Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Hei sinä uskovainen, sikainfluenssaa panikoinut äiti

Vierailija
27.01.2010 |

Siis sinä joka olit saikulla jne. Jos olet todellinen, mielelläni sanoisin sinulle vielä muutaman sanan, jos vaan haluat kuunnella.



Nimittäin kun minusta tuntuu että olet yksinhuoltaja, ja yksinhuoltajalle helposti käy niin, että lapsi rupeaa ottamaan perheessä vanhemman roolia. Tuen, lohduttajan, huoltajan... Sitä sanotaan parentifikaatioksi, ja siitä voi myöhemmin seurata lapselle moninaisia, aika vakaviakin mielenterveysongemia.



En tiedä onko teillä tästä kyse, mutta parentifikaatio vaikuttaa lapseen tällaisessa tapauksessa yksinkertaistettuna suurin piirtein näin: lapsi havaitsee, että äidillä on todella rankkaa. Äiti ei tunnu hallitsevan tilannetta, äiti pelkää, itkee hysteerisesti, on ahdistunut, masentunut jne. Jos ei ole ketään muuta turvallista, rauhallista aikuista paikalla turvana, tämmöinen on lapselle hyvin, hyvin pelottava tilanne. Yksi tällainen kerta ei toki traumatisoi jos asiaa käsitellään myöhemmin ja lapsi voi puhua pelottaavasta tilanteesta ja purkaa sitä. Mutta jos pelko ja äidin poikkeava psyykkinen tila jatkuu pitkään, lapsi rupeaa nopeasti toimimaan niin että pelottava tilanne olisi vähemmän pelottava. Hän yrittää lohduttaa äitiä. Rohkaista tätä. Hän ryhtyy ehkä tosi avuliaaksi. Ja kas, äiti saattaa vähän piristyä tällaisesta ja lapsi havaitsee keinon toimivan. Pitkään jatkuessaan tällaisessa asetelmassa lapsi kehittää itselleen ns. valeminän. Hän monitoroi jatkuvasti äidin psyykkistä tilaa, ja koettaa olla mahdollisimman reipas, kiltti, hymyilevä ja avulias, että äidillä olisi mahdollisimman hyvä olla, eikä lapsi joutuisi kokokemaan äidin hysterian tms. aiheuttamaa äärimmäistä turvattomuuden tunnetta. Koska lapsi ei voi kertoa todellisista tunteistaan (pelosta, turvattomuudesta, ahdistuksesta), hän lohkoo ne lopulta pois tietoisuudestaan ja kadottaa niihin yhteyden. Lopulta hän lakkaa kokonaan tunnistamasta omia tunteitaan ja elää lähes täysin valminästään käsin, lopulta kuvitellen itsekin olevansa tämä valeminä. Tästä puolestaan seuraa todella moninaisia psykkisiä ongelmia, koska ihmisen psyyken ei ole tarkoitettu toimivan tällä lailla!



Erityisesti kiltit, herkät tytöt ovat vaarassa joutua tähän tilanteeseen. He vaistoavat herkästi vanhempansa mielialat ja mukautuvat. Ja koska he ovat niin perin kilttejä, reippaita, koulussa hyvin suorittavia ja kunnollisia, kukaan ei ymmärrä heidän hätäänsä, joka on jo painunut pois heidän omasta tietoisuudestaankin.



Toivoisin että sinä sikainfluessa-äiti ottaisit onkeesi mitä yritän tässä sanoa... Tiedän mistä puhun koska olen itse ollut tämä lapsi, ja tunnistan merkit.

Kommentit (1)

Vierailija
1/1 |
27.01.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

sikainfluenssapelkosi ja mahdollisesti muut pelkosi olisivat turvallisempia lapsesi kannalta. Ensinnäkin lapsellesi pitää selittää, että äidillä on sairaus, joka saa äidin pelkäämään asioita, joita muut ihmiset eivät pelkää. Oikeasti ei siis ole mitään hätää. Äiti tuntee vaan nyt tuntemuksia, jotka saattavat tuntua ja näyttää pelottavilta, mutta jotka menevät kyllä aikanaan ohi.



Jos tulee jotain hallitsemattomia pelkokausia, silloin tarvittaisiin tukiverkostoa, joka ottaa lasta hoitoon pahimmaksi ajaksi. Ja aina pitää muista joka välissä sanoa painokkaasti että EI ole mitään hätää. Vaikka itse olisikin sataprosenttisen varma, että on ihan kamala hätä. Lapsi ei voi sitä hätää mitenkään autta, ei ole mitään hyötyä siitä että hän panikoi ja traumatisoituu.



Jos kuitenkin käy niin, että lapsi todistaa voimakkaita pelkotiloja jne., ne pitää AINA käsitellä lapsen kanssa. Äidin kanssa, terapeutin kanssa, ei sillä väliä, kunhan on yksikin aikuinen, jolle lapsi uskaltaa sanoittaa todellisia tunteitaan.



Nämä tuli tässä yhtäkkiä mieleen... Varmasti terapeutit osaisivat neuvoa paremmin, joten lämpimästi suosittelen, että hakeutuisit terapiaan!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi seitsemän kahdeksan