Vasta viimeisen tunnin aikana supistukset kovenivat niin että halusin spinaalin.

Ponnistusvaihe kesti 6min ja tuli vain 2 nirhaumaa joihin laitettiin varmuuden vuoksi tikit :) Taas olin alle tunnissa valmis poistumaan salista, mutta tällä kertaa joimme kahvit siellä kun ei ollut ruuhkaakaan :) Esikoisen aikaan oli enkä halunnut antaa toisen synnyttäjän odottaa :)



Todella positiivisia synnytyksiä oli!

Esikoiseni synnytys ei ollut mitenkään järisyttävä. Lasken sen kuitenkin positiiviseksi kokemukseksi, koska sain aivan ihanan esikoispojan. Synnytys käynnistettiin ja kesti yhteensä vajaa 10 tuntia, joista "jotain tapahtui" noin 6 tuntia.



Odoteltiin siis ensin supistusten alkamista ja luin kirjaa (olen sen verran hassu, että minulla on lähes aina joku kirja mukanani). Olo oli siis hyvin rentoa. Supistusten alkaessa istuin keinutuolissa ja pidin lämpöpulloja ja mikrossa lämmitettäviä kauratyynyja kipeillä kohdilla (alavatsa, reidet). Ne todella auttoivat, vaikka en olisi sitä kyllä uskonut!

Supistusten voimistuessa hengitin lisäksi ilokaasua.



Sain epiduraalin sen ihmeemmin pyytämättä. Ehkä siksi, koska olin sairaalaan mennessä sanonut että toivoisin kokovartalopuudutusta, mutta koska sitä ei ole saatavilla niin pitää tyytyä kai muihin ratkaisuihin. Epiduraali vei kaikki kivut ja avasi hetkessä kohdunsuun ja pääsin ponnistamaan. Ponnistaminen tuntui lähinnä samalta kun viikon ummetuksen jälkeen ulosteen päkistäminen (valitettavasti koin myös sen raskauden loppuvaiheessa).



Vauva syntyi 30 min ponnistamisen jälkeen, en ollut kertaakaan ponnistanut edes "täysillä" (olin valmistautunut tuntikausien ähellykseen, enkä halunnut heti väsyttää itseäni) enkä ollut lainkaan väsynyt. Suurinta kipua koin, kun kätilö paineli vatsaani synnytyksen jälkeen saadakseen istukan syntymään.



Usein kuulee juuri kaikenlaisia pelottelutarinoita synnytyksista tai sitten jotain ihmeellistä henkistä hehkutusta. Siksi oma synnytys ja siitä puhuminen tuntui aluksi hieman lattealta. Mitään suurta kipua ei ollut, lääketiede helpotti oloani, vauva on ihana ja toivon, että joskus saisin toisenkin lapsen.



Onnea synnytykseen! Pitää ehkä paikkaansa, ettei sitä kannata niin kauheasti miettiä ja suunnitella etukäteen.

vaikka lähtötilanne olikin hieman erikoinen. Eli synnytys lähti käyntiin nopeasti ja lapsi oli hieman väärässä asennossa. Tästä syystä sain ponnistaa oikein urakalla. Vauvalla oli kunnon kuhmu ja mustelma päässä (otti kiinni luuhuni väärästä asennosta johtuen), mutta kaikki sujui hyvin. Luettelen synnytyksen onnistuneeksi, koska vaikka aluksi kätilöt pelotteli, niin kaikki sujui hyvin. Sain epiduraalin sekä ilokaasua ja itse synnytys ei ollut kivulias. Vauva syntyi hyvillä pisteillä ja kätilö kuvasi synnytystä normaaliksi ensikertalaisen synnytykseksi.



Kun itse kertoo kivuistaan saa hyvät lääkkeet! Hyvin se menee! Tsemppiä synnytykseen!

Molemmista jäi hyä mieli, vaikka pitkiä olivat. Ensimmäinen oli helppo, mutta toinen sitäkin helpompi. Itselläni pelotti hieman ennen synnytystä se, ettei vauvat välttämättä ehdi laskutua ennen kuin lapsivesi menee (suvussa siitä huonoja kokemusksia) mutta loppujen lopuksi kaikki meni sen osalta hyvin.



Ensimmäisessä synnytyksesessä sain epiduraalin, kun olin lämpötyynyjen (pienten)kanssa pärjännyt kuuteen senttiin. Sen jälkeen synnytys oli ns. lasten leikkiä ;) Toisessa sama kaava, mutta kivunlievityksenä spinaali. Ensimmäisessä ponnistusvaihe 10 min ja toisessa 2 min. Kummassakaan ei repeämiä, mutta ensimmäisessä jouduttiin pienen nirhauman takia laittamaan muutama tikki. (Mikä sattui enemmän kuin itse synnytys :))



Vaikka ensimmäinen synntys vaikutti hieman vaikeammalta kuin tonen pystyin iste kävelemään osastolle ja jopa istumaan heti. Toisen synnytyksen jälkeen tuntui, kuin en olisi edes synnyttänyt. Molemmissa synnytyksissä sain kyllä kiittää kätilöä ja anestesialääkäriä siitä, että kivunlievitys meni niin nappiin kuin vain olla voi. (Jos laitetaan liian aikaisin, voi se hidastaa synnytystä)



Ensimmäisestä, kahdentoista tunnin, synnytyksestä syntyi poika 3290g/51,5cm ja toisesta, tuntia lyhemmästä, tyttö 3310g/50cm



Kivunlievityksenä pidin enemmän spinaalista kuin epiduraalista, sillä epiduraalin kanssa sain ponnistaa "monitorin kanssa" kun en tuntenut ponnistamisen tarvetta.

Olen kokenut synnytyksen 6 kertaa. 2 niistä olivat sektioita mutta jokaisesta jäänyt kaikinpuolin hyvä mieli eikä mitään traumoja.



Esikoinen syntyi normaalisti alateitse, tosin imukupin avustamana. Ponnistuvaiheetta oli jatkunut 2 tuntia joten piti vähän auttaa. Lapsi oli tosi iso, 4850g. Vauva tuli sitten imukupin kanssa parissa minuutissa ulos. Repeämiä mulle tuli muutama epparihaavan lisäksi, muttei merkittävästi mitään tullut.. Synnytys oli muuten nopea, avautumisvaihe kesti 8 tuntia joista ehkä tunnin tunsin kipua. Muuten epiduraalin pelastamana nukuin pari viimestä tuntia ja kun heräsin, olin avautunut täysin. Ponnistusvaiheessakaan en mitään erityisempää tuskaa tuntenut, epämiellyttävää painetta vain. Kaikinpuolin siis hyvä mieli jäi tästä.



Kakkonen syntyi käynnistettynä 38+5 lapsiveden menon vuoksi. Vesi oli mennyt edellisenä päivänä. Ekasta käynnistystabletista meni 4 tuntia ja lapsi oli maailmassa. Synnytyksessä ei mitään ongelmaa, kaikki meni tosi hyvin. Eikä vauva lopulta iso ollutkaan, 4200g vain. Esikoiseen verrattuna ainakin oli pieni vauva. Ponnistusvaihe kesti 35 minuuttia. Ainut ongelma tässä synnytyksessä oli se, etten saanut nousta ylös kertaakaan synnytyksen aikana (yht. 2 vrk mitä sairaalalla oltiin), koska lapsen pää ei ollut laskeutunut ja vesi oli mennyt. Ja epiduraalia en myöskään ehtinyt saada. Mutta, eihän noi mitään ongelmia edes ole. Kipu kuuluu synnytykseen.



Kolmonen syntyi kiireellisellä sektiolla. Leikattiin jo viikolla 36+1 raskausmyrkytysepäilyn ja virheän lapsiveden vuoksi. Vauva oli myös perätilassa, joten alatiesynnytys olisi voinut siinä tapauksessa olla riski. Ja muutenkin, lapsi piti saada äkkiä ulos. Vauva 3610g ja 49cm syntyi ihan täysin terveenä ja potrana poikana kuitenkin varroista huolimatta :)



Nelonen syntyi myös sektiolla, tosin etukäteen näin suunniteltuna. Tämäkin kaveri majaili mahassa perätilassa, joten sain itse valita synnytystavan. Valitisin siis sektion, koska mitään riskejä en halunnut ottaa. Viikolla 38 tyttö sitten leikattiin, ja sieltähän tuli 4,7kg keijukainen, joten vielä paremmilla mielillä olin sektiopäätöksestäni sen jälkeen, kun kuulin tyttösen mitat. En välttämättä sellaista olisi saanut synnytettyä alakautta, kun perätilassa oli.



Vitonen syntyi käynnistettynä 42+1. Vauvasta ennustettiin sellaista 4,5kg vauvaa, mutta ihan toista se oli, nimittäis 3210g ja 48cm pieni tyttö. Tuommoset mitat mein suvussa ovat jo ihmellisiä! Ihan normaalisti alakautta synnytin hänet, avauduin ensin 2 tuntia jonka jälkeen ponnistin tyttöä ulos ruhtinaaliset 2 minuuttia. Ja siinä se sitten oli.



Kuutonen päätti haluta mahdollisimman äkkiä maailmaan, 39+1 meni vesi kotona jonka jälkeen napakat supistukset 2 minuutin välein ja ei kun sairaalaan. Puoli tuntia ensimmäisestä supistuksesta olin ilmeisesti avautunut täysin, koska aloin tuntemaan ponnistustarvetta ja ei siinä muu auttanut kun käydä auton takapenkille pitkäkseen ja ruveta pinnistään. Poika tuli ulos tosi nopeeta, tuskin siinä minuuttiakaan meni ponnistellessa.