Lue keskustelun säännöt.
lasten jatkuva huuto ja riitely?
28.01.2010 |
Onko tämä elämä oikeasti ihan jatkuvaa huutoa, tappelua, taistelua ja kitinää. Pojat 2 v ja 3 1/5 v. ovat päiväkodista vapaapäivällä. Itse olen tosi iloinen, että näitä vapaita on, jotta voin viettää paljon aikaa myös lasten kanssa MUTTA....
Koko päivä un huudettu ja kitisty. Pienempi on huutanut lähes tauotta ja jos hän onkin hetkeksi hiljentynyt on isompi aloittanut itkun ja mekkalan. Ollaan kuitenkin leikitty ja käyty pulkkamäessä syöty ja pelattu. Lapset tappelevat keskenään kaiken aikaa. Ihan jatkuvasti tönitään, tuupitään, läpsitään ja tökitään. Aina se päättyy itkuun ja yleensä tietysti pienempi on se ketä sattuu. Joka asiassa uhmataan äidin sanaa. Tänään kumpikaan ei ole totellut yhtään. Tästä vapaapäivästä on nautinto kaukana, vaikka oikein kovasti haluan lasteni kanssa olla. Tekisi mieli itkeä, mutten jaksa edes sitä. Onko elämä yhtä kaaosmaista muissa perheissä? Ja sit ne puheet. Puhuuko vajaa neljävuotias jo näin. "Nyt minä tönin sut pois ja heitän ulos, nyt pistän sua, nyt heitän sut pois jne." Kuulostaa ihan kauhealta.
Kommentit (9)
enkä kauhean usein lapsillekaan. Joskus kyllä palaa pinna. Huutamisen hoitaa meillä lapset. Kirjoituksessani tarkoitan huutamisella oikeastaan itkua ja kitinää. Eivät lapset siis muuten huuda. Mutta jokatapauksessa tosi huono päivä on ollut ja iloa ei ole löytynyt juurikaan mistään tekemisestä. Mieli on tosi huono....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei meillä nyt ihan suoraan kaaosta oo koko ajan mutta samanlaista lähes, perheessä kolme poikaa! 8v osaa jo rauhassa olla omissakin oloissaan mutta kyllä noi 7 ja 4v on aika pahoja vieläkin vähän huomaamatta töniin ja ainakin hieman hipasee aina toisiaaan ohimennen..ja se ainainen väittely ja kantelu! itkua ja huutoa ei enää niin paljon mutta, pitää vaan sanonta paikkansa että POJAT ON POIKIA!
hyvä että jaksat kuitenkin ulkoilla niiden kans ja kehitellä kaikkee..
mun mies oli pienenä sanonut äidilleen kun äiti oli komentanut häntä ja hänen veljeensä.niin mieheni siis oli sanonut että anna nyt meidän edes tapella rauhassa!!!
eli ne ei ehkä itse koe sitä niin kamalaksi kun se ulkopuolisen silmin on ja kuulostaa!
mä muistan että mun piti vaan päivästä toiseen istua lasten huoneen lattialla ja viihdyttää poikia ton ikäsenä..eli pitää ne erossa toisisaan!
aika parantaa haavat ja kyllä niistä viä hyvät leikkikaverit tulee!!
täytyy vaan jaksaa opastaa ja opettaa, miten käyttääydytään!! koko ajan ja uudestaan ja uudestaan!!
Onko ne jääneet väliin? Päiväkodissahan nekin kuuluu päivän ohjelmaan...
2,5 vuoden ikäerolla. En oikein tiedä mikä neuvoksi, ehkä kyse on myös luonne-eroista. Ikä vaikuttaa varmasti, luulisin, että elätte haastavinta vaihetta.
Itse puutun kaikkeen ikävään puheeseen. Edellytän pojilta ystävällistä puhetta toisiaan kohtaan. Käsken pyytämään anteeksi, jos eivät itse huomaa. Pohdimme yhdessä, miltä toisesta tuntuu tietyt kommentit. Päiväkodista opitaan ikäviä kommentteja, joita sitten kotona koitetaan kitkeä. Ainoa neuvo mikä tulee mieleen, on että rauhallisesti puuttuu kaikkeen epätoivottavaan käytökseen ja puheeseen. Vaikka se tuntuu turhauttavalta ja turhaltakin, se jää kyllä lasten takaraivoon. Ja eihän sinulla vanhempana oikein ole muuta mahdollisuutta, ethän voi hyväksyä huonoa käytöstä. Huonot käytösmallit jäävät päälle, ne eivät katoa automaattisesti kun lapset vanhenevat.
Noin pienet lapset tarvitsevat paljon aikuisten ohjausta ja läsnäoloa leikeissään. Koita saada lapset tilanteisiin ja leikkeihin, joissa he huomaavat että toisesta on iloa. Jaetun ilon ja onnistumisen kokemukset ovat tärkeitä. Molemmille lapsille pitäisi myös pystyä järjestämään kahdenkeskistä aikaa vanhemman kanssa.
Tsemppiä ja iloa elämään!
"pojat on poikia" pitäisi lailla kieltää. Sen varjolla pojat ja miehet ovat saaneet tehdä mitä lystäävät. Ja sitten miniät puhisevat anoppiensa selkien takana, kun miehensä ovat niin saamattomia ja passattavia vätyksiä ja pyörivät vain omissa harrastuksissaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt olen jo hieman miettinyt itsekin tilannetta ja tiedostan, että tämä oli todella poikkeuksellisen paha päivä. Päiväunet nukutaan, tai isompi on nyt ihan vasta kuukausi sitten lopettanut nukkumisen, mutta pienempi nukkuu kyllä joka päivä. Onneksi pojat leikkii välillä tosi kivasti ja pitkään yhdessäkin. Nyt kai suurinpana ongelmana on äidin sanan uhmaaminen. Ihan jatkuvasti isompi tekee vasten kieltoa, uudestaan ja uudestaan, kaiken aikaa. Pienempi puolestaan heittäytyy maahan makaamaan ja huutaa ja huutaa, jos ei saa tahtoaan läpi. Kahdenkeskistä aikaa vanhemman kanssa ei ole kummallakaan lapsella, vaan pojat ovat aina yhdessä! Oiskohan kurittomuus myös yks iso ongelma. Vaikka yritän oikein kovasti, ei pojat tahdo totella. Saan käskeä pukemaan noin sata kertaa ja sit lopulta raahata väkisin tms. Jäähy on käytössä, mut koen, että pojat ovat tottelemattomia. Iltapesuaika varsinkin on hyvin vallatonta aikaa. Pojat ovat vilkkaita ja ehtiväisiä. Kaikkea pitää tutkia ja räpeltää. Usein tavaroita hajoaa tai koti on sotkussa. Pitää vaan yrittää entistä kovemmin!!! Jos on vinkkejä, neuvoja tai omia kokemuksia, niin lukisin kaikista tosi mielelläni.
"pojat on poikia" pitäisi lailla kieltää. Sen varjolla pojat ja miehet ovat saaneet tehdä mitä lystäävät. Ja sitten miniät puhisevat anoppiensa selkien takana, kun miehensä ovat niin saamattomia ja passattavia vätyksiä ja pyörivät vain omissa harrastuksissaan.
Jos joku sanoo noin päin naamaa, niin aloitan kyllä keskustelun, mitä sanoja sillä mahtaa tarkoittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta lapsiani en turhaan vienyt koskaan hoitoon. Me olimme kotona ja kävimme perhekahvilassa.
Nykyisin lapset on 15-, 13- ja 9-vuotiaat, ja kyllä se jatkuva riitely on edelleen päällä. Tai ainakin yksi lapsista osaa tuon jatkuvan tökkimisen. kiusamisen, huutamisen tms. taidon. Murrosikä kuohuu ilmeisesti ja kovaa. Helpompaa oli silloin, kun olivat pieniä. Mutta onneksi silloin ei vielä tiennyt tästä iästä...
on ikävä lajitovereitaan päiväkodissa : )
voimia, huomena on päivä uusi